Joulukalenterin ensimmäisessä luukussa Aliisa antoi Elinalle, Kutkalle ja Rebille itse kirjoittamansa runojoulukalenterin, jossa jokaiselta päivältä paljastui uusi runo. Tässä tekstissä pääset lukemaan kaikki joulurunot numeroituna.
1. Jouluako jo odottelet, lahjatoivelistaa mietiskelet?
2. Onko tonttuja näkynyt ikkunoiden takana, olkaahan kiltisti, vaikkakin intona. Leikkikää piilosta, katselkaa nietosta, jouluhan tulossa on!
3. Hauskaa aikaa joulu on, niin myös tekeminen tämän runon! Kalenterissa paljoa ei oo, silti luethan ne kaikki; joo!
4. Piparin tuoksua, joulukuusen loistoa, jokaisen kasvoilla paljon iloa. Ei joulusta tarpeekseen saada voi, kun joululaulujen tahdissa päivät pitkät ilakoi, ja puistoissa, pihoissa, kadunvarsilla joulukuorojen laulu soi.
5. Joulussa parasta taitaa olla kaikki, sillä toinen sanoo että paras hetki on yhteinen joululeikki. Yksi pitää erityisesti ruoasta, joku haluaa vain nauttia lumesta. Tietysti ankeaa on päivä valoton, mutta varmaa on, että joulussa taikaa on.
6. Onko hiiri jo kissalle takkia ommellut, Kuuraparta tonttu-ukon kanssa laulellut, näitä aivan ihania joululauluja, Petterin lennellessä katsellen tähtien valoja?
7. Ensilumi on ihanaa, piparin tuoksu mahtavaa, lahjakääröjen rapina jännittävää, ja joulu kokonaisuudessaan parasta aikaa!
8. Puurosta mantelin löydätkö, joulukuusen koristelet? Iloa löytyy monenlaista, sen toteat kun tonttulakkia heiluttelet!
9. Punainen lakki, vihreä takki, ruskeat pikku töppöset. Onko se peikko, metsän keiju heikko? Ei, vaan pikku tonttuhan se!
10. Älä ole onneton, tämähän aikaa joulun on. Puuroa kun syödään, lahjojakin nähdään. Tottakai silloin ilo ylimmillään, onko joulu jo tänään? Ikävä kyllä ei vielä ole, odotetaan että tulee lumisade!
11. Joulu nyt tulla saa! Tonttuja, luntakin, piparkakkuja! Joulu nyt tulla saa! Kauniita valoja, riemuisia sanoja ja suunnatonta iloa! Joulu tulla saa!
12. Joulumieltä metsästät, tonttuakin esität, kotiasi koristeilla elävöität. Jouluparaati kiertää kujilla, hymyä näkyy kaikkien suilla, iloita saa näin joulun alla!
13. Joulukuun pimeys, kuusenpallojen kauneus, lahjapakettien avaus. Se on joulua, eikä ole koulua, vaan vapaasti voi juhlia ja iloita!
14. Tontut ja pukki, jossain kai lukki, hurjasti ahkeroivat. Lahjoja tehdään, puuroa syödään, välissä leikkivät ja laulavat.
15. Tsirp tsirp ja möö, kot kot ja pöö. Niin lehmät sanovat, samoin monet kanat. Hiips hiips ja höö, taps taps ja töö. Kuulostaako tonttu tuolta, vai vaihtaako siili vain lehtikasassaan puolta? On vaikeaa nähdä tonttuja, taikka kuulla askelia. Onko se onnekas kuulija sinä, taikka näkijä joku ystävä?
16. Mitä on joulu? Joulu on pipareita, kanelia, kardemummaa, lumiukkoja, kauniita valoja, joulukuusia, antamisen iloa ja joulun taikaa!
17. Leijailee maahan lumihiutaleet, nuo kauniit valkeat ystävät. Vai pitäisikö sanoa ajatukset, jotka joulusta ja toiveista syntyvät?
18. Jouluna kukaan yksin ei jää, yhdessäolon aikaa onhan tää. Puurolle kutsutaan kaikki tutut, kissat, koirat, käärmeet ja puput!
19. Hiiret piirissä pyörii, rotat yhdessä leikkii. Pupuilla laulukuoro on ja jääkarhulla leipomo verraton! Mihin luokkaan sinä kuulut, ihminen, eläimeksikö muutut?
20. Tiedätkö kuinka monta, jouluaatton yötä on? Yksi, kaksi, kolme, sekä yksi loputon! Siltä se ainakin tuntuu, kun aatto jännittää, mutta aattoaamuna ilo edelle ennättää!
21. Onhan kuusi koristeltu, pian kinkkukin leikattu? Vieraita onko tulossa kenties, onko heille tuoleja edes? Valmistelut ovat kiireisiä, mutta onneksi on olemassa ystäviä. Heiltä apua valmisteluihin voi pyytää, sekä joulun yhdessä heidän kanssaan viettää!
22. Oletko joulufiilistä etsinyt, sitä suunnatonta ilon aikaa kaivannut? Ei sitä kiviä kääntämällä voi löytää, sydämestään sitä etsiä pitää!
23. On jouluun enää yksi yö, pian palkitsee tulos työn. On lunta kai jo paljonkin maassa, ja porot valmiina matkaan haassa. Jo joulupukki matkaan huomenna lähtee, porojensa kanssa ilmassa lentelee. Kyllä hän sinunkin luonasi käy, älä huoli vaikkei heti pukkia näy! On monta taloa käytävänä, paljon lapsia tavattavana. Oletkos koskaan miettinyt, miten joka joulu on kaikkialle ehtinyt?
24. On jouluaatto taas täällä, ollaan tänään iloisella päällä. Eihän tässä ole sanomista muuta, kuin että hyvää joulua!
Semmoiset runot tänä vuonna, pianhan se vuosikin jo vaihtuu! Onnellista uutta vuotta ja sen odotusta!
T. Aliisa-Sofia
PS: Kiitos, kun luit kalenterin!
PPS: Ja kiitos kun luet blogiani!
PPPS: Toivottavasti uusi vuosi tuo vain hyvää elämääsi!
PPPPS: Oli muuten aika moinen urakka kirjoittaa joka luukkuun runo...
PPPPPS: Mutta oikein hyvää ja ihanaa ja iloista uuden vuoden odotusta ja uutta vuotta ja terveyttä pöydänjaloille (kurkkaa tästä) ja kaikille muillekin! Ja sinulle, hyvä lukija!
lauantai 29. joulukuuta 2018
maanantai 24. joulukuuta 2018
Aliisan joulutarina, osa 5
Tänään on viimeisen joulutarinan osan aika! Nauttikaa!
Aktuk ja Ber ovat joutuneet Anile käsien puristuksissa kohti rangaistusta, kun he olivat kertoneet Anilelle, että joulupukki on huijari. Anile oli ottanut asian vakavasti ja huijauksena. Nyt he olivat kaikki joulupukin toimiston oven edessä. Anile ei koputtanut, kuten kohteliaasti ja tavallisesti tehdään, vaan avasi oven suoraan vihaisena.
Oven takana joulupukki istui tuolillaan selkä ovea kohti.
"Joulupukki! Sinun on tehtävä heille jotakin!" Anile huusi vihaisen ja pukin tuoli kääntyi.
"Mikäs nyt on niin tärkeää?" pukki ihmetteli.
"Nämä kaksi hiirtä...", Anile aloitti.
"Rottaa!" Aktuk huusi väliin.
"Hiljaa siinä!", Anile huusi vihaisena. "Nämä kaksi rottaa väittävät teitä huijariksi."
"Huijariksi?" joulupukki kauhistui ja hänen ilmeensä muuttui vihaiseksi. "Tulepas tänne."
Anile käveli kohti joulupukin pöytää ja pukki riuhtaisi Aktukin ja Berin hänen otteestaan. Hän katsoi heitä tiukasti ja tiputti sitten pöytälaatikkoon.
"Uskallatkin...", Aktuk vimmastui ja lähti kiipeämään pukin takkia ylöspäin.
"Aktuk! Ei!" Ber huudahti ja yritti estää Aktukia tarttumalla tätä hännästä.
"Sinä senkin pikku tihulainen!" pukki vetäisi raivoissaan Aktukin kasvojensa eteen. Mutta Aktuk käyttikin tilaisuuden hyösyksi ja puri valepukin tekoparran kiinnitysnauhat katki. Anilen suu loksahti auki kun parta putosi pukin syliin. "Joulupukki" paljastuikin erääksi kauan etsityksi rikolliseksi! Anile juoksi muorin luo, ja käski tätä hälyttämään poliisit apuun.
Muori soitti poliiseille, jotka kertoivat, että olivat löytäneet kadulta kerjäläisen joulupukin vaatteissa. He olivat vieneet hänet pois kadulta, kun hänellä ei ollut oikeutta kerjätä ruokaa. Kamarilla joulupukkia oli kuullusteltu ja hän oli halunnut välittömästi takaisin Korvatunturille. Muutaman pikku testin avulla pukki todettiin aidoksi. Poliisit eivät vain olleet osanneet pukin pajalle, sillä reitti sinne oli suojattu joulun taioilla. Nyt kun muori oli antanut tarkat ohjeet, poliisit saapuivat pidättämään rikollisen ja toivat joulupukin takaisin.
Joulupukin palattua pidettiin suuret juhlat ja muori oli käskenyt puuroriisiä haettavaksi, joten juhlat olivat oikeat puurojuhlat! Tämän jälkeen lahjasäkki nostettiin rekeen ja pukki pääsi lähtemään matkaan.
Semmoinen nopeatempoinen ja tapahtumarikas osa tällä kertaa. Oikein mahtavaa joulua kaikille!
Aktuk ja Ber ovat joutuneet Anile käsien puristuksissa kohti rangaistusta, kun he olivat kertoneet Anilelle, että joulupukki on huijari. Anile oli ottanut asian vakavasti ja huijauksena. Nyt he olivat kaikki joulupukin toimiston oven edessä. Anile ei koputtanut, kuten kohteliaasti ja tavallisesti tehdään, vaan avasi oven suoraan vihaisena.
Oven takana joulupukki istui tuolillaan selkä ovea kohti.
"Joulupukki! Sinun on tehtävä heille jotakin!" Anile huusi vihaisen ja pukin tuoli kääntyi.
"Mikäs nyt on niin tärkeää?" pukki ihmetteli.
"Nämä kaksi hiirtä...", Anile aloitti.
"Rottaa!" Aktuk huusi väliin.
"Hiljaa siinä!", Anile huusi vihaisena. "Nämä kaksi rottaa väittävät teitä huijariksi."
"Huijariksi?" joulupukki kauhistui ja hänen ilmeensä muuttui vihaiseksi. "Tulepas tänne."
Anile käveli kohti joulupukin pöytää ja pukki riuhtaisi Aktukin ja Berin hänen otteestaan. Hän katsoi heitä tiukasti ja tiputti sitten pöytälaatikkoon.
"Uskallatkin...", Aktuk vimmastui ja lähti kiipeämään pukin takkia ylöspäin.
"Aktuk! Ei!" Ber huudahti ja yritti estää Aktukia tarttumalla tätä hännästä.
"Sinä senkin pikku tihulainen!" pukki vetäisi raivoissaan Aktukin kasvojensa eteen. Mutta Aktuk käyttikin tilaisuuden hyösyksi ja puri valepukin tekoparran kiinnitysnauhat katki. Anilen suu loksahti auki kun parta putosi pukin syliin. "Joulupukki" paljastuikin erääksi kauan etsityksi rikolliseksi! Anile juoksi muorin luo, ja käski tätä hälyttämään poliisit apuun.
Muori soitti poliiseille, jotka kertoivat, että olivat löytäneet kadulta kerjäläisen joulupukin vaatteissa. He olivat vieneet hänet pois kadulta, kun hänellä ei ollut oikeutta kerjätä ruokaa. Kamarilla joulupukkia oli kuullusteltu ja hän oli halunnut välittömästi takaisin Korvatunturille. Muutaman pikku testin avulla pukki todettiin aidoksi. Poliisit eivät vain olleet osanneet pukin pajalle, sillä reitti sinne oli suojattu joulun taioilla. Nyt kun muori oli antanut tarkat ohjeet, poliisit saapuivat pidättämään rikollisen ja toivat joulupukin takaisin.
Joulupukin palattua pidettiin suuret juhlat ja muori oli käskenyt puuroriisiä haettavaksi, joten juhlat olivat oikeat puurojuhlat! Tämän jälkeen lahjasäkki nostettiin rekeen ja pukki pääsi lähtemään matkaan.
Semmoinen nopeatempoinen ja tapahtumarikas osa tällä kertaa. Oikein mahtavaa joulua kaikille!
Luukku 24
Jouluaatto! Onkos kivaa? Nyt näemme, kuinka hauskaa tutuilla kaveruksillamme on, kun Sonja, Luppis ja Aliisa ovat saapuneet Elinan, Kutkan ja Rebin luo.
"Käykää toki pöytään! Aliisa, olemme varanneet sinulle päätypaikan", Elina kehotti ja porukka lähti valumaan kellariin.
"Ei sinne!" Kutka huudahti ja kaikkien päät kääntyivät kohti häntä. "Vaihdoin paikan olohuoneeksi, sillä kellarista ei... kröh... saanut siistiä."
"Mutta eiväthän kaikki mahdu olohuoneeseen!" Elina kauhistui.
"Mahtuvat. Aliisa on päädyssä ja menee ensin. Luppis on yhdellä pitkällä sivulla ja me kolme toisella", Kutka selitti osoittaen Elinaa ja Rebiä. "Sonja on Aliisaa vastapäätä ja tulee näin ollen viimeisenä."
"Selvä sitten. Mennään olohuoneeseen", Elina suostui ja he lähtivät portaita ylös.
Olohuoneessa kaikki istuutuivat mukavasti ja Elina toivotti kaikki tervetulleiksi.
"Hyvää joulua ja mukava, että pääsitte tulemaan. Kiittäisin nyt sinua Aliisa...", Elina osoitti Aliisaa. "...sillä sinun ansiostasi mekin vietämme täällä joulua. Haluaisinkin Kutkan ja Rebin kanssa antaa sinulle joululahjan jo nyt."
"Olkaapa hyvät. Antaa tulla", Aliisa iloitsi ja oli valmiina ottamaan joululahjan vastaan.
"Joululahjasi on runo meiltä. Kutka, ota paperi", Elina kertoi ja antoi runolapun Kutkalle, joka istui Elinan ja Kutkan välissä. Näin he kaikki näkivät lukea.
"Lumihiutaleet
Lumihiutaleet ne ilmassa heijaa,
hitaasti maahan leijaa.
Ei kauniimpaa näkyä oll vois,
eikä kukaan voi viedä sitä kauneutta pois.
Ei ole yksikään hiutale samanlainen,
tylsä, ruma taikka kaavamainen.
Ne kaikki yksilöllisiä ovat,
pyöreät, soikeat, pehmeät ja kovat.
Jos ulos mielit katsahtaa,
ja mielit hetkeks' istahtaa,
voit nähdä pienen sydämen,
sisällä jokaisen hiutaleen.
Nuo sydämet ovat osa joulun taikaa,
ne iloa meidän sydämiimme tahtovat antaa.
Ei niitä kukaan sivuuttaa voi,
kun taivaan tuulet pilvissä soi.
Jos tahdot käteen ottaa hiutaleen,
täytyy pysähtyä paikalleen.
Ne sulavat pian lämpöisessä kädessä,
joten muista elää hetkessä."
Kun Elina oli tuomassa sohvapöytää keittiöstä, hän hämmästyi ja kutsui muut sisälle.
"Aivan suunnattoman ihania pannulappuja! Ja peräti kolme! Kahta eri kokoa! Ja patakinnaskin!" Elina riemuitsi. "Täydelliset kellariin!"
"Käykää toki pöytään! Aliisa, olemme varanneet sinulle päätypaikan", Elina kehotti ja porukka lähti valumaan kellariin.
"Ei sinne!" Kutka huudahti ja kaikkien päät kääntyivät kohti häntä. "Vaihdoin paikan olohuoneeksi, sillä kellarista ei... kröh... saanut siistiä."
"Mutta eiväthän kaikki mahdu olohuoneeseen!" Elina kauhistui.
"Mahtuvat. Aliisa on päädyssä ja menee ensin. Luppis on yhdellä pitkällä sivulla ja me kolme toisella", Kutka selitti osoittaen Elinaa ja Rebiä. "Sonja on Aliisaa vastapäätä ja tulee näin ollen viimeisenä."
"Selvä sitten. Mennään olohuoneeseen", Elina suostui ja he lähtivät portaita ylös.
Olohuoneessa kaikki istuutuivat mukavasti ja Elina toivotti kaikki tervetulleiksi.
"Olkaapa hyvät. Antaa tulla", Aliisa iloitsi ja oli valmiina ottamaan joululahjan vastaan.
"Joululahjasi on runo meiltä. Kutka, ota paperi", Elina kertoi ja antoi runolapun Kutkalle, joka istui Elinan ja Kutkan välissä. Näin he kaikki näkivät lukea.
"Lumihiutaleet
Lumihiutaleet ne ilmassa heijaa,
hitaasti maahan leijaa.
Ei kauniimpaa näkyä oll vois,
eikä kukaan voi viedä sitä kauneutta pois.
Ei ole yksikään hiutale samanlainen,
tylsä, ruma taikka kaavamainen.
Ne kaikki yksilöllisiä ovat,
pyöreät, soikeat, pehmeät ja kovat.
Jos ulos mielit katsahtaa,
ja mielit hetkeks' istahtaa,
voit nähdä pienen sydämen,
sisällä jokaisen hiutaleen.
Nuo sydämet ovat osa joulun taikaa,
ne iloa meidän sydämiimme tahtovat antaa.
Ei niitä kukaan sivuuttaa voi,
kun taivaan tuulet pilvissä soi.
Jos tahdot käteen ottaa hiutaleen,
täytyy pysähtyä paikalleen.
Ne sulavat pian lämpöisessä kädessä,
joten muista elää hetkessä."
"Hieno, kiitos", Aliisa kiitti.
"Mekin haluamme kiittää sinua, olethan kirjoittanut jokaiselle päivälle runon ja antanut paljon lahjojakin!", Elina huudahti.
"Lahjoja? Ettekai te vielä ole avanneet minun lahjaani? Luulin, että avaisimme kaikki lahjat yhdessä!" Aliisa pettyi.
"Mutta siinä ensimmäisessä, punaisessa viltissä, luki, että saa avata. Sinähän olit paikallakin!" Reb ihmetteli.
"En minä antanut sitä!" Aliisa vastusteli.
"Etkö? Kuka sitten?" Kutka mietti.
"Minä en ainakaan ollut asialla. Luulin aluksi, että se olisi ollut joulupukki, mutta hänhän oli kipeänä. Kukakohan ne on antanut?" Aliisa pohdiskeli.
"Mutta jos me nyt vain aloittaisimme ruokailun, niin pääsemme tästä. Ehkä se selviää, kun avaamme lahjoja", Elina ehdotti. "Ruoat ovat keittiössä, saa mennä!"
 |
| Ruokapöydässä oli tarjolla monenlaisia juotavia ja syötäviä, kuten omena- ja appelsiinimehua, glögiä ja virvoitusjuomia, ranskalaisia, kurpitsaa, kotijuustoa ja kokonainen juustotarjotin! |
 |
| Lisäksi oli tietenkin kinkkua, valmiiksi siivutettuna tänä vuonna. Lanttulaatikkoakin oli! |
 |
| Jälkiruokatajoiluihin kuului suklaata sekä kakun, että karkkien muodossa, pipareita, joita oli löytynyt kuusen alta, samat juomat kuin aikaisemminkin... |
 |
| ...sekä kuivakakkua ja lisää piparkakkuja! |
 |
| Ja ennen kuin ehdit valittaa, ettei tarjolla ollut vihreitä kuulia, ne olivat aivan keskellä ruokapöytää, jottei tarvinnut aina kävellä keittiöön! |
"Kiitos, oli oikein hyvää", Luppis kiitti kun oli syönyt vatsansa täyteen.
"Oli oikein maukasta, kiitos", Sonjakin oli samaa mieltä.
"Pidin tuosta oikein paljon", Aliisa sanoi ja osoitta lautasellaan olevaa juustoa. "En vain jaksanut enempää."
"Niin käy joskus kaikille, ei haittaa. Minä voin korjata lautaset. Voitte mennä siivouksen ajaksi vaikkapa poikien huoneeseen. Onhan se siisti?" Elina katsoi tiukasti Kutkaa ja Rebiä.
"Jos menisimme mielummin ulos laskemaan pulkkamäkeä?" Reb pelasti tilanteen.
"Juu!" Aliisa, Sonja ja Luppis innostuivat.
Kun Elina oli tuomassa sohvapöytää keittiöstä, hän hämmästyi ja kutsui muut sisälle.
"Katsokaa, siinä on taas lahja!" Elina huudahti ja osoitti suurta pakettia joulukuusen vieressä.
"Onko se taas siltä tuntemattomalta lahjojalta?" Kutka pohti.
"On varmasti. Ettehän te sitä ole voineet millään tuoda", Elina osoitti ulkona olleita.
"Emme niin. Avataanko?" Aliisa kysyi.
"Avataan toki!" kaikki huudahtivat ja avasivat paketin yhdessä.
"Laatikko!" jokainen hämmästeli.
"Onpa kaunis rasia", Elina ihasteli.
"Onkohan sen sisällä jotakin?" Kutka mietti.
"Voinko minä avata?" Aliisa kysyi.
"Avaa vain", Reb antoi luvan ja Aliisa meni lähemmäs. Kun hän poistui laatikon edestä Elina syöksyi sen luo:
"Kuka nämä on antanut?" Sonja pohti ääneen.
"En tiedä, mutta nämä ovat kyllä tontun käsialaa", Aliisa nyökytteli tutkiessaan Elinan ilonaiheita.
"Tontun? Onko meillä jonkinlainen kummitonttu? Semmoinen vähän niinkuin tallitonttu, t-tai saunatonttu?" Kutka muisteli nimiä.
"Varmasti. Kiitos kummitonttu!" Elina kannatti kummitonttuajatusta.
"Kiitos!" Kutka ja Rebkin iloitsivat.
"Kiitos paljon!" Aliisa, Sonja ja Luppiskin yhtyivät.
Hyvää joulua! Elina saa nyt hienot tarvikkeet kellariin ja kauniin rasian. Ruoka oli varmasti maittavaa ja sitä söit varmaan sinäkin, lukija, suoraan tästä blogitekstistä, olihan se niin herkullisen näköistä! Tänä lauantaina tulee myös kooste Aliisan joulurunoista! Kiitos kun luit joulukalenterin!
On jouluaatto taas täällä, ollaan tänään iloisella päällä. Eihän tässä ole sanomista muuta, kuin että hyvää joulua!
sunnuntai 23. joulukuuta 2018
Luukku 23
Joulu on jo aivan ovella! Onneksi tontut ja joulupukki ovat jo tervehtyneet ja päässeet tekemään viimeisiä lahjoja. Mitä Joululle kuuluu?Joulu ja joulupukki keskustelivat Joulun asumis- ja muista pulmista pukin toimistossa. Pukki lupasi, että Korvatunturin parhaat rakentajat saisivat tehdä Joulun asunnon, joka olisi paljon muuta kuin pieni lasipurkki pöytälaatikossa. Joulu saisi oman talon, joka olisi lähes yhtä iso kuin joulupukin toimisto! Sieltä löytyisi iglu, paratiisisaari, silkkityynyjä, oma keittiö, kuninkaallinen makuuhuone, 2 palvelijaa, pelitietokone- ja televisiohuone sekä paljon muuta ylellisyystavaraa (kuten kultainen wc-pönttö). Joulu ihmetteli aluksi, mistä löytyisi hänen kokoisensa palvelijat, mutta pukki keksi heti, että varavirtalähteen hoitajat saisivat päättää rotista ja hiiristä sopivimmat. Joulu suostui ja he päättivät sinetöidä sopimuksen. (Tämähän ei sitten liity Aliisan joulutarinaan, sillä se on fiktiota ja tämä täysin totta ;). Varavirtalähdehäkissä ei edes oikeasti asu ketään Aktukia taikka Beriä, Aliisa on vain keksinyt ne.)
Elinan, Kutkan ja Rebin luona oli täydet jouluvalmistelut. Aliisa, Sonja ja Luppis olivat tulossa huomiseksi, joten heillä oli kova kiire saada kaikki valmiiksi. Elina teki parhaillaan jälkiruokia ja Kutka raivasi kellaria, sillä he söisivät isolla porukalla siellä maittavan jouluillallisen kynttilänvalossa. Aliisalle oli varattu kaunis kultanauhalla koristeltu tyyny, jolla hän saisi istua, olihan hän sentään pelastanut joulun! Lisäksi Sonjalle ja Luppikselle Elina oli tehnyt omat herkkulaatikot joululahjaksi. Niissä oli heidän lempiruokiaan ja jälkiruokia oli tietysti eniten! Reb ei siivonnut taloa eikä kokannut ruokia, hän oli nimittäin vielä väsäämässä viimeisiä joululahjoja, kuten Korvatunturin tontut! Elinan lahja oli jo valmis, mutta Kutkan vielä viimeistelyä vaille.Eikä joulurunoa oltu unohdettu! Kutka oli sen tänäänkin avannut ja lukenut sen muille. Nyt tekin, hyvät lukijat, kuulette sen:
"On jouluun enää yksi yö, pian palkitsee tulos työn. On lunta kai jo paljonkin maassa, ja porot valmiina matkaan haassa. Jo joulupukki matkaan huomenna lähtee, porojensa kanssa ilmassa lentelee. Kyllä hän sinunkin luonasi käy, älä huoli vaikkei heti pukkia näy! On monta taloa käytävänä, paljon lapsia tavattavana. Oletkos koskaan miettinyt, miten joka joulu on kaikkialle ehtinyt?", Kutka luki pitkän runon. "Omistin sen teille, lukijat!"
Huomenna tulee pitkä teksti joulunvietosta. Ensi viikon lauantaina kello 7 saatte myös nähdä joululahjat! Mahtavaa joulunotusta, jännittääkö?
(Kuvia lumesta siksi, että... no miksi ei!)
lauantai 22. joulukuuta 2018
Luukku 22
Aliisa on lähtenyt Joulun kanssa matkaan kohti joulupukin pajaa ja Elina, Kutka sekä Reb ovat tehneet jouluvalmisteluja.
Elina touhusi keittiössä. Hän oli tehnyt koko aamun jouluruokia aattoa varten. Hänellä oli tälläkin hetkellä lanttulaatikko tuloillaan.
Pojat olivat löytäneet jälleen paketin kuusen alta, ja avanneet sen. Sisältä oli löytynyt paljon sydänpipareita ja niille sopiva tarjoiluastia. Elina oli ilahtunut tästä ja aikoikin laittaa ne joulupöytään.
Reb ja Kutka innostuivat myös tekemään joulutorttuja auttaakseen Elinaa.
Oletko joulufiilistä etsinyt, sitä suunnatonta ilon aikaa kaivannut? Ei sitä kiviä kääntämällä voi löytää, sydämestään sitä etsiä pitää!
Aliisa oli saapunut Korvatunturille. Hän nappasi Joulun korista nopeasti lapasiinsa ja lähti juoksemaan kohti pääsalia, jossa suurimman osan tontuista piti odottaa. Aliisaa väsytti, eivätkä hänen jalkansa meinanneet jaksaa enää kuljettaa häntä eteenpäin. Aliisa kuitenkin jatkoi juoksemista tiedostaen, että pian kaikki olisi ohi.
Hän saapuikin pian pajan etuovelle ja koputti lujasti. Sonja tuli avaamaan ja Aliisa avasi nyrkkiin puristettua kättään hieman, jotta hän näki, että Joulu oli matkassa. Sonja riemastui ja viittoili Aliisaa peremmälle.
Pääsalin sisällä makoili monta tonttua lattialla ja tuoleilla. Luppis ohjasi Aliisan joulupukin toimistoon. Aliisalla oli Joulu tiukasti käsissään, mutta toimistossa hän avasi kätensä. Joulu liihotteli hetken tutkien pukin toimistoa, mutta asettui sitten paikalleen vanhaan pöytälaatikkoon.
"Älä huoli Joulu, sinä saat varmasti paremmat olosuhteet. Mutta nyt sinun pitää tulla auttamaan, että saamme sairaat parannettua", Aliisa aneli.
"Miksi minun pitää tulla sinne? Jouluvoimankehäni riittää kyllä koko Korvatunturin ympäri, onhan se ennenkin riittänyt", Joulu kummeksui Aliisan ehdotusta.
"Se parantaa heidät kyllä, muttei tarpeeksi nopeasti. Sinun täytyy tulla! Joulu ei tule ilman sinua! Se kaikki on sinusta kiinni, ymmärrätkö?", Aliisa voihki.
"No tulen sitten, jos voit taas kantaa minua. En jaksa vieläkään lentää", Joulu suostui ja Aliisa vei hänet pois pukin toimistosta.
Aliisa hipsi rivakasti pääsaliin, jossa tontut yhä makoilivat. Hän antoi Joulun Luppikselle, joka asetti sen pieneen koeputkeen. Hän asetti koeputkeen korkin ja kysyi Aliisalta, saisiko hän ravistaa sitä. Aliisa nyökkäsi, sillä uskoi sen olevan ainoa keino. Luppis veti syvään henkeä ja sekoitti nopeasti. Joulu heilui sinne tänne aivan vimmatusti yrittäen pysyä paikallaan. Aliisa haukkoi henkeään, kun näki, miten Joulu hajosi. Siitä purkautui lukematon määrä pieniä Joulusieluja, mutta iso ja alkuperäinen Joulu jäi silti saman kokoiseksi. Luppis lopetti pian sekoittamisen ja lähti kulkemaan Sonjan kasaamien tontturivien edessä koeputki auki.
"Odota Luppis! Joulusta putkautui pikkusieluja!" Aliisa kauhisteli.
"Oih! Mehän voimmekin tästä ottaa meille jokaiselle omat koeputket", Luppis keksi ja pudotteli pieniä sieluja toisiin koeputkiin. "Tässä sinulle, Aliisa ja tässä sinullekin, Sonja... Jättäisinkö muutaman koeputken tuohon pöydälle, niin terveet tontut voisivat nopeuttaa hommaamme?"
"Jätä vain", Sonja kannatti.
Nyt tytöt aloittivatkin ripeän toiminnan. Jokainen kulki pöytien ja tuolien välissä koeputkensa kanssa ja käski jokaista tonttua haistamaan joulusielua. Monet todella väsyneet ja kipeät tontut olivat suorastaan ponnahtaneet pystyyn ja hypänneet koeputkien luo. Työ ei ollut vaikeaa, mutta tonttuja oli monta. Porojakin oli monta, mutta onneksi joulukatoflunssa vaikuttaa vain ihmisiin ja jouluihmisiin. Osa poroista jotka ovat oikein jouluporoja, olivat kyllä saaneet lievän taudin.
Tonttujen parannuksen jälkeen Aliisa kipitti vielä joulupukin makuuhuoneeseen ja asetti koeputken nukkuvan pukin nenän alle. Hetkessä pukki heräsi ja mietti, mitä oli tapahtunut. Aliisa kertoi, kuinka Joulu oli karannut ja hän oli lähtenyt etsimään sitä, ja miten Joulun palatessa tontut parannettiin. Joulupukki kiitti Aliisaa kovasti, kun hän paransi joulumuoria ja lähetti Aliisan rekitalliin, josta hän, Sonja ja Luppis saisivat kyydin koteihinsa. Oikein mahtavaa joulunodotusta, sille se taitaa olla tulossa!
Elina touhusi keittiössä. Hän oli tehnyt koko aamun jouluruokia aattoa varten. Hänellä oli tälläkin hetkellä lanttulaatikko tuloillaan.
Pojat olivat löytäneet jälleen paketin kuusen alta, ja avanneet sen. Sisältä oli löytynyt paljon sydänpipareita ja niille sopiva tarjoiluastia. Elina oli ilahtunut tästä ja aikoikin laittaa ne joulupöytään. |
| Pojat joulutorttuja väsäämässä. Kutkalla ei oikein kärsivälllisyys riitä, sillä rypisti jälleen taikinansa. |
Oletko joulufiilistä etsinyt, sitä suunnatonta ilon aikaa kaivannut? Ei sitä kiviä kääntämällä voi löytää, sydämestään sitä etsiä pitää!
Aliisa oli saapunut Korvatunturille. Hän nappasi Joulun korista nopeasti lapasiinsa ja lähti juoksemaan kohti pääsalia, jossa suurimman osan tontuista piti odottaa. Aliisaa väsytti, eivätkä hänen jalkansa meinanneet jaksaa enää kuljettaa häntä eteenpäin. Aliisa kuitenkin jatkoi juoksemista tiedostaen, että pian kaikki olisi ohi.
Hän saapuikin pian pajan etuovelle ja koputti lujasti. Sonja tuli avaamaan ja Aliisa avasi nyrkkiin puristettua kättään hieman, jotta hän näki, että Joulu oli matkassa. Sonja riemastui ja viittoili Aliisaa peremmälle.
Pääsalin sisällä makoili monta tonttua lattialla ja tuoleilla. Luppis ohjasi Aliisan joulupukin toimistoon. Aliisalla oli Joulu tiukasti käsissään, mutta toimistossa hän avasi kätensä. Joulu liihotteli hetken tutkien pukin toimistoa, mutta asettui sitten paikalleen vanhaan pöytälaatikkoon.
"Älä huoli Joulu, sinä saat varmasti paremmat olosuhteet. Mutta nyt sinun pitää tulla auttamaan, että saamme sairaat parannettua", Aliisa aneli.
"Miksi minun pitää tulla sinne? Jouluvoimankehäni riittää kyllä koko Korvatunturin ympäri, onhan se ennenkin riittänyt", Joulu kummeksui Aliisan ehdotusta.
"Se parantaa heidät kyllä, muttei tarpeeksi nopeasti. Sinun täytyy tulla! Joulu ei tule ilman sinua! Se kaikki on sinusta kiinni, ymmärrätkö?", Aliisa voihki.
"No tulen sitten, jos voit taas kantaa minua. En jaksa vieläkään lentää", Joulu suostui ja Aliisa vei hänet pois pukin toimistosta.
Aliisa hipsi rivakasti pääsaliin, jossa tontut yhä makoilivat. Hän antoi Joulun Luppikselle, joka asetti sen pieneen koeputkeen. Hän asetti koeputkeen korkin ja kysyi Aliisalta, saisiko hän ravistaa sitä. Aliisa nyökkäsi, sillä uskoi sen olevan ainoa keino. Luppis veti syvään henkeä ja sekoitti nopeasti. Joulu heilui sinne tänne aivan vimmatusti yrittäen pysyä paikallaan. Aliisa haukkoi henkeään, kun näki, miten Joulu hajosi. Siitä purkautui lukematon määrä pieniä Joulusieluja, mutta iso ja alkuperäinen Joulu jäi silti saman kokoiseksi. Luppis lopetti pian sekoittamisen ja lähti kulkemaan Sonjan kasaamien tontturivien edessä koeputki auki.
"Odota Luppis! Joulusta putkautui pikkusieluja!" Aliisa kauhisteli.
"Oih! Mehän voimmekin tästä ottaa meille jokaiselle omat koeputket", Luppis keksi ja pudotteli pieniä sieluja toisiin koeputkiin. "Tässä sinulle, Aliisa ja tässä sinullekin, Sonja... Jättäisinkö muutaman koeputken tuohon pöydälle, niin terveet tontut voisivat nopeuttaa hommaamme?"
"Jätä vain", Sonja kannatti.
Nyt tytöt aloittivatkin ripeän toiminnan. Jokainen kulki pöytien ja tuolien välissä koeputkensa kanssa ja käski jokaista tonttua haistamaan joulusielua. Monet todella väsyneet ja kipeät tontut olivat suorastaan ponnahtaneet pystyyn ja hypänneet koeputkien luo. Työ ei ollut vaikeaa, mutta tonttuja oli monta. Porojakin oli monta, mutta onneksi joulukatoflunssa vaikuttaa vain ihmisiin ja jouluihmisiin. Osa poroista jotka ovat oikein jouluporoja, olivat kyllä saaneet lievän taudin.
Tonttujen parannuksen jälkeen Aliisa kipitti vielä joulupukin makuuhuoneeseen ja asetti koeputken nukkuvan pukin nenän alle. Hetkessä pukki heräsi ja mietti, mitä oli tapahtunut. Aliisa kertoi, kuinka Joulu oli karannut ja hän oli lähtenyt etsimään sitä, ja miten Joulun palatessa tontut parannettiin. Joulupukki kiitti Aliisaa kovasti, kun hän paransi joulumuoria ja lähetti Aliisan rekitalliin, josta hän, Sonja ja Luppis saisivat kyydin koteihinsa. Oikein mahtavaa joulunodotusta, sille se taitaa olla tulossa!
perjantai 21. joulukuuta 2018
Aliisan joulutarina, osa 4
Toiseksi viimeinen osa joulutarinastani tulee nyt! Mitä oikealle pukille on käynyt?
"Käydään ulkona juttelemassa poroille. Pukkihan yleensä viettää joka ilta aikaa porojensa kanssa", Ber tiesi. Kun he saapuivat poroaitaukseen, Aktuk kysyi heti Pyry-porolta:
"Onko pukki mielestäsi muuttunut viimeisen viikon aikana?"
"En ole nähnyt joulupukkia ollenkaan. Hän ei ole käynyt katsomassa meitä, ei edes iltaisin", Pyry kertoi.
"Milloin hän kävi viimeksi?" Aktuk pyysi lisätietoja.
"Taisi olla viime viikon sunnuntai, kun viimeksi käväisi", Pyry muisteli.
"Kiitos!" Aktuk huudahti ja hyppäsi pois aidantolpalta, jossa oli istunut.
"Mihin te oikein tarvitsitte näitä tietoja?" Pyry ihmetteli.
"Epäilemme, että toimistossa istuu tälläkin hetkellä valepukki. Aiomme selvittää tilanteen", Ber kertoi Pyrylle, joka katsoi heitä hetken ja kääntyi sitten pois.
Tämän jälkeen Aktuk ja Ber riensivät sanomalehtitoimistoon kyselemään toimittajilta, olivatko he nähneet joulupukin toimivan jotenkin erikoisesti. Toimittajat eivät tienneet mitään, joten rottapojat lähtivät kohti varavirtalähehäkkiä.
"Emme saaneet muuta tietoa, kuin ettei pukki ole käynyt katsomassa poroja", Ber kertoi varavirtalähdehäkkiin saavuttuaan.
"Eikö? Onpa kumma. Kysytään Anilelta, tietääkö hän mitään", Giselle ehdotti ja kilisytti huomiokelloa.
"Mitäs asiaa tällä kertaa?" Anile kysyi lempeästi.
"Onko joulupukki käyttäytynyt mielestäsi kummallisesti lähiaikoina?" Aktuk kysyi.
"No, ei ole tullut tänne tarkistamaan tilannetta ja silittelemään teitäniin usein kuin 2 viikkoa sitten, mutta ihan normaalilata vaikuttaa. Miten niin?" Anile kertoi.
"Me epäilemme, että toimistossa hyörii valepukki", Ber sanoi tyynesti ja Anile kauhistui.
"Valepukki? Törkeä väite, miten te tuommoista olette saaneet päähänne!?" Anile kiivastui.
"Me näimme, kuinka hän otti tekopartansa pois. Se oli selvästi ostettu kaupasta", Ber kertoi.
"En usko, ennen kuin olen itse vetänyt parran häneltä pois, mutta minähän en niin tee! Karmeita syytöksiä, menen kertomaan pukille! Aivan törkeää!" Anile vihastui ja riensi joulupukin toimistoon.
Kun Anile sitten palasi, hän otti Beriä ja Aktukia tiukasti villapaidoista ja nappasi heidät mukaansa. Mihin heitä kuljetettiin ja miksi?
"Käydään ulkona juttelemassa poroille. Pukkihan yleensä viettää joka ilta aikaa porojensa kanssa", Ber tiesi. Kun he saapuivat poroaitaukseen, Aktuk kysyi heti Pyry-porolta:
"Onko pukki mielestäsi muuttunut viimeisen viikon aikana?"
"En ole nähnyt joulupukkia ollenkaan. Hän ei ole käynyt katsomassa meitä, ei edes iltaisin", Pyry kertoi.
"Milloin hän kävi viimeksi?" Aktuk pyysi lisätietoja.
"Taisi olla viime viikon sunnuntai, kun viimeksi käväisi", Pyry muisteli.
"Kiitos!" Aktuk huudahti ja hyppäsi pois aidantolpalta, jossa oli istunut.
"Mihin te oikein tarvitsitte näitä tietoja?" Pyry ihmetteli.
"Epäilemme, että toimistossa istuu tälläkin hetkellä valepukki. Aiomme selvittää tilanteen", Ber kertoi Pyrylle, joka katsoi heitä hetken ja kääntyi sitten pois.
Tämän jälkeen Aktuk ja Ber riensivät sanomalehtitoimistoon kyselemään toimittajilta, olivatko he nähneet joulupukin toimivan jotenkin erikoisesti. Toimittajat eivät tienneet mitään, joten rottapojat lähtivät kohti varavirtalähehäkkiä.
"Emme saaneet muuta tietoa, kuin ettei pukki ole käynyt katsomassa poroja", Ber kertoi varavirtalähdehäkkiin saavuttuaan.
"Eikö? Onpa kumma. Kysytään Anilelta, tietääkö hän mitään", Giselle ehdotti ja kilisytti huomiokelloa.
"Mitäs asiaa tällä kertaa?" Anile kysyi lempeästi.
"Onko joulupukki käyttäytynyt mielestäsi kummallisesti lähiaikoina?" Aktuk kysyi.
"No, ei ole tullut tänne tarkistamaan tilannetta ja silittelemään teitäniin usein kuin 2 viikkoa sitten, mutta ihan normaalilata vaikuttaa. Miten niin?" Anile kertoi.
"Me epäilemme, että toimistossa hyörii valepukki", Ber sanoi tyynesti ja Anile kauhistui.
"Valepukki? Törkeä väite, miten te tuommoista olette saaneet päähänne!?" Anile kiivastui.
"Me näimme, kuinka hän otti tekopartansa pois. Se oli selvästi ostettu kaupasta", Ber kertoi.
"En usko, ennen kuin olen itse vetänyt parran häneltä pois, mutta minähän en niin tee! Karmeita syytöksiä, menen kertomaan pukille! Aivan törkeää!" Anile vihastui ja riensi joulupukin toimistoon.
Kun Anile sitten palasi, hän otti Beriä ja Aktukia tiukasti villapaidoista ja nappasi heidät mukaansa. Mihin heitä kuljetettiin ja miksi?
Luukku 21
Kutka, Elina ja Reb ovat laittaneet talossaan joulukuusenkoristeita ja virittäytyneet joulutunnelmaan. Aliisa sen sijaan on Haltilla Joulun kanssa.
"Saanko minä avata kalenterin myös tänään?" Kutka kysyi.
"Saat", Reb totesi lukiessaan aamun lehteä.
"Jee!" Kutka hihkui ja avasi luukun. "Onhan kuusi koristeltu, pian kinkkukin leikattu? Vieraita onko tulossa kenties, onko heille tuoleja edes? Valmistelut ovat kiireisiä, mutta onneksi on olemassa ystäviä. Heiltä apua valmisteluihin voi pyytää, sekä joulun yhdessä heidän kanssaan viettää!"
"Haluaisitteko tehdä joulutorttuja ja piparkakkuja?" Elina kysyi.
"Pipareita!" Kutka huudahti innostuneena.
"Hm?" Reb nosti katseensa lehdestä.
"Että haluaisitkos sinä leipoa piparkakkuja", Elina toisti kovaan ääneen Rebille.
"No, kai sitä voisi...", Reb nousi penkiltä.
Elina etsi kaapeistaan tarvittavat välineet ja otti jääkaapista piparkakkutaikinapakkauksen. Hän levitti nämä lattialle, sillä siinä oli eniten tilaa. Lattialle hän laittoi tietysti ensin suojakelmun. (Kuvia piparien leivonnasta tekstin alapuolella!)
"Suostuisitko sinä palaamaan Korvatunturille, jos olosuhteet olisivat mukavammat ja työtahti leppoisampi?" Aliisa kysyi rauhallisesti Joululta.
"No voisihan sitä...", Joulu mutisi ja leijui hermostuneesti paikallaan.
"Eli tulisitko mukaani Korvatunturille, parantamaan sairaat?" Aliisa pyysi kysymysken muodossa.
"Sairaat? En minä osaa parantaa sairaita!"
"Koko Korvatunturin väki on sairastunut joulukatoflunssaan, eikä joulu taida tulla tänä vuonna ilman sinua."
"Tokihan minä sitten tulen. Mennään", Joulu sanoi. "Kunhan saan paremmat olosuhteet, tai muuten viivyn vain joulun, enkä yhtään yli."
"Saat, saat. Mutta tule, meillä on kiire", Aliisa viittoili Joulua mukaansa. Hän kelkkailisi pukin pajalle, mutta Joulu saisi liihotella vieressä.
"Päästä minut koriisi nukkumaan", Joulu mankui kun he olivat päässeet kelkan luo.
"Etkö haluakaan lentää?" Aliisa ihmetteli.
"En jaksa enää. Tarvitsen vahvemman jouluihmisten tai altistettujen kentän, ennenkuin voin lentää näin pitkään. Alaln jo väsyä", Joulu selitti. "Kun olen Korvatunturilla, voin taas lennellä hyvin."
"Okei. Sujahda tuonne koriin, niin lähdetään matkaan", Aliisa potkaisi kelkkaa etennpäin.
Hienoa! Toivottavasti Joulu suostu palaamaan Korvatunturille ajoissa, tai muuten joulu ei välttämättä tulekaan, sillä monta lahjaa on vielä tekemättä...
Alla on Elinan, Kutkan ja Rebin ohje piparkakkujen tekoon:
"Saanko minä avata kalenterin myös tänään?" Kutka kysyi.
"Saat", Reb totesi lukiessaan aamun lehteä.
"Jee!" Kutka hihkui ja avasi luukun. "Onhan kuusi koristeltu, pian kinkkukin leikattu? Vieraita onko tulossa kenties, onko heille tuoleja edes? Valmistelut ovat kiireisiä, mutta onneksi on olemassa ystäviä. Heiltä apua valmisteluihin voi pyytää, sekä joulun yhdessä heidän kanssaan viettää!"
"Haluaisitteko tehdä joulutorttuja ja piparkakkuja?" Elina kysyi.
"Pipareita!" Kutka huudahti innostuneena.
"Hm?" Reb nosti katseensa lehdestä.
"Että haluaisitkos sinä leipoa piparkakkuja", Elina toisti kovaan ääneen Rebille.
"No, kai sitä voisi...", Reb nousi penkiltä.
Elina etsi kaapeistaan tarvittavat välineet ja otti jääkaapista piparkakkutaikinapakkauksen. Hän levitti nämä lattialle, sillä siinä oli eniten tilaa. Lattialle hän laittoi tietysti ensin suojakelmun. (Kuvia piparien leivonnasta tekstin alapuolella!)
"Suostuisitko sinä palaamaan Korvatunturille, jos olosuhteet olisivat mukavammat ja työtahti leppoisampi?" Aliisa kysyi rauhallisesti Joululta.
"No voisihan sitä...", Joulu mutisi ja leijui hermostuneesti paikallaan.
"Eli tulisitko mukaani Korvatunturille, parantamaan sairaat?" Aliisa pyysi kysymysken muodossa.
"Sairaat? En minä osaa parantaa sairaita!"
"Koko Korvatunturin väki on sairastunut joulukatoflunssaan, eikä joulu taida tulla tänä vuonna ilman sinua."
"Tokihan minä sitten tulen. Mennään", Joulu sanoi. "Kunhan saan paremmat olosuhteet, tai muuten viivyn vain joulun, enkä yhtään yli."
"Saat, saat. Mutta tule, meillä on kiire", Aliisa viittoili Joulua mukaansa. Hän kelkkailisi pukin pajalle, mutta Joulu saisi liihotella vieressä.
"Päästä minut koriisi nukkumaan", Joulu mankui kun he olivat päässeet kelkan luo.
"Etkö haluakaan lentää?" Aliisa ihmetteli.
"En jaksa enää. Tarvitsen vahvemman jouluihmisten tai altistettujen kentän, ennenkuin voin lentää näin pitkään. Alaln jo väsyä", Joulu selitti. "Kun olen Korvatunturilla, voin taas lennellä hyvin."
"Okei. Sujahda tuonne koriin, niin lähdetään matkaan", Aliisa potkaisi kelkkaa etennpäin.
Hienoa! Toivottavasti Joulu suostu palaamaan Korvatunturille ajoissa, tai muuten joulu ei välttämättä tulekaan, sillä monta lahjaa on vielä tekemättä...
Alla on Elinan, Kutkan ja Rebin ohje piparkakkujen tekoon:
 |
| Ensin levitetään jauhot, turvallisesi suojakelmun päälle. Elina tekee sen ainakin oikein mallikkaasti! |
 |
| Tämän jälkeen taikina asetetaan jauhojen päälle. Voit käyttää kaupan valmistaikinaa tai tehdä itse. |
 |
| Onhan sinulla kaulin? Reb ainakin löysi! |
 |
| Kun taikina on kaulittu, voit painaa siihen piparimuoteilla piparkakkuja. Ota piparit taikinasta tämän jälkeen varovasti irti ja kauli ylijäämätaikina uudelleen... |
 |
| "...tai syö se!", Kutka huudahti iloisena. |
 |
| Paista tämän jälkeen piparit uunissa taikinan valmistajan ohjeiden mukaan. Syö! Herkullisia, eikö vain? |
torstai 20. joulukuuta 2018
Luukku 20
Kutka saapui Elinan ja Rebin luokse, ja jätti Aliisan yksin etsimään Joulua. Jatketaan nyt Aliisan seurassa!
Aliisa rämpi Haltilla eteenpäin kohteenaan sininen valo. Hän oli jättänyt kelkkansa tunturin juurelle. Hänen kiivetessään yhä ylöspäin, sininen valo voimistui. Pian Aliisan silmät osuivatkin pieneen, taitvasti rakennettuun igluun. Iglu hohti sinistä valoa, mutta Aliisan tullessa lähemmäksi, valo vaihtui hitaasti kultaiseen. Aliisa tiesi, että sielu muuttuu kultaiseksi, kun joku altistuu sen voimalle, tai ihan vain jouluihmisten läheisyydessä.
Kun Aliisa kumartui iglun suuaukolle, hän näki sen sisällä kauniita joulukoristeita, jotka oli tehty lumesta ja jäästä. Hän näki myös kauniin takan, jonka sisällä paloi kultainen, mutta jäinen tuli. Aliisa lähestyi varoen iglua, ja kurkki sen sisälle. Hän etsi katseellaan Joulua, jonka valo hohti koko iglun läpi.
"Joulu?" Aliisa huhuili toivoen sen toimivan. Hän näki takan valon hiipuvan, kun sen takaa kurkisti pieni valopallo. "Tule tänne, en tee sinulle mitään pahaa."
Joulu lipui yhä lähemmäs Aliisaa, varoen koko ajan ympäristöään. Aliisa hymyili iloisesti Joululle, ja viittoili tätä luokseen.
"Oletkos sinä... Aliisa-Sofia? Jouluihminen?" Joulu kysyi varovasti iglun suuaukosta.
"Olen. Mistä tiesit?" Aliisa ihmetteli.
"Tottakai tiesin, olenhan Joulu. Joulu tuntee jokaisen, joka häntä kannattaa", Joulu selitti.
"Tunnetko sinä minut? Tiedätkö, kuka on paras ystäväni?"
"Tietysti. Hän on Alma."
"Mietin hänelle vielä joululahjaa. Tiedätkö, mistä hän pitäisi eniten?"
"En tiedä hänestä muutakuin nimen, sillä hän ei ole jouluihminen."
"Huoh... Mutta sitten pääasiaan. Eikös sinun pitäisi olla Korvatunturilla?"
"Ei! Onko joulupukki lähettänyt sinut perääni?"
"Öh..."
"Ei voi olla totta! Nyt se vanha jäärä saa kuulla kunniansa!" Joulu suuttui, ja lähti liitelemään kohti pukin pajaa.
"Odota, Joulu! Minulla on asiaa!"
"Hm?" Joulu kääntyi takaisin.
"Miksi lähdit Korvatunturilta?"
"En jaksanut olla siellä enää. Olosuhteet olivat epämukavat ja työtahti rankka, kun piti koko ajan ohjeistaa pukkia."
"Voisiko tilannetta mitenkään parantaa?"
"No voisi, jos tekisi näin..." Joulu aloitti.
Sillä aikaa Elina, Kutka ja Reb koristelivat joulukuusta! Heillä oli todella hauskaa. Elina ja Reb olivat huomanneet eilen paketin kuusen alla, mutta olivat odottaneet Kutkan tuloa. Kutka avasi sen (taas) ja sisältä paljastui kaulahuivi!
"Lauletaan nyt Aliisan tämän päivän jouluruno", Reb ehdotti, kun viimeisetkin kuusenpallot oli asetettu paikalleen.
"Juu!" Elina ja Kutkakin innostuivat ja kaikki puhkesivat lauluun:
"Tiedätkö kuinka monta, jouluaatton yötä on? Yksi, kaksi, kolme, sekä yksi loputon! Siltä se ainakin tuntuu, kun aatto jännittää, mutta aattoaamuna ilo edelle ennättää!"
Ihanaa joulunodotusta, siihenhän tosiaan on enää neljä yötä!
Aliisa rämpi Haltilla eteenpäin kohteenaan sininen valo. Hän oli jättänyt kelkkansa tunturin juurelle. Hänen kiivetessään yhä ylöspäin, sininen valo voimistui. Pian Aliisan silmät osuivatkin pieneen, taitvasti rakennettuun igluun. Iglu hohti sinistä valoa, mutta Aliisan tullessa lähemmäksi, valo vaihtui hitaasti kultaiseen. Aliisa tiesi, että sielu muuttuu kultaiseksi, kun joku altistuu sen voimalle, tai ihan vain jouluihmisten läheisyydessä.
Kun Aliisa kumartui iglun suuaukolle, hän näki sen sisällä kauniita joulukoristeita, jotka oli tehty lumesta ja jäästä. Hän näki myös kauniin takan, jonka sisällä paloi kultainen, mutta jäinen tuli. Aliisa lähestyi varoen iglua, ja kurkki sen sisälle. Hän etsi katseellaan Joulua, jonka valo hohti koko iglun läpi.
 |
| Tässä on Joulu. |
"Joulu?" Aliisa huhuili toivoen sen toimivan. Hän näki takan valon hiipuvan, kun sen takaa kurkisti pieni valopallo. "Tule tänne, en tee sinulle mitään pahaa."
Joulu lipui yhä lähemmäs Aliisaa, varoen koko ajan ympäristöään. Aliisa hymyili iloisesti Joululle, ja viittoili tätä luokseen.
"Oletkos sinä... Aliisa-Sofia? Jouluihminen?" Joulu kysyi varovasti iglun suuaukosta.
"Olen. Mistä tiesit?" Aliisa ihmetteli.
"Tottakai tiesin, olenhan Joulu. Joulu tuntee jokaisen, joka häntä kannattaa", Joulu selitti.
"Tunnetko sinä minut? Tiedätkö, kuka on paras ystäväni?"
"Tietysti. Hän on Alma."
"Mietin hänelle vielä joululahjaa. Tiedätkö, mistä hän pitäisi eniten?"
"En tiedä hänestä muutakuin nimen, sillä hän ei ole jouluihminen."
"Huoh... Mutta sitten pääasiaan. Eikös sinun pitäisi olla Korvatunturilla?"
"Ei! Onko joulupukki lähettänyt sinut perääni?"
"Öh..."
"Ei voi olla totta! Nyt se vanha jäärä saa kuulla kunniansa!" Joulu suuttui, ja lähti liitelemään kohti pukin pajaa.
"Odota, Joulu! Minulla on asiaa!"
"Hm?" Joulu kääntyi takaisin.
"Miksi lähdit Korvatunturilta?"
"En jaksanut olla siellä enää. Olosuhteet olivat epämukavat ja työtahti rankka, kun piti koko ajan ohjeistaa pukkia."
"Voisiko tilannetta mitenkään parantaa?"
"No voisi, jos tekisi näin..." Joulu aloitti.
 |
| Elina halusi heti kokeilla uutta kaulahuivia! |
"Lauletaan nyt Aliisan tämän päivän jouluruno", Reb ehdotti, kun viimeisetkin kuusenpallot oli asetettu paikalleen."Juu!" Elina ja Kutkakin innostuivat ja kaikki puhkesivat lauluun:
"Tiedätkö kuinka monta, jouluaatton yötä on? Yksi, kaksi, kolme, sekä yksi loputon! Siltä se ainakin tuntuu, kun aatto jännittää, mutta aattoaamuna ilo edelle ennättää!"
Ihanaa joulunodotusta, siihenhän tosiaan on enää neljä yötä!
keskiviikko 19. joulukuuta 2018
Luukku 19
Kutka on jättänyt Aliisan yksin etsimään Joulua, ja on palannut kotiin.
Kelkka liukui tasaisesti hangella. Vähän väliä se kaarsi oikealle ja vasemmalle väistääkseen puita. Aliisa potki kelkkaa eteenpäin ja katseli samalla hiljaa taivaalta putoavia lumihiutaleita. Hän oli edennyt jo Tarvantovaaran erämaahan tänä aamuna. Aliisa tunsi, missä Joulu oli. Hän on jouluihminen, joka on aina innoissaan joulusta ja kaikesta siihen liittyvästä. Tästä syystä hän voi aistia Joulun läsnäolon. Hän voi myös puhua sille. Normaalisti sielulle voi puhua vasta, kun on ollut sen vaikutusalueella tarpeeksi kauan, mutta jouluihmisiltä tämä erityinen kyky löytyy jo ennestään.
Aliisa kääntyi suuren kuusen kohdalta oikealle ja katseli edessään siintävää Halti-tunturia. Tuolla tunturilla hän ei ollut koskaan käynyt, mutta oli nähnyt kuvia. Nyt hän oli kuitenkin menossa sinne. Aliisa tunsi, kuinka Joulu oli koko ajan lähempänä häntä. hän mietti, miten saisi sielun napattua. Tuskinpa haavilla? Ehkäpä sen saisi houkuteltua kattilaan ja sitten laittaisi kannen kiinni? Ei, eiväthän nuo toimisi. Aliisan piti keksiä joku toinen keino. Mutta ensin piti päästä sen luo.
Kun Halti oli jo aivan Aliisan edessä, hän näki siellä kajastavaa sinistä valoa.
"Tuon sen täytyy olla. Pukki kertoi, että aivan ensimmäisenä jouluna sielu oli sininen, mutta kun joulupukki sitten altistui sen voimalle, siitä tuli kultainen" ,Aliisa muisteli itsekseen, kun otti lisää vauhtia sinisen valon luo.
Samaan aikaan Kutka oli saapunut reellä Elinan ja Rebin luo. Elina tuli riemumielin tervehtimään Kutkaa, ja kysyi, missä Aliisa on.
"Aliisa jäi sinne. Minä en pystynyt enää olemaan kylmässä ja märässä lumessa, niin piti tulla tänne. Aliisa etsii sielun ja palauttaa sen Korvatunturille. Oletkos sinä jo terve?" Kutka kertoi.
"Olenhan minä! Tauti lähti kokonaan jo eilen. Mutta eihän Aliisa yksin pysty millään pelastamaan joulua!" Elina ihmetteli Kutkan ajatuksia.
"Hän sanoi pärjäävänsä. Tietäähän hän ainakin Joulusta ja joulusta enemmän kuin minä!" Kutka väitti vastaan.
"No, miten vain. Reb avasi tänään kalenterin, mutta koska olet ollut poissa, saat avata loput."
"Mitä kalenterista tuli tänään?"
"Odota hetki, etsin sen lapun", Elina mumisi. "Hiiret piirissä pyörii, rotat yhdessä leikkii. Pupuilla laulukuoro on ja jääkarhulla leipomo verraton! Mihin luokkaan sinä kuulut, ihminen, eläimeksikö muutut?"
Siihen olikin hyvä jättää tämän päivän luukku. Mihin luokkaan sinä kuuluisit Aliisan runossa? Ja saako itse Aliisa pelastettua joulun ilman Kutkaa ja muita kaveruksia? Taitaa olla pakko lukea loppuun asti... ;)
tiistai 18. joulukuuta 2018
Aliisan joulutarina, osa 3
Viime osassa paljastui hurja uutinen: puuroa ei saatu! Aktuk ja Ber kavereineen lähtivät pukin toimistoon selvittämään, miksei puuron saanti onnistu.
"Kop kop, joulupukki! Saammeko tulla sisään?" Ber kysyi koputtaessaan pukin toimiston oveen.
"Kukas se siellä kolkuttelee?" oven takaa kysyttiin.
"Varavirtalähdenhäkin kaikki asukkaat, Aktuk, Ber, Giselle, Kot ja Pot", Ber kertoi.
"Sisään vain", pukki sanoi iloisesti ja avasi oven. "Mikäs teidät tänne tuo?"
"Tulimme vain kysymään, miksei puuron loputtua julistettu hätätilaa, eikä puuroriisiä lähdetty hakemaan lapsuudenystävänne taikamaatilalta", Ber kertoi asiallisesti.
"Kröhöm.. minulla on nyt muuta tekemistä, tulkaa vaikka huomenna uudelleen", pukki vältteli puhumista ja viittoili rottia kohti ovea.
"No miten vain...", Ber sanoi varovaisesti ja astui ulos toimistosta.
"Miksei hän voinut kertoa meille?" Giselle ihmetteli, kun ovi oli mennyt kiinni.
"Niinpä. Hän oikein vältteli asiasta puhumista", Aktukkin mietiskeli asiaa.
"Onkohan pukilla kaikki kunnossa?" Kot mietti.
"Ehkä hänellä ei ole kaikki kunnossa?" Pot pohti.
"Minä kurkkaan tuosta sisäikkunasta, josko näkisin jotakin kiinnostavaa", Ber hyppi nähdäkseen korkeasta ikkunasta.
Hetken hiljaisuuden jälkeen Ber lopetti hyppelemisen palasi muiden rottien luo.
"Arvatkaa mitä! Minusta tuntuu, että olemme kaikki mukana suuressa juonessa", Ber aloitti jämäkästi.
"Juonessa? Millaisessa juonessa?" Aktuk kysyi.
"En ole aivan varma, mutta tiedän, että tuo pukki tuolla oven takana ei ole aito", Ber ilmoitti ja muut henkäisivät syvään järkytyksestä.
"Ei voi olla todellista!" Aktuk haukkoi henkeään.
"On se. Näin kaiken omin silmin", Ber vannoi.
"Missä oikea joulupukki voi olla?" Giselle mietti.
"Ja kuka tuolla on, jos ei pukki?" Kot totesi järkyttyneenä.
"Niin, kuka?" Pot puolsi ajatusta.
"Meidän täytyy selvittää se", Ber suunnitteli.
"Mennään kertomaan joulumuorille!", Aktuk ehdotti.
"Emme voi. Valepukin huomatessa muorin tietävän, muorikin varmasti katoaisi", Giselle torjui ehdotuksen perustellusti.
"Tuo on aivan totta. Meidän täytyy selvitä tästä itse", Ber nyökytteli.
"Mutta minä haluan takaisin kotiin!" Kot ilmoitti.
"Ja minäkin haluan kotiin!", Pot huudahti.
"Te voitte mennä. Me selvitämme tämän", Aktuk lupasi.
"Minunkin on pakko mennä. Lupasin auttaa poikia joululahjoissa", Giselle harmitteli.
"Ei hätää, me selvitämme tilanteen sitten kaksin. Kertokaa Anilelle, että jäimme vielä ulos, mutta ei missään nimessä todellista syytä", Ber vielä huudahti Gisellen perään.
Mitä ihmettä? Onko joku soluttautunut Korvatunturille? Missä oikea joulupukki on? Toivottavasti kaikki saadaan selville ennen joulua!
"Kop kop, joulupukki! Saammeko tulla sisään?" Ber kysyi koputtaessaan pukin toimiston oveen.
"Kukas se siellä kolkuttelee?" oven takaa kysyttiin.
"Varavirtalähdenhäkin kaikki asukkaat, Aktuk, Ber, Giselle, Kot ja Pot", Ber kertoi.
"Sisään vain", pukki sanoi iloisesti ja avasi oven. "Mikäs teidät tänne tuo?"
"Tulimme vain kysymään, miksei puuron loputtua julistettu hätätilaa, eikä puuroriisiä lähdetty hakemaan lapsuudenystävänne taikamaatilalta", Ber kertoi asiallisesti.
"Kröhöm.. minulla on nyt muuta tekemistä, tulkaa vaikka huomenna uudelleen", pukki vältteli puhumista ja viittoili rottia kohti ovea.
"No miten vain...", Ber sanoi varovaisesti ja astui ulos toimistosta.
"Miksei hän voinut kertoa meille?" Giselle ihmetteli, kun ovi oli mennyt kiinni.
"Niinpä. Hän oikein vältteli asiasta puhumista", Aktukkin mietiskeli asiaa.
"Onkohan pukilla kaikki kunnossa?" Kot mietti.
"Ehkä hänellä ei ole kaikki kunnossa?" Pot pohti.
"Minä kurkkaan tuosta sisäikkunasta, josko näkisin jotakin kiinnostavaa", Ber hyppi nähdäkseen korkeasta ikkunasta.
Hetken hiljaisuuden jälkeen Ber lopetti hyppelemisen palasi muiden rottien luo.
"Arvatkaa mitä! Minusta tuntuu, että olemme kaikki mukana suuressa juonessa", Ber aloitti jämäkästi.
"Juonessa? Millaisessa juonessa?" Aktuk kysyi.
"En ole aivan varma, mutta tiedän, että tuo pukki tuolla oven takana ei ole aito", Ber ilmoitti ja muut henkäisivät syvään järkytyksestä.
"Ei voi olla todellista!" Aktuk haukkoi henkeään.
"On se. Näin kaiken omin silmin", Ber vannoi.
"Missä oikea joulupukki voi olla?" Giselle mietti.
"Ja kuka tuolla on, jos ei pukki?" Kot totesi järkyttyneenä.
"Niin, kuka?" Pot puolsi ajatusta.
"Meidän täytyy selvittää se", Ber suunnitteli.
"Mennään kertomaan joulumuorille!", Aktuk ehdotti.
"Emme voi. Valepukin huomatessa muorin tietävän, muorikin varmasti katoaisi", Giselle torjui ehdotuksen perustellusti.
"Tuo on aivan totta. Meidän täytyy selvitä tästä itse", Ber nyökytteli.
"Mutta minä haluan takaisin kotiin!" Kot ilmoitti.
"Ja minäkin haluan kotiin!", Pot huudahti.
"Te voitte mennä. Me selvitämme tämän", Aktuk lupasi.
"Minunkin on pakko mennä. Lupasin auttaa poikia joululahjoissa", Giselle harmitteli.
"Ei hätää, me selvitämme tilanteen sitten kaksin. Kertokaa Anilelle, että jäimme vielä ulos, mutta ei missään nimessä todellista syytä", Ber vielä huudahti Gisellen perään.
Mitä ihmettä? Onko joku soluttautunut Korvatunturille? Missä oikea joulupukki on? Toivottavasti kaikki saadaan selville ennen joulua!
Luukku 18
Aliisa ja Kutka ovat saapuneet Korvatunturille. He järkyttyivät nähdessään sairaat, ja tiesivät hommansa tärkeyden. Pian he söivät vatsansa täyteen ja etsivät runsaat eväät matkalleen. Ruokavaraston tyhjennyksen jälkeen he olivat jo menossa.
"Mutta Aliisa, kun minä haluan tavata heidät!" Kutka valitti.
"Ei me nyt mennä. Emme ehdi millään", Aliisa torjui ehdotuksen.
"Mutta kun minä niin kovasti haluaisin tavata heidät, erityisesti lempihahmoni..." Kutka aloitti.
"Emme me mene sinne. Ei ole aikaa. Tule, mennään kelkalle", Aliisa viittoili Kutkaa mukaansa.
"En tule, ennen kuin olen saanut nähdä Aktukin!" Kutka laittoi kädet puuskaan.
"No okei sitten, mennään häkille", Aliisa myöntyi ja he lähtivät talsimaan kohti varavirtalähdehäkkiä (olethan lukenut Aliisan joulutarinan?).
"Aktuk!" Kutka huudahti iloisena, kun he olivat saapuneet varavirtalähdehäkin valvontahuoneeseen.
"Hm? Kukas sinä olet?" Aktuk käänsi päänsä sanomalehden takaa.
"Minä olen Kutka-Raine Saku Råtta", Kutka esitteli itsensä.
"Tunnemmeko me?" Aktuk jatkoi ihmettelyään.
"Emme varsinaisesti, mutta olen kuullut sinusta. Ja tunnethan sinä Aliisan?" Kutka kertoi.
"Aliisan? Kenet Aliisan?" Aktuk mietiskeli. "Tunnen ainakin... 6 Aliisaa. Kuka heistä?"
"Aliisa-Sofia. Tämä tyttö tässä", Kutka veti Aliisan Aktukin kuonon eteen.
"Ai! Hyvää päivää, joulutonttu", Aktuk tervehti arvokkaasti.
"Aliisa! Oletko sinä tonttu?" Kutka haukkoi henkeään.
"No, oikeastaan minä olen vain väliaikainen apuritonttu, meitä kutsutaa nnimityksellä joulutonttu. Sonja ja Luppiskin ovat joulutonttuja", Aliisa selitti hieman nolona.
"Mikset ole kertonut meille?" Kutka ihmetteli.
"Minä unohdin. Täällä oli niin kova hulina ja hyörinä, ja sen jälkeen tuli kiire selvittää sairaus ja parantaa tonttuja", Aliisa tarkensi.
"Eli sinä et ole oikea tonttu, apuri vain?" Kutka pyysi lisätarkennusta.
"En. Väliaikainen auttaja nyt Joulun puuttuessa", Aliisa totesi. "Nyt pitää kuitenkin mennä."
"Heippa sitten Råtta ja joulutonttu!" Aktuk huudahti ja vilkutti.
"Hei, hei!" Kutka ja Aliisa vilkuttivat takaisin ja alkoivat tepastelemaan kohti kelkkaansa.
Pihalla Aliisa ja Kutka saapuivat kelkkansa luo. He olivat kiinnittäneet siihen korin, johon nyt laskivat kaikki ruokatavaransa. Aliisa oli jo kutsumassa erästä pöllöä paikalle (jotta se voisi kuljettaa kelkkaa, kun he väsyisivät), kun Sonja juoksi heidän luokseen.
"Muori kysyy, haluaisitteko te vielä lisää vaatetta. Villapaitaa, takkia, hanskoja tai muuta vastaavaa? Hänellä kyllä olisi", Sonja kertoi.
"Minä en tarvitse, sillä otin jo viime kerralla", Aliisa kieltäytyi ja katsoi Kutkaa.
"Ai juu, en minäkään tarvitse", Kutka sanoi hetken hiljaisuuden jälkeen. "Kyllä minä olen niin vahva rotta, etten tarvitse enmpää vaatteita."
"Selvä, nähdään pian! Toivottavasti saatte joulun kiinni", Sonjakin vilkutti ja Aliisa ja Kutka vilkuttivat takaisin.
Aliisa ja Kutka matkasivat pitkään, mutta pysähtyivät Puljun erämaahan ruokailemaan.
"Aliisa... Minulla on kylmä", Kutka valitteli, kun he kaivoivat korista eväitä.
"Mutta meillehän tarjottiin lisää vaatteita! Mikset ottanut?" Aliisa ihmetteli.
"No minä luulin, että pystyisin olemaan ilman ylimääräisiä ulkovaatteita", Kutka myönsi.
"Mutta et olekaan niin vahva rotta kuin luulit?"
"Niin. Taitaa olla parasta mennä kotiin."
"Ei täältä enää niin yhtäkkiä vain lähdetä. Sinun olisi pitänyt sanoa aikaisemmin!"
"Minä luulin..."
"Voin kutsua Sonjan hakemaan sinut pois varareellä, ja jatkaa sitten yksin."
"Mutta Aliisa, joulu on yhdessäolon aikaa! En voi nyt jäädä pois, kun Reb ja Elinakin ovat kotona!"
"Kutka, voit. Minä pärjään kyllä."
"Aliisa, ei! En halua jättää sinua tänne yksin!"
"Minulla ei ole hätää. Kutsun Sonjan", Aliisa vakuutteli ja kaivoi puhelimensa esiin taskuistaan.
Sinne jäivät Aliisa ja Kutka. Saadaanko joulu pelastettua ja selviääkö Aliisa?
Jouluna kukaan yksin ei jää, yhdessäolon aikaa onhan tää. Puurolle kutsutaan kaikki tutut, kissat, koirat, käärmeet ja puput!
"Mutta Aliisa, kun minä haluan tavata heidät!" Kutka valitti.
"Ei me nyt mennä. Emme ehdi millään", Aliisa torjui ehdotuksen.
"Emme me mene sinne. Ei ole aikaa. Tule, mennään kelkalle", Aliisa viittoili Kutkaa mukaansa.
"En tule, ennen kuin olen saanut nähdä Aktukin!" Kutka laittoi kädet puuskaan.
"No okei sitten, mennään häkille", Aliisa myöntyi ja he lähtivät talsimaan kohti varavirtalähdehäkkiä (olethan lukenut Aliisan joulutarinan?).
"Aktuk!" Kutka huudahti iloisena, kun he olivat saapuneet varavirtalähdehäkin valvontahuoneeseen.
"Hm? Kukas sinä olet?" Aktuk käänsi päänsä sanomalehden takaa.
"Minä olen Kutka-Raine Saku Råtta", Kutka esitteli itsensä.
"Tunnemmeko me?" Aktuk jatkoi ihmettelyään.
"Emme varsinaisesti, mutta olen kuullut sinusta. Ja tunnethan sinä Aliisan?" Kutka kertoi.
"Aliisan? Kenet Aliisan?" Aktuk mietiskeli. "Tunnen ainakin... 6 Aliisaa. Kuka heistä?"
"Aliisa-Sofia. Tämä tyttö tässä", Kutka veti Aliisan Aktukin kuonon eteen.
"Ai! Hyvää päivää, joulutonttu", Aktuk tervehti arvokkaasti.
"Aliisa! Oletko sinä tonttu?" Kutka haukkoi henkeään.
"No, oikeastaan minä olen vain väliaikainen apuritonttu, meitä kutsutaa nnimityksellä joulutonttu. Sonja ja Luppiskin ovat joulutonttuja", Aliisa selitti hieman nolona.
"Mikset ole kertonut meille?" Kutka ihmetteli.
"Minä unohdin. Täällä oli niin kova hulina ja hyörinä, ja sen jälkeen tuli kiire selvittää sairaus ja parantaa tonttuja", Aliisa tarkensi.
"Eli sinä et ole oikea tonttu, apuri vain?" Kutka pyysi lisätarkennusta.
"En. Väliaikainen auttaja nyt Joulun puuttuessa", Aliisa totesi. "Nyt pitää kuitenkin mennä.""Heippa sitten Råtta ja joulutonttu!" Aktuk huudahti ja vilkutti.
"Hei, hei!" Kutka ja Aliisa vilkuttivat takaisin ja alkoivat tepastelemaan kohti kelkkaansa.
Pihalla Aliisa ja Kutka saapuivat kelkkansa luo. He olivat kiinnittäneet siihen korin, johon nyt laskivat kaikki ruokatavaransa. Aliisa oli jo kutsumassa erästä pöllöä paikalle (jotta se voisi kuljettaa kelkkaa, kun he väsyisivät), kun Sonja juoksi heidän luokseen.
"Muori kysyy, haluaisitteko te vielä lisää vaatetta. Villapaitaa, takkia, hanskoja tai muuta vastaavaa? Hänellä kyllä olisi", Sonja kertoi.
"Minä en tarvitse, sillä otin jo viime kerralla", Aliisa kieltäytyi ja katsoi Kutkaa.
"Ai juu, en minäkään tarvitse", Kutka sanoi hetken hiljaisuuden jälkeen. "Kyllä minä olen niin vahva rotta, etten tarvitse enmpää vaatteita."
"Selvä, nähdään pian! Toivottavasti saatte joulun kiinni", Sonjakin vilkutti ja Aliisa ja Kutka vilkuttivat takaisin.
Aliisa ja Kutka matkasivat pitkään, mutta pysähtyivät Puljun erämaahan ruokailemaan.
"Aliisa... Minulla on kylmä", Kutka valitteli, kun he kaivoivat korista eväitä.
"Mutta meillehän tarjottiin lisää vaatteita! Mikset ottanut?" Aliisa ihmetteli.
"No minä luulin, että pystyisin olemaan ilman ylimääräisiä ulkovaatteita", Kutka myönsi.
"Mutta et olekaan niin vahva rotta kuin luulit?"
"Niin. Taitaa olla parasta mennä kotiin."
"Ei täältä enää niin yhtäkkiä vain lähdetä. Sinun olisi pitänyt sanoa aikaisemmin!"
"Minä luulin..."
"Voin kutsua Sonjan hakemaan sinut pois varareellä, ja jatkaa sitten yksin."
"Mutta Aliisa, joulu on yhdessäolon aikaa! En voi nyt jäädä pois, kun Reb ja Elinakin ovat kotona!"
"Kutka, voit. Minä pärjään kyllä."
"Aliisa, ei! En halua jättää sinua tänne yksin!"
"Minulla ei ole hätää. Kutsun Sonjan", Aliisa vakuutteli ja kaivoi puhelimensa esiin taskuistaan.
Sinne jäivät Aliisa ja Kutka. Saadaanko joulu pelastettua ja selviääkö Aliisa?
Jouluna kukaan yksin ei jää, yhdessäolon aikaa onhan tää. Puurolle kutsutaan kaikki tutut, kissat, koirat, käärmeet ja puput!
maanantai 17. joulukuuta 2018
Luukku 17
Aliisa ja Kutka ovat matkanneet kauas Korvatunturille. Heidän määränpäässään Sonja ja Luppis odottivat heitä."Moikka Sonja! Mites työt edistyvät?" Kutka kysyi, kun he näkivät Sonjan.
"No jaa, emmehän me kaksistaan saa millään tuhansien tonttujen töitä hoidettua samassa ajassa kuin he itse", Sonja totesi surullisena.
"Ette tietenkään! Olette sentään yrittäneet", Aliisa lohdutti.
"Tulkaa itse katsomaan, Luppis on sisällä antamassa lääkkeitä", Sonja sanoi, ja viittoili heitä peräänsä.
Tuvan lämmössä Luppis tunki pillereitä tonttujen suihin. Aliisa ja Kutka olivat järkyttyneitä siitä, kuinka huonossa kunnossa osa tontuista oli. He yskivät, aivastelivat ja huojuivat ympäri aulatilaa.
"Mitä voimme enää tehdä?" Kutka panikoi.
"Kun haette Joulun takaisin, kaikki on kunnossa", Luppis sanoi rennosti.
"Kunhan vain haemme sen takaisin? Helppoa kuin heinänteko! Joko mennään?" Kutka tyyntyi.
"Ei me vielä voida mennä minnekään! Täytyy ensin etsiä tavarat, syödä jotain, tehdä eväitä...", Aliisa aloitti luettelemisen.
"Mitä me muka tarvitsemme? Meillähän on jo kaikki eväät ja tavarat!" Kutka huudahti vastaväitteensä.
"Sinä söit jo kaikki eväämme! Kurkkaa vaikka koriin, siellä ei ole mitään. Söit niitä nukkuessasi, minä näin. Ja kuulin", Aliisa todisti.
"Nukkuessani, miten se olisi edes mahdollista?" Kutka ihmetteli tekojaan.
"Sinulle se ei selvästikään ole kovin vaikeaa. Laiskuuden huippu...", Aliisa mutisi.
"En minä ole laiska, tehokas vain. Syöminen ja nukkuminen yhtä aikaa hoidettuna! Mitä sinä oikein valitat?" Kutka puolustautui nolosti.
"Juu, aivan, juuri niinhän se on", Aliisa pyöritteli silmiään.
"Lopettakaa tuo riitely!" yksi tontuista huudahti kiukkuisesti viimeisillä voimillaan.
"Juuri niin. Tiedän, että joulu voi olla stressauttavaa, mutta koittakaa silti käyttäytyä hyvin" Luppis selitteli topakasti. "Ja muistakaa, että tilannetta pahentaa Joulun puuttuminen. Yleensä se antaa hieman rauhaa ja iloa näihin pimeisiin ja rasittaviin päiviin."
"Ja muistakaa vielä sekin, että me tontut näemme teidät koko ajan, ja voitte jäädä ilman joululahjoja", yksi tontuista mainitsi vielä.
Tupaan laskeutui syvä hiljaisuus. Muutamat rikkoivat sen välillä yskäisyllä, mutta Aliisa ja Kutka olivat koko ajan hiljaa. Luppis jatkoi lääkkeiden antamista ja Sonjakin lähti parantamaan varavirtalähdehäkin asukkaita.
"Anteeksi, Kutka", Aliisa totesi katuvana.
"Saat anteeksi. Olihan se tyhmää riidellä, ja varsinkin näin joulun alla", Kutkakin myönsi tekonsa.
Nyt on riidat solmittu! Aliisa ja Kutka lähtivät syömään Sonjan keittelemää joulupuuroa ja pääsevät pian matkaan kohti Joulua!
Leijailee maahan lumihiutaleet, nuo kauniit valkeat ystävät. Vai pitäisikö sanoa ajatukset, jotka joulusta ja toiveista syntyvät?
sunnuntai 16. joulukuuta 2018
Luukku 16
Aliisa ja Kutka lähtivät eilen matkaan Korvatunturia kohti. Elina valitettavasti sairastui juuri ennen lähtöä, mutta valas ja pikachu kuljettivat ihan yhtä hyvin ilman kolmatta jäsentä. |
| Kutka nukkui suurimman osan matkasta takana olleessa korissa. Aliisa kun ei oikein siihen mahtunut... |
"Oi voi, harmittaa Elinan puolesta. Hän olisi kovasti halunnut mukaan", Kutka harmitteli.
"Niin minuakin. Tiedän, kuinka harmissaan hän on, kun ei päässyt. Mutta lepo on nyt parempi, jotta paranee jouluksi", Aliisa selitti.
"Onko joku kipeä?" kelkkaa työntävä valas nimeltä Azalea kysyi.
"Juu. Kaverimme Elina", Kutka kertoi Azalealle.
"Oliko hänen tarkoitus tulla tähän kyytiin?" kelkan vieressä juokseva pikachu kysyi.
"Oli. Ikävä kyllä sairastui juuri ennen lähtöä", Aliisa voivotteli.
"Pikaista paranemista hänelle", Azalea toivotti.
"Voitaisiinko pian vaihtaa vuoroa?" pikachu kysyi Azalealta.
"Vaikka heti", Azalea huudahti ja kelkka pysähtyi vaihdeon ajaksi.
"Eli Korvatunturillehan tässä oltiin menossa?" pikachu kysyi, kun oli siirtynyt kelkan taa.
"Juuri sinne", Aliisa kertoi, ja kelkka lähti taas liikkeelle.
"Pidetään tässä tauko."
"Okei. Syömmekö me?" Kutka kysyi.
"Voisihan sitä syödä nyt. Alkaa olla nälkä", Aliisa totesi.
"Minä menen tuonne kuusikkoon muiden valaiden seuraan syömään", Azalea viittoili epäröiden.
"Mene vain. Niinhän me sovimme", Aliisa antoi luvan.
"Minäkin menen. Sain luvan syödä Azalean lajitovereiden kanssa pikkukaloja", pikachu kertoi."Selvä!" Aliisa huudahti ja alkoi kaivamaan eväitä kelkan korista.
"Maitoa, vettä, leipää ja juustoa. Mitä sinä otat?" Aliisa luetteli.
"Juustoa ja maitoa", Kutka päätti ja Aliisa ojensi ne hänelle. Kutka ei kuitenkaan saanut maitoa kiinni. "Oliko meidän pakko pysähtyä juuri tähän mäkeen! Maito karkaa!"
"Ei ollut, mutta tulipahan nyt pysäköityä", Aliisa tokaisi rennosti.
"Mutta maitopurkki juoksee pakoon", Kutka valitti ja syöksyi alamäkeen maidon perään.
Samaan aikaan Elina ja Reb olivat kotona. Elinalla oli pahempi olo kuin eilen, päänsärkyä, kurkkukipua ja huimaamista. Tänään oli kuitenkin hänen vuoronsa avata joulukalenteri, eikä hänellä ollut aikomustakaan jättää sitä väliin, vaikka olikin kipeä.
"Mitä on joulu?
Joulu on pipareita, kanelia,
kardemummaa, lumiukkoja,
kauniita valoja, joulukuusia, antamisen iloa
ja joulun taikaa!"
Elinan nukkuessa kipeänä Reb oli usein köpötellyt tekemään puisia joululahjoja ja olikin saanut tänään yhden valmiiksi. Paketit avautuvat jouluna!
Semmoista tänään! Metsän eläimiäkö nuo valas ja pikachu ovat? En tiedä, mutta ainakin ne vievät Aliisan ja Kutkan määränpäähänsä, vai vievätkö? Elinalle pikaista paranemista!
lauantai 15. joulukuuta 2018
Aliisan joulutarina, osa 2
Viime osassa tapasime Aktukin ja Berin, joiden luonteet muistuttivat hämmästyttävän paljon Kutkaa ja Rebiä. He päättivät lähteä seikkailemaan ihmisten puolelle varavirtalähdehäkistään.
"Katso Ber! Tuolla on joku kokous käynnissä!" Aktuk huudahti nähdessään monta tonttua isossa salissa.
"Niinpä onkin. Ja itse joulupukki puhumassa! Mennään kuuntelemaan", Ber ehdotti.
"...ilmoitettava teille, että puuroa ei saada tänään", joulupukki puhui.
"Mitä! Miksi!" yleisöstä kuului.
"Puuroriisi on loppu", joulupukki sanoi tyynen rauhallisesti.
"Buu!" yleisö jatkoi.
"Mitä ihmettä! Eikö riisiä lähdetä yleensä heti hakemaan joulupukin lapsuudenystävän taikamaatilalta?" Aktuk ihmetteli.
"Niinpä! Pukki nytkin vain poistui omaan toimistoonsa", Ber järkyttyi.
"Riennetään kotiin kertomaan muille", Aktuk sanoi, ja suuntasi kuononsa kohti varavirtalähdehäkkiä.
"Mitä ihmettä? Ei puuroa?" Kot hämmästeli.
"Ei ollenkaan puuroa?" Pot tuki kaksoisveljeään.
"Ei niin! Yleensähän puuroriisiä lähdetään välittömästi hakemaan siltä taikamaatilalta, jossa kaikki kasvaa ympäri vuoden, eikä kasvuolosuhteistakaan ole ongelmaa", Ber jatkoi hämmästelyä.
"Miksei nyt lähdetä?" Giselle kysyi tullen esiin varjoista.
"En tiedä. Ei hän maininnutkaan maatilaa", Aktuk kertoi.
"Menen juttelemaan pukille", Ber totesi päättäväisesti.
"Minäkin tulen", Aktuk ilmoitti.
"Ja minä!" Kot ja Pot huudahtivat yhteen ääneen.
"Minäkin haluan tietää", Giselle tuki ideaa ja kilisytti huomiokelloa.
"Heippa!" Amla saapui häkin ikkunalle. "Mitäs kaipaatte?"
"Päästä meidät ihmisten puolelle", Kot vaati.
"Niin juuri, päästä meidät!" Potkin intti.
"Kaikkiko?" Amla ihmetteli.
"Kaikkipa kaikki", Aktuk totesi rennosti.
"No selvä, jos pysytte yhdessä ja palaatte ajallanne takaisin", Amla kohautti olkiaan ja avasi ovet.
"Matkaan!" Ber viittoili kohti ulko-ovea.
Sinne lähtivät! Miksei puuroa saada? Onko taikamaatila tuhoutunut? Vai miksei puuroriisiä toimiteta? Seuraava osa tulee 18.12!
"Katso Ber! Tuolla on joku kokous käynnissä!" Aktuk huudahti nähdessään monta tonttua isossa salissa.
"Niinpä onkin. Ja itse joulupukki puhumassa! Mennään kuuntelemaan", Ber ehdotti.
"...ilmoitettava teille, että puuroa ei saada tänään", joulupukki puhui.
"Mitä! Miksi!" yleisöstä kuului.
"Puuroriisi on loppu", joulupukki sanoi tyynen rauhallisesti.
"Buu!" yleisö jatkoi.
"Mitä ihmettä! Eikö riisiä lähdetä yleensä heti hakemaan joulupukin lapsuudenystävän taikamaatilalta?" Aktuk ihmetteli.
"Niinpä! Pukki nytkin vain poistui omaan toimistoonsa", Ber järkyttyi.
"Riennetään kotiin kertomaan muille", Aktuk sanoi, ja suuntasi kuononsa kohti varavirtalähdehäkkiä.
"Mitä ihmettä? Ei puuroa?" Kot hämmästeli.
"Ei ollenkaan puuroa?" Pot tuki kaksoisveljeään.
"Ei niin! Yleensähän puuroriisiä lähdetään välittömästi hakemaan siltä taikamaatilalta, jossa kaikki kasvaa ympäri vuoden, eikä kasvuolosuhteistakaan ole ongelmaa", Ber jatkoi hämmästelyä.
"Miksei nyt lähdetä?" Giselle kysyi tullen esiin varjoista.
"En tiedä. Ei hän maininnutkaan maatilaa", Aktuk kertoi.
"Menen juttelemaan pukille", Ber totesi päättäväisesti.
"Minäkin tulen", Aktuk ilmoitti.
"Ja minä!" Kot ja Pot huudahtivat yhteen ääneen.
"Minäkin haluan tietää", Giselle tuki ideaa ja kilisytti huomiokelloa.
"Heippa!" Amla saapui häkin ikkunalle. "Mitäs kaipaatte?"
"Päästä meidät ihmisten puolelle", Kot vaati.
"Niin juuri, päästä meidät!" Potkin intti.
"Kaikkiko?" Amla ihmetteli.
"Kaikkipa kaikki", Aktuk totesi rennosti.
"No selvä, jos pysytte yhdessä ja palaatte ajallanne takaisin", Amla kohautti olkiaan ja avasi ovet.
"Matkaan!" Ber viittoili kohti ulko-ovea.
Sinne lähtivät! Miksei puuroa saada? Onko taikamaatila tuhoutunut? Vai miksei puuroriisiä toimiteta? Seuraava osa tulee 18.12!
Luukku 15
Eilen Elina, Kutka ja Aliisa suunnittelivat matkaa Korvatunturille ja tekivät matkailupulkkaakin, mutta kesken kaiken Elina hälytettiin koululleen apuun, sillä tulostimet olivat villiintyneet ja koko koulu lainehti mansikkamehutiivisteestä. Kukakohan sen mehutiivisteenkin on sinne mahtanut tunkea?
"Tsirp tsirp ja möö, kot kot ja pöö. Niin lehmät sanovat, samoin monet kanat. Hiips hiips ja höö, taps taps ja töö. Kuulostaako tonttu tuolta, vai vaihtaako siili vain lehtikasassaan puolta? On vaikeaa nähdä tonttuja, taikka kuulla askelia. Onko se onnekas kuulija sinä, taikka näkijä joku ystävä?", Reb luki joulukalenterin lappusesta.
"Se oli pitkä", Kutka hämmästeli.
"Niin oli. Ei kuitenkaan pisin", Aliisa paljasti.
"Ei pisin? Kuinka pitkiä olet oikein tehnyt?" Reb ihmetteli.
"En oikein tiedä. Aika pitkiä", Aliisa totesi tyngästi.
"Et siis itsekään tiedä?" Kutka ihmetteli.
"En minä vain enää muista", Aliisa sanoi. "Pääsemme muuten tänään lähtemään, mikäli lumipyry hieman laantuu. Niin se sääennuste lupasi."
"Pääsemmekö? Pakkaammeko tavarat?" Kutka innostui.
"Mitä sinne oikein voisi tarvita? Ei ainakaan kovin paljoa mitään. Mehän sovimme tavarat jo eilen", Elina päivitteli.
"Mitä me oikein sovimme? Minä en ainakaan muista mitään!" Kutka huudahti epätietoisena.
"Silloin kun sinä ehdottelit ties mitä televisioita ja skeittilautoja, sovimme näin", Elina aloitti. "Villapaita, pipo, puhelin, juustot, matkaradio, maito ja uusi, punainen viltti."
"Missä tietokone ja popkornikone?" Kutka valitti.
"Sinä et tarvitse Joulua pelastaessasi yhtään popkorneja, saatikan niitä sinun tietokonepelejäsi! Saat pärjätä edes muutaman päivän ilman", Elina tuhahteli.
"Jaahas. Menen pakkaamaan. Onko pulkka valmis?" Kutka kysyi pettyneenä.
"On. Vein sen ulos jo eilen", Aliisa kertoi.
Kun Elina ja Kutka pakkasivat, Aliisa jutteli Rebin kanssa. Pian Kutkakin saapui olohuoneeseen Aliisan ja Rebin luo.
"Minä olen valmis lähtöön. Minne me oikein nyt siis menemme?" Kutka kysyi huolettomasti.
"Korvatunturille!" Aliisa huudahti pyöritellen silmiään.
"Ai niin! Parantamaan joulupukkia ja tonttuja? Vai?" Kutka jatkoi kyselemistä.
"Juuri näin", Aliisa huokaisi. "Juuri niin..."
"Aliisa, Kutka, minäkään en voi tulla", Elina tuli voivotellen huoneestaan.
"Mikset?" Aliisa kysyi huolissaan.
"Voin todella huonosti. Taidan olla kipeä", Elina jatkoi voivotteluaan.
"Oi ei! Miten se näin yhtäkkiä iski! Meidän on kuitenkin pakko lähteä, mitä jo sinä Reb huolehtisit Elinasta?" Aliisa surkutteli.
"Tottakai", Reb sanoi tomerasti.
"Olen todella pahoillani kamut..." Elina aloitti.
"Ei se ole sinun syysi, että sairastuit. Toivottavasti paranet ennen joulua", Kutka lohdutti.
"Ja toivottavasti joulu tulee! Se riippuu teistä", Elina sanoi huokaisten syvään.
"Tottakai joulu tulee. Me hoidamme asian, eikö niin Kutka?" Aliisa oli itsevarma.
"Juu. Kyllä me hoidetaan", Kutka sanoi. "Älä huoli, Elina, kaikki järjestyy."
"Niin juuri. Me lähdemme nyt", Aliisa sanoi ja hymyili.
"Hei hei! Nähdään", Elina vilkutti kavereilleen ja Rebkin sanoi heipat.
"Hei hei!" Aliisa ja Kutka vilkuttivat myös.
"Älä huoli, Elina. Kaikki järjestyy", Rebkin kannusti Elinaa.
"Minäkin luotan heihin. Menen nyt lepäämään", Elina sanoi väsyneesti, ja lähti. Reb käytti tilaisuuden hyväkseen ja häipyi salaiselle puuvajalleen.
"Oi ei! Pulkkamme on rikki!" Kutka huudahti hädissään, kun he näkivät ulkona rikkinäisen pahvilaatikkopulkan.
"Metsän eläimet ovat varmasti kävelleet sen yli, tai jotakin. Voimme lainata Almalta kelkkaa, mutta se on sinulle iso ja painava, joten joudut varmaan istumaan sylissäni. Metsän eläimet saavat vetää tämän kerran. He varmasti suostuvat auttamaan, kun joulun tulosta on kyse", Aliisa totesi tyynesti.
Aliisa ja Kutka kävelivät lyhyen matkan Alman kotiin ja lainasivat häneltä kelkkaa. He työnsivät kelkan metsään, jolloin kuusikosta tuli valas ja pikachu työntämään kelkkaa.
Turvallista matkaa Aliisa ja Kutka! Toivottavasti Elina paranee ja joulu tulee! Tänään tulee toinen osa Aliisan joulutarinaa!
"Tsirp tsirp ja möö, kot kot ja pöö. Niin lehmät sanovat, samoin monet kanat. Hiips hiips ja höö, taps taps ja töö. Kuulostaako tonttu tuolta, vai vaihtaako siili vain lehtikasassaan puolta? On vaikeaa nähdä tonttuja, taikka kuulla askelia. Onko se onnekas kuulija sinä, taikka näkijä joku ystävä?", Reb luki joulukalenterin lappusesta.
"Se oli pitkä", Kutka hämmästeli.
"Niin oli. Ei kuitenkaan pisin", Aliisa paljasti.
"Ei pisin? Kuinka pitkiä olet oikein tehnyt?" Reb ihmetteli.
"En oikein tiedä. Aika pitkiä", Aliisa totesi tyngästi.
"Et siis itsekään tiedä?" Kutka ihmetteli.
"En minä vain enää muista", Aliisa sanoi. "Pääsemme muuten tänään lähtemään, mikäli lumipyry hieman laantuu. Niin se sääennuste lupasi."
"Pääsemmekö? Pakkaammeko tavarat?" Kutka innostui.
"Mitä sinne oikein voisi tarvita? Ei ainakaan kovin paljoa mitään. Mehän sovimme tavarat jo eilen", Elina päivitteli.
"Mitä me oikein sovimme? Minä en ainakaan muista mitään!" Kutka huudahti epätietoisena.
"Silloin kun sinä ehdottelit ties mitä televisioita ja skeittilautoja, sovimme näin", Elina aloitti. "Villapaita, pipo, puhelin, juustot, matkaradio, maito ja uusi, punainen viltti."
"Missä tietokone ja popkornikone?" Kutka valitti.
"Sinä et tarvitse Joulua pelastaessasi yhtään popkorneja, saatikan niitä sinun tietokonepelejäsi! Saat pärjätä edes muutaman päivän ilman", Elina tuhahteli.
"Jaahas. Menen pakkaamaan. Onko pulkka valmis?" Kutka kysyi pettyneenä.
"On. Vein sen ulos jo eilen", Aliisa kertoi.
Kun Elina ja Kutka pakkasivat, Aliisa jutteli Rebin kanssa. Pian Kutkakin saapui olohuoneeseen Aliisan ja Rebin luo.
"Minä olen valmis lähtöön. Minne me oikein nyt siis menemme?" Kutka kysyi huolettomasti.
"Korvatunturille!" Aliisa huudahti pyöritellen silmiään.
"Ai niin! Parantamaan joulupukkia ja tonttuja? Vai?" Kutka jatkoi kyselemistä.
"Juuri näin", Aliisa huokaisi. "Juuri niin..."
"Aliisa, Kutka, minäkään en voi tulla", Elina tuli voivotellen huoneestaan.
"Mikset?" Aliisa kysyi huolissaan.
"Voin todella huonosti. Taidan olla kipeä", Elina jatkoi voivotteluaan.
"Oi ei! Miten se näin yhtäkkiä iski! Meidän on kuitenkin pakko lähteä, mitä jo sinä Reb huolehtisit Elinasta?" Aliisa surkutteli.
"Tottakai", Reb sanoi tomerasti.
"Olen todella pahoillani kamut..." Elina aloitti.
"Ei se ole sinun syysi, että sairastuit. Toivottavasti paranet ennen joulua", Kutka lohdutti.
"Ja toivottavasti joulu tulee! Se riippuu teistä", Elina sanoi huokaisten syvään.
"Tottakai joulu tulee. Me hoidamme asian, eikö niin Kutka?" Aliisa oli itsevarma.
"Juu. Kyllä me hoidetaan", Kutka sanoi. "Älä huoli, Elina, kaikki järjestyy."
"Niin juuri. Me lähdemme nyt", Aliisa sanoi ja hymyili.
"Hei hei! Nähdään", Elina vilkutti kavereilleen ja Rebkin sanoi heipat.
"Hei hei!" Aliisa ja Kutka vilkuttivat myös.
"Älä huoli, Elina. Kaikki järjestyy", Rebkin kannusti Elinaa.
"Minäkin luotan heihin. Menen nyt lepäämään", Elina sanoi väsyneesti, ja lähti. Reb käytti tilaisuuden hyväkseen ja häipyi salaiselle puuvajalleen.
"Oi ei! Pulkkamme on rikki!" Kutka huudahti hädissään, kun he näkivät ulkona rikkinäisen pahvilaatikkopulkan."Metsän eläimet ovat varmasti kävelleet sen yli, tai jotakin. Voimme lainata Almalta kelkkaa, mutta se on sinulle iso ja painava, joten joudut varmaan istumaan sylissäni. Metsän eläimet saavat vetää tämän kerran. He varmasti suostuvat auttamaan, kun joulun tulosta on kyse", Aliisa totesi tyynesti.
Aliisa ja Kutka kävelivät lyhyen matkan Alman kotiin ja lainasivat häneltä kelkkaa. He työnsivät kelkan metsään, jolloin kuusikosta tuli valas ja pikachu työntämään kelkkaa.
Turvallista matkaa Aliisa ja Kutka! Toivottavasti Elina paranee ja joulu tulee! Tänään tulee toinen osa Aliisan joulutarinaa!
perjantai 14. joulukuuta 2018
Luukku 14
Aliisa, Kutka, Reb ja Elina ovat jääneet loukkuun hiiren ja rottien taloon lumipyryn vuoksi. Heillä on kova huoli Korvatunturin voinnista ja toivovatkin pian pääsenvänsä matkaan.
"Tontut ja pukki, jossain kai lukki, hurjasti ahkeroivat. Lahjoja tehdään, puuroa syödään, välissä leikkivät ja laulavat", Elina luki ja söi suklaan.
"Muistan, kuinka tein tuota. Nyt eivät tontut enää ahkeroi ja muorin puuroakaan ei enää saa. Tietysti Sonja ja Luppis sitä yrittävät keitellä, mutta siitä puuttuvat muorin erikoismausteet ja -ainesosat. Sekä joulun taika", Aliisa harmitteli.
"Pääsemme varmasti pian matkaan. Lumipyryn ennustetaan laantuvan huomiseksi", Kutka katsoi netistä.
"Hienoa. Valmistellaanko kulkuvälineet? Pulkka, vaikka?" Aliisa ehdotti.
"Pulkka on hyvä ajatus. Emme varmaan tarvitse paljoa matkatavaroita?" Elina mietti.
"Emmehän me. Vaatteita riittävästi, ruokaa ja ehkäpä jotakin viihdykettä tylsiin hetkiin?" Aliisa mietiskeli Elinan ajatusta.
"Eli villapaita, pipo, kurpitsaa, porkkanoita, juustoa, hunajaa, mansikkahilloa, ruisleipää, aamiaissämpylöitä, voita, juustoa, kinkkua, kalkkunaa, maitoa, vettä, appelsiinimehua, skeittilauta, puhelin, popkornia, televisio ja matkaradio?" Kutka luetteli ja muut katsoivat häntä hämmentyneenä.
"Ei. Villapaita, pipo, puhelin, juustot, maito ja matkaradio saavat riittää. Sen uuden, hienon punaisen viltin voisi ottaa", Elina täsmensi Kutkan uskomatonta selittelyä.
"No mutta kun...", Kutka väitti vastaan.
"Sinä et tarvitse Korvatunturilla skeittilautaa, etkä liioin televisiota! Matkallakaan tuskin voit kumpaakaan käyttää. Miten sitäpaitsi saisit televisioosi virran?" Elina puolsi ajatustaan.
"Jaaha", Kutka pettyi.
Aliisa, Elina ja Kutka aloittivat pulkan kunnostamisen vanhasta pahvilaatikosta, jonka Aliisa oli löytänyt roskiksesta. He liimasivat, teippasivat, piirsivät, koristelivat, vahvistivat ja Elinan vaatimuksesta ompelivat kylkiin lumihiutalekoristeita tunteja. Kesken kaikkea Elinalle soitettiin, sillä siivooja oli huomannut Elinan koulussa ongelmia. Tulostimet olivat aivan sekaisin ja koko koulu lainehti mansikkamehutiivisteestä. Hänen oli pakko mennä auttamaan kouluun.
"Nähdään, kamut! Toivottavasti ehdin mukaan", Elina toivoi.
"Etköhän. Luulisi, ettei mansikkamehutulvan juomisessa niin kauan kestä", Kutka totesi. "Voin tulla vaikka auttamaankin..."
"Eihän sitä voi juoda! Koulun likaisilla lattioilla pyörinyt mansikkamehutiiviste? Joisitko sinä tuhansia litroja mehutiivistettä?" Elina epäröi.
"Tottakai! Enhän minä koskaan laimenna mehujani, sitten niistä tulee niin laimeita", Kutka valitti.
"Laimennuksen idea on saada laimennettua mehuasi! Jos et pidä laimennetusta, et sitten laimenna. Minä en kyllä ainakaan pystyisi tiivistettä juomaan", Aliisa ihmetteli.
"Minä pystyn! Jos siellä vain apua tarvitaan, minä voin tulla", Kutka lupasi.
Mansikkamehutiivistettä likaisilta lattioilta tuhansia litroja? Ei kiitos! Joisitko sinä?
"Tontut ja pukki, jossain kai lukki, hurjasti ahkeroivat. Lahjoja tehdään, puuroa syödään, välissä leikkivät ja laulavat", Elina luki ja söi suklaan.
"Muistan, kuinka tein tuota. Nyt eivät tontut enää ahkeroi ja muorin puuroakaan ei enää saa. Tietysti Sonja ja Luppis sitä yrittävät keitellä, mutta siitä puuttuvat muorin erikoismausteet ja -ainesosat. Sekä joulun taika", Aliisa harmitteli.
"Pääsemme varmasti pian matkaan. Lumipyryn ennustetaan laantuvan huomiseksi", Kutka katsoi netistä.
"Hienoa. Valmistellaanko kulkuvälineet? Pulkka, vaikka?" Aliisa ehdotti.
"Pulkka on hyvä ajatus. Emme varmaan tarvitse paljoa matkatavaroita?" Elina mietti.
 |
| '"...televisio ja matkaradio?" Kutka luetteli ja muut katsoivat häntä hämmentyneenä.' |
"Eli villapaita, pipo, kurpitsaa, porkkanoita, juustoa, hunajaa, mansikkahilloa, ruisleipää, aamiaissämpylöitä, voita, juustoa, kinkkua, kalkkunaa, maitoa, vettä, appelsiinimehua, skeittilauta, puhelin, popkornia, televisio ja matkaradio?" Kutka luetteli ja muut katsoivat häntä hämmentyneenä.
"Ei. Villapaita, pipo, puhelin, juustot, maito ja matkaradio saavat riittää. Sen uuden, hienon punaisen viltin voisi ottaa", Elina täsmensi Kutkan uskomatonta selittelyä.
"No mutta kun...", Kutka väitti vastaan.
"Sinä et tarvitse Korvatunturilla skeittilautaa, etkä liioin televisiota! Matkallakaan tuskin voit kumpaakaan käyttää. Miten sitäpaitsi saisit televisioosi virran?" Elina puolsi ajatustaan.
"Jaaha", Kutka pettyi.
Aliisa, Elina ja Kutka aloittivat pulkan kunnostamisen vanhasta pahvilaatikosta, jonka Aliisa oli löytänyt roskiksesta. He liimasivat, teippasivat, piirsivät, koristelivat, vahvistivat ja Elinan vaatimuksesta ompelivat kylkiin lumihiutalekoristeita tunteja. Kesken kaikkea Elinalle soitettiin, sillä siivooja oli huomannut Elinan koulussa ongelmia. Tulostimet olivat aivan sekaisin ja koko koulu lainehti mansikkamehutiivisteestä. Hänen oli pakko mennä auttamaan kouluun.
"Nähdään, kamut! Toivottavasti ehdin mukaan", Elina toivoi.
"Etköhän. Luulisi, ettei mansikkamehutulvan juomisessa niin kauan kestä", Kutka totesi. "Voin tulla vaikka auttamaankin..."
"Eihän sitä voi juoda! Koulun likaisilla lattioilla pyörinyt mansikkamehutiiviste? Joisitko sinä tuhansia litroja mehutiivistettä?" Elina epäröi.
"Tottakai! Enhän minä koskaan laimenna mehujani, sitten niistä tulee niin laimeita", Kutka valitti.
"Laimennuksen idea on saada laimennettua mehuasi! Jos et pidä laimennetusta, et sitten laimenna. Minä en kyllä ainakaan pystyisi tiivistettä juomaan", Aliisa ihmetteli.
"Minä pystyn! Jos siellä vain apua tarvitaan, minä voin tulla", Kutka lupasi.
Mansikkamehutiivistettä likaisilta lattioilta tuhansia litroja? Ei kiitos! Joisitko sinä?
torstai 13. joulukuuta 2018
Luukku 13
Aliisa on kertonut Elinalle, Kutkalle ja Rebille Joulun katoamisesta. Mitä tänään tapahtuu?
"Emme taida päästä lähtemään. Ulkona on huono keli, karmea lumipyry nimittäin", Aliisa totesi surullisesti aamupalapöydässä.
"Ei se mitään, soitetaan Sonjalle ja Luppikselle, jotta tiedämme mitä heille kuuluu", Elina ehdotti.
"Hyväähän heille, laitoin viestiä herätessäni", Aliisa kertoi.
"Ai. Miltä sääennuste näyttää, pääsemmekö tänään matkaan?" Elina kysyi.
"Katsoin sitäkin. Ei onnistu tänään", Aliisa jatkoi voivotteluaan.
"No jospa me vain odottelisimme tämän päivän. Voimme vaikka leipoa piparkakkuja ja koristella taloa", Reb ehdotti.
"Olkoon sitten niin. Toivottavasti Sonja ja Luppis saava pidettyä Korvatunturilla kaiken kunnossa", Aliisa toivoi.
"Eivätköhän he osaa", Kutka lohdutti Aliisaa. "Menen olohuoneeseen."
Kutkan saavuttua olohuoneeseen hän hämmästyi: kuusen vieressä oli valtava lahjapaketti!
"Tulkaa katsomaan! Löysin lahjapaketin tästä joulukuusen vierestä!" Kutka huusi muille.
"Pakettiko? Mitä siellä on?" Aliisa kysyi noustessaan portaita olohuoneeseen.
"En avannut sitä vielä, kun en ollut varma saako", Kutka totesi.
"Siinähän on lappu, mitä siinä lukee?" Elina huomasi.
"Saa avata", Kutka luki.
"Kuka sen on mahtanut antaa?" Reb mietti kovaan ääneen.
"Ei joulupukki ainakaan, kun on kerran kipeänä", Elina päätteli.
"Väliäkö sillä? Avataan!" Kutka innostui ja repi nauhat auki.
"Mikä tuo on?" Aliisa ihmetteli kun Kutka nosti paketista punaisen, kudotun liinan.
"Onko se matto?" Reb mietiskeli.
"Tai pöytäliina?" Elina ehdotti.
"Ehkä se on viltti, johon voi kääriytyä televisiota katsellessa", Kutka huudahti ja asetti sen sohvan käsinojalle siististi.
"Totta. Laitettaisiinko nyt joulukoristeita?" Reb intoili.
"Laitetaan vaan!" muut yhtyivät ajatukseen.
Jätetään heidät koristelemaan taloa! Oletkos sinä jo hukuttanut talosi joulukoristeisiin?
Joulukuun pimeys, kuusenpallojen kauneus, lahjapakettien avaus. Se on joulua, eikä ole koulua, vaan vapaasti voi juhlia ja iloita!
"Emme taida päästä lähtemään. Ulkona on huono keli, karmea lumipyry nimittäin", Aliisa totesi surullisesti aamupalapöydässä.
"Ei se mitään, soitetaan Sonjalle ja Luppikselle, jotta tiedämme mitä heille kuuluu", Elina ehdotti.
"Hyväähän heille, laitoin viestiä herätessäni", Aliisa kertoi.
"Ai. Miltä sääennuste näyttää, pääsemmekö tänään matkaan?" Elina kysyi.
"Katsoin sitäkin. Ei onnistu tänään", Aliisa jatkoi voivotteluaan.
"No jospa me vain odottelisimme tämän päivän. Voimme vaikka leipoa piparkakkuja ja koristella taloa", Reb ehdotti.
"Olkoon sitten niin. Toivottavasti Sonja ja Luppis saava pidettyä Korvatunturilla kaiken kunnossa", Aliisa toivoi.
"Eivätköhän he osaa", Kutka lohdutti Aliisaa. "Menen olohuoneeseen."
Kutkan saavuttua olohuoneeseen hän hämmästyi: kuusen vieressä oli valtava lahjapaketti!"Tulkaa katsomaan! Löysin lahjapaketin tästä joulukuusen vierestä!" Kutka huusi muille.
"Pakettiko? Mitä siellä on?" Aliisa kysyi noustessaan portaita olohuoneeseen.
"En avannut sitä vielä, kun en ollut varma saako", Kutka totesi.
"Siinähän on lappu, mitä siinä lukee?" Elina huomasi.
"Saa avata", Kutka luki.
"Kuka sen on mahtanut antaa?" Reb mietti kovaan ääneen.
"Ei joulupukki ainakaan, kun on kerran kipeänä", Elina päätteli.
"Väliäkö sillä? Avataan!" Kutka innostui ja repi nauhat auki.
"Mikä tuo on?" Aliisa ihmetteli kun Kutka nosti paketista punaisen, kudotun liinan."Onko se matto?" Reb mietiskeli.
"Tai pöytäliina?" Elina ehdotti.
"Ehkä se on viltti, johon voi kääriytyä televisiota katsellessa", Kutka huudahti ja asetti sen sohvan käsinojalle siististi.
"Totta. Laitettaisiinko nyt joulukoristeita?" Reb intoili.
"Laitetaan vaan!" muut yhtyivät ajatukseen.Jätetään heidät koristelemaan taloa! Oletkos sinä jo hukuttanut talosi joulukoristeisiin?
Joulukuun pimeys, kuusenpallojen kauneus, lahjapakettien avaus. Se on joulua, eikä ole koulua, vaan vapaasti voi juhlia ja iloita!
keskiviikko 12. joulukuuta 2018
Aliisan joulutarina, osa 1
Tein viime vuonna viisiosaisen joulutarinan. Tänä vuonna perinne jatkuu. Toivottavasti viihdytte! (Ja muistakaa kaakao!)
Herätyskello soi Korvatunturin makuuhuoneissa. Tuhannet tontut heräilivät ja alkoivat pukeutua. Myös varavirtalähteen (Muistatkos viime vuotisen joulutarinani? Kurkkaa tästä osa numero 4!) vahtihuoneessa haukoteltiin ja vedeltiin työvaatteita päälle. Varavirtalähteen asukkaat Giselle (5 vuotta häkissä), kaksoset Kot ja Pot (3 vuotta), sekä Aktuk ja Ber (ensimmäinen vuosi) aloittivat myös aamutoimet. Aktukin ja Berin lempihoitaja Anile Kuuraparta kurkkasi nopeasti varavirtalähdehäkkiin ja tervehti heitä:
"Huomenta Aktuk! Huomenta Ber! Ja huomenta teille muillekin! Saatte tänään tupla-annoksen aamupalaa, ihan vain huvin vuoksi", hän sanoi.
"Jee! Kuulitko Ber? Tuplasti ruokaa, tuplasti jälkkäriä!" Aktuk iloitsi.
"Jälkiruokako on se tärkein? Mielestäni puuro ja leipäkin on ihan hyvää", Ber sanoi, kun Anile antoi ensimmäiset annokset yhteiseen ruokapöytään.
"Jee! Pipareita! Huomasitko Ber?" Aktuk iloitsi hypäten yläsängystä suoraan pöydän ääreen.
"Huomasin. Huomasitko sinä puuron?"
"Jee! Suklaasorbettia!"
"Et ilmeisesti. Eiköhän minunkin pitäisi ottaa aamupalaa."
Pöytään oli katettu tavallinen aamupala, eli vain parasta. Pukin mielestä oli tärkeää pitää hyvää huolta varavirtalähteen asukkaista, sillä näin ne eivät karkaisi. Berin mielestä Aktukia ei saisi täältä millään pois, ellei ruokia vietäisi samalla. Taktiikka siis toimii. Ber aloitti ottamalla lautasellisen puuroa ja leipää, kun Aktuk puolestaan siirtyi suoraan piparkakkuihin ja muihin herkkuihin.
Runsaan aamupalan (sekä tonttujen että häkin asukkaiden) jälkeen Aktuk kilisytti huomiokelloa. Anile tuli saman tien katsomaan, mitä hän halusi.
"Mitä me teemme tänään?" Aktuk kysyi Anilelta.
"Mitä me teemme? En oikein tiedä. Tänään on minun kirjanpitopäiväni, joten lähden pian pukin toimistoon, mutta voit kysyä Amlalta", Anile neuvoi.
"Etkö olekaan meidän kanssamme?" pettynyt Ber ihmetteli sängystään.
"En, valitettavasti. Haluatko uuden lehden?" Anile kysyi Beriltä.
"Juu. Jokos tämän viikon lehti on tullut painosta?" Ber ihmetteli, kun sai hyppysiinsä Korvatunturin oman lehden, Pukin postin uusimman numeron.
"On. Minun täytyy nyt mennä, etten myöhästy kirjanpitäjien palaverista. Nähdään", Anile huikkasi.
"Moikka", Aktuk mutisi.
"Heippa ja kiitos", Ber huudahti.
"Moikka moi!", Kot ja Pot totesivat kuin yhdestä suusta.
"Hei hei, Anile!" Gisellekin vielä sanoi.
"Mitäs me tehdään tänään?" Pot kysyi.
"Anile sanoi, ettei tiedä. Hänellä on kirjanpitäjävuoro", Aktuk selitti.
"Kysyitkö muilta vahdeilta?" Kot kysyi.
"En. Voisin kysyä", Aktuk kilisti taas kelloa. Amla saapui häkin luo:
"Mitä nyt, Aktuk?" hän kysyi.
"Mitä me tehdään tänään?" Aktuk kysyi suorasanaisesti.
"Eipä ole oikein varsinaista ohjelmaa. Jos haluatte, voin päästää muutaman kerrallaan virikehuoneeseen, jos tahdotte leikkiä ja kuntoilla", Amla kertoi.
"En minä ainakaan halua kuntoilla. Muut?" Aktuk kysyi. Amla tajusi pian, että ehdotus otettiin negatiivisesti vastaan.
"En minä ketään pakota. Voitte tehdä mitä haluatte. Hei hei!" Amla sanoi ja poistui.
"Pidetäänkö bileet?" Kot mietti ääneen.
"Juu", Pot tuki veljeään.
"Minä en ainakaan jää tännen diskoilemaan. Haluan ihmisten luo", Ber sanoi päättäväisesti.
"Mene vain. Me jäämme tänne. Eikö niin, Aktuk?" Giselle kysyi viekkaasti.
"Aktuk, tule mukaani. En halua mennä yksin", Ber kuiskasi kaverilleen.
"Minäkin menen. Pitäkää bileet keskenänne", Aktuk sanoi hetken mietinnän jälkeen.
Kun Amla oli päästänyt heidät pois, he kuulivat musiikin alkavan soida. He olivat kuitenkin päättäneet lähtevänsä seikkailemaan. He olivat kuulleet kuuluisasta hiiritontusta Elinadasta, sekä hänen apureistaan. Hekin halusivat olla yhtä kuuluisia. Matka alkakoon!
Aktuk ja Ber? Eli Kutka ja Reb? Hauska yhteensattuma! Muistathan Elinadan, Kutkasianin, sekä Rebianin? Heistä on tullut kuuluisia! Tuleekohan Aktukista ja Beristäkin? Ensimmäinen osa joulutarinaani loppui tähän!
T: Aliisa-Sofia
Herätyskello soi Korvatunturin makuuhuoneissa. Tuhannet tontut heräilivät ja alkoivat pukeutua. Myös varavirtalähteen (Muistatkos viime vuotisen joulutarinani? Kurkkaa tästä osa numero 4!) vahtihuoneessa haukoteltiin ja vedeltiin työvaatteita päälle. Varavirtalähteen asukkaat Giselle (5 vuotta häkissä), kaksoset Kot ja Pot (3 vuotta), sekä Aktuk ja Ber (ensimmäinen vuosi) aloittivat myös aamutoimet. Aktukin ja Berin lempihoitaja Anile Kuuraparta kurkkasi nopeasti varavirtalähdehäkkiin ja tervehti heitä:
"Huomenta Aktuk! Huomenta Ber! Ja huomenta teille muillekin! Saatte tänään tupla-annoksen aamupalaa, ihan vain huvin vuoksi", hän sanoi.
"Jee! Kuulitko Ber? Tuplasti ruokaa, tuplasti jälkkäriä!" Aktuk iloitsi.
"Jälkiruokako on se tärkein? Mielestäni puuro ja leipäkin on ihan hyvää", Ber sanoi, kun Anile antoi ensimmäiset annokset yhteiseen ruokapöytään.
"Jee! Pipareita! Huomasitko Ber?" Aktuk iloitsi hypäten yläsängystä suoraan pöydän ääreen.
"Huomasin. Huomasitko sinä puuron?"
"Jee! Suklaasorbettia!"
"Et ilmeisesti. Eiköhän minunkin pitäisi ottaa aamupalaa."
Pöytään oli katettu tavallinen aamupala, eli vain parasta. Pukin mielestä oli tärkeää pitää hyvää huolta varavirtalähteen asukkaista, sillä näin ne eivät karkaisi. Berin mielestä Aktukia ei saisi täältä millään pois, ellei ruokia vietäisi samalla. Taktiikka siis toimii. Ber aloitti ottamalla lautasellisen puuroa ja leipää, kun Aktuk puolestaan siirtyi suoraan piparkakkuihin ja muihin herkkuihin.
Runsaan aamupalan (sekä tonttujen että häkin asukkaiden) jälkeen Aktuk kilisytti huomiokelloa. Anile tuli saman tien katsomaan, mitä hän halusi.
"Mitä me teemme tänään?" Aktuk kysyi Anilelta.
"Mitä me teemme? En oikein tiedä. Tänään on minun kirjanpitopäiväni, joten lähden pian pukin toimistoon, mutta voit kysyä Amlalta", Anile neuvoi.
"Etkö olekaan meidän kanssamme?" pettynyt Ber ihmetteli sängystään.
"En, valitettavasti. Haluatko uuden lehden?" Anile kysyi Beriltä.
"Juu. Jokos tämän viikon lehti on tullut painosta?" Ber ihmetteli, kun sai hyppysiinsä Korvatunturin oman lehden, Pukin postin uusimman numeron.
"On. Minun täytyy nyt mennä, etten myöhästy kirjanpitäjien palaverista. Nähdään", Anile huikkasi.
"Moikka", Aktuk mutisi.
"Heippa ja kiitos", Ber huudahti.
"Moikka moi!", Kot ja Pot totesivat kuin yhdestä suusta.
"Hei hei, Anile!" Gisellekin vielä sanoi.
"Mitäs me tehdään tänään?" Pot kysyi.
"Anile sanoi, ettei tiedä. Hänellä on kirjanpitäjävuoro", Aktuk selitti.
"Kysyitkö muilta vahdeilta?" Kot kysyi.
"En. Voisin kysyä", Aktuk kilisti taas kelloa. Amla saapui häkin luo:
"Mitä nyt, Aktuk?" hän kysyi.
"Mitä me tehdään tänään?" Aktuk kysyi suorasanaisesti.
"Eipä ole oikein varsinaista ohjelmaa. Jos haluatte, voin päästää muutaman kerrallaan virikehuoneeseen, jos tahdotte leikkiä ja kuntoilla", Amla kertoi.
"En minä ainakaan halua kuntoilla. Muut?" Aktuk kysyi. Amla tajusi pian, että ehdotus otettiin negatiivisesti vastaan.
"En minä ketään pakota. Voitte tehdä mitä haluatte. Hei hei!" Amla sanoi ja poistui.
"Pidetäänkö bileet?" Kot mietti ääneen.
"Juu", Pot tuki veljeään.
"Minä en ainakaan jää tännen diskoilemaan. Haluan ihmisten luo", Ber sanoi päättäväisesti.
"Mene vain. Me jäämme tänne. Eikö niin, Aktuk?" Giselle kysyi viekkaasti.
"Aktuk, tule mukaani. En halua mennä yksin", Ber kuiskasi kaverilleen.
"Minäkin menen. Pitäkää bileet keskenänne", Aktuk sanoi hetken mietinnän jälkeen.
Kun Amla oli päästänyt heidät pois, he kuulivat musiikin alkavan soida. He olivat kuitenkin päättäneet lähtevänsä seikkailemaan. He olivat kuulleet kuuluisasta hiiritontusta Elinadasta, sekä hänen apureistaan. Hekin halusivat olla yhtä kuuluisia. Matka alkakoon!
Aktuk ja Ber? Eli Kutka ja Reb? Hauska yhteensattuma! Muistathan Elinadan, Kutkasianin, sekä Rebianin? Heistä on tullut kuuluisia! Tuleekohan Aktukista ja Beristäkin? Ensimmäinen osa joulutarinaani loppui tähän!
T: Aliisa-Sofia
Luukku 12
Joulusielu on kadonnut! Tuleeko tänä vuonna joulu ollenkaan? Tervehtyykö Korvatunturin väki?
"Päivää taloon", Aliisa huoahti astuessaan sisälle Elinan, Kutkan ja Rebin kotiin.
"Aliisa! Tulithan sinä vihdoin", Elina iloitsi.
"Tulin niin nopeasti, kuin pääsin", Aliisa kertoi.
"Millä tulit?" Reb kysyi.
"Menimme sinne junalla. Päätepysäkki oli Kemijärvi, mistä eräs tonttu tuli meitä hakemaan pukin varareellä. Matka kesti hieman yli 13 tuntia. Takaisin tulin bussilla, 16 tuntia", Aliisa selitti.
"Aika pitkät matkat. Minä en kyllä jaksaisi", Kutka ihmetteli.
"Mutta sitten pääasiaan. Elina, sinä oletkin jo varmasti kertonut pojille tästä?" Aliisa mietti.
"Jep. He tietävät. Mutta minä haluaisin vielä kysyä siitä flunssasta. Mikä se oikein on?" Elina kysyi.
"Joulukatoflunssa? Se on Joulun aiheuttama sairaus. Puhun nyt siis joulun sielusta. Kun joku tai jokin on liian kauan Joulun vaikutusalueella ja sitten lähtee siitä, on suuri todennäköisyys sairastua siihen. Joulu on asustellut pukin toimistossa, lasipurkissa. Joulupukki on ottanut siltä päivittäin ohjeita. Nyt on kuitenkin käynyt niin, että Joulu on kadonnut. Koko Korvatunturi on sairaana. Eikä se olekaan mikään keveä flunssa, vaan lahjapajankin hulina on täysin pysähtynyt. Osa ei-niin sairaista tontuista on opastanut minua, Luppista ja Sonjaa, sillä me teemme tällä hetkellä pajojen töitä. Ilman meitä iso osa maailman lapsista, vanhuksista ja kaikikista muistakin ikäluokasta olevista ihmisistä ja eläimistä ja muista otuksista ja pöydänjaloista jäisi ilman lahjoja", Aliisa luennoi.
"Kuulostaa hurjalta. Miten sen voi parantaa?" Reb kysyi Aliisalta.
"Tauti lähtee itsestään viikkojen odottelun jälkeen. Tässä vaiheessa olisi liian myöhäistä jäädä odottelemaan, joten Joulu on pakko saada takaisin. Silloin kaikki parantuvat", Aliisa kertoi tarkasti.
"Mitä teemme?" Kutka hätäili, tajuten Bluetooth-kuulokkeidensa jäävän joulusta pois ilman Joulua.
"Otamme vain Joulun kiinni. Minulle on kerrottu jo alustavaa tietoa, joita tarvitsen jäljityksessä. Uskon kuitenkin, että tarvitsemme paljon henkilöitä, jotka voisivat auttaa lääkityksessä ja lahjoissa. Tuletteko auttamaan?"
"Totta kai! Eikö niin, kamut?" Kutka huudahti.
"Minä... en taida tulla", Reb sanoi allapäin. "On vähän hommia."
"Entä Elina?" Aliisa kysyi toiveikkaana.
"Tietysti tulen. Joulun täytyy tulla tänäkin vuonna, ja me pidämme siitä huolen", Elina kannusti muita.
"Hienoa!" Aliisa löi kätensä yhteen.
Joulunjäljitysreissu lähtee pian matkaan! Toivottavasti maailman ihmiset ja eläimet ja muut otukset ja pöydänjalat saavat lahjansa! Mutta miksei Reb pääse tulemaan?
Luethan myös Aliisan joulutarinan ensimmäisen osan tänään illalla kello 18.30!
Joulumieltä metsästät, tonttuakin esität, kotiasi koristeilla elävöität. Jouluparaati kiertää kujilla, hymyä näkyy kaikkien suilla, iloita saa näin joulun alla!
"Päivää taloon", Aliisa huoahti astuessaan sisälle Elinan, Kutkan ja Rebin kotiin.
"Aliisa! Tulithan sinä vihdoin", Elina iloitsi.
"Tulin niin nopeasti, kuin pääsin", Aliisa kertoi.
"Millä tulit?" Reb kysyi.
"Menimme sinne junalla. Päätepysäkki oli Kemijärvi, mistä eräs tonttu tuli meitä hakemaan pukin varareellä. Matka kesti hieman yli 13 tuntia. Takaisin tulin bussilla, 16 tuntia", Aliisa selitti.
"Aika pitkät matkat. Minä en kyllä jaksaisi", Kutka ihmetteli."Mutta sitten pääasiaan. Elina, sinä oletkin jo varmasti kertonut pojille tästä?" Aliisa mietti.
"Jep. He tietävät. Mutta minä haluaisin vielä kysyä siitä flunssasta. Mikä se oikein on?" Elina kysyi.
"Joulukatoflunssa? Se on Joulun aiheuttama sairaus. Puhun nyt siis joulun sielusta. Kun joku tai jokin on liian kauan Joulun vaikutusalueella ja sitten lähtee siitä, on suuri todennäköisyys sairastua siihen. Joulu on asustellut pukin toimistossa, lasipurkissa. Joulupukki on ottanut siltä päivittäin ohjeita. Nyt on kuitenkin käynyt niin, että Joulu on kadonnut. Koko Korvatunturi on sairaana. Eikä se olekaan mikään keveä flunssa, vaan lahjapajankin hulina on täysin pysähtynyt. Osa ei-niin sairaista tontuista on opastanut minua, Luppista ja Sonjaa, sillä me teemme tällä hetkellä pajojen töitä. Ilman meitä iso osa maailman lapsista, vanhuksista ja kaikikista muistakin ikäluokasta olevista ihmisistä ja eläimistä ja muista otuksista ja pöydänjaloista jäisi ilman lahjoja", Aliisa luennoi.
"Kuulostaa hurjalta. Miten sen voi parantaa?" Reb kysyi Aliisalta.
"Tauti lähtee itsestään viikkojen odottelun jälkeen. Tässä vaiheessa olisi liian myöhäistä jäädä odottelemaan, joten Joulu on pakko saada takaisin. Silloin kaikki parantuvat", Aliisa kertoi tarkasti.
"Mitä teemme?" Kutka hätäili, tajuten Bluetooth-kuulokkeidensa jäävän joulusta pois ilman Joulua.
"Otamme vain Joulun kiinni. Minulle on kerrottu jo alustavaa tietoa, joita tarvitsen jäljityksessä. Uskon kuitenkin, että tarvitsemme paljon henkilöitä, jotka voisivat auttaa lääkityksessä ja lahjoissa. Tuletteko auttamaan?"
"Totta kai! Eikö niin, kamut?" Kutka huudahti.
"Minä... en taida tulla", Reb sanoi allapäin. "On vähän hommia."
"Entä Elina?" Aliisa kysyi toiveikkaana.
"Tietysti tulen. Joulun täytyy tulla tänäkin vuonna, ja me pidämme siitä huolen", Elina kannusti muita.
"Hienoa!" Aliisa löi kätensä yhteen.
Joulunjäljitysreissu lähtee pian matkaan! Toivottavasti maailman ihmiset ja eläimet ja muut otukset ja pöydänjalat saavat lahjansa! Mutta miksei Reb pääse tulemaan?
Luethan myös Aliisan joulutarinan ensimmäisen osan tänään illalla kello 18.30!
Joulumieltä metsästät, tonttuakin esität, kotiasi koristeilla elävöität. Jouluparaati kiertää kujilla, hymyä näkyy kaikkien suilla, iloita saa näin joulun alla!
tiistai 11. joulukuuta 2018
Luukku 11
Eilen oli hieman veltto päivä, jos ei huomioida Rebin salaista metsäreissua. Tänään mennään Elinan mukaan koululle!
Elina oli juuri saapunut koululle ja joi opettajainhuoneessa kahvia. Opettajat puhuivat vielä viime hetken juttuja keskenään tämän päivän joulujuhlista (aivan oikein, hiirien ja rottien maailmassa koulua on vähemmän ja näin ollen joulujuhla on jo nyt). Elina tiesi, että hänen luokkansa esittäisi joululaulun Joulu nyt tulla saa.
Kun kellot soittivat oppilaat sisälle, oli Elina jo omassa luokassaan. Oppilaat virtasivat luokkiin hetkessä pihan kylmyydestä, ja pian Elinankin oppilaat olivat paikalla tutussa ja turvallisessa 1b-luokassa. Kyseisessä koulussa on noin 560 oppilasta, joka lähellä normaaleinta rotta- ja hiirikoulujen kokoa. Ensimmäisellä luokalla on yhteensä 77 oppilasta ja Elinalla niistä on 19. Hän komensi luokkansa jonoon, jotta he voisivat siirtyä liikuntasaliin joulujuhliin. Hän joutui muutaman kerran sanomaan osalle oppilaista, mutta pian he kulkivat jo kohti liikuntasalia.
Salissa Elina johdatti oppilaansa eturiviin penkeille. He kaikki istuivat (paitsi Elina) ja koulun rehtori Vilpertti Hipsu hiljensi koko koulun. Hän kertoi hieman menneestä lukuvuodesta ja mitä muutakaan tässä vaiheessa kuuluu nyt höpöttää. Tämän jälkeen oli Elinan luokan esiintymisvuoro. Elina johdatti pienet hiiret ja rotat kauniisti kahteen riviin ja käynnisti cd-soittimen. Sieltä alkoi välittömästi kuulua rock-kitaran reipasta sointia ja melodista alkusoittoa. Säkeistön alkaessa 1b:n oppilaat puhkesivat lauluun:
"Onko koko Korvatunturi nyt sairaana?"
"Lähes koko, juu. Joulu on majaillut joulupukin toimistossa, lasipurkissa työpöydän laatikossa. Pukki on ottanut siltä päivittäin ohjeita."
"Eli pukki on nyt todella kipeä?"
"On. Vain muutama poro ja sanomalehtitoimiston työntekijä on säästynyt flunssalta."
"Kauheaa! Miten heidät voi saada terveiksi?"
"Joko palauttamalla sielun, tai odottamalla viikkoja. Jouluaaton ollessa jo näin lähellä, kaikki pitää saada nopeasti terveiksi. Osa lahjoistakin on vielä tekemättä."
"Voimmeko me jotenkin auttaa?"
"En tiedä vielä. Sonja ja Luppis jäävät tänne, minä tulen sinne sopimaan asioista."
"Selvä. Moikka!"
"Moi!"
Joulu nyt tulla saa! Sehän oli Elinan luokan esityksen nimi, ja sen kertosäe oli myös Aliisan tämän päivän jouluruno. Tiesitkö, että tämä kappale on Kutkan säveltämä? Mutta mitä ihmettä? Koko Korvatunturiko kipeänä? Mahtaakohan joulu kuitenkaan tullakaan tänä vuonna?
Mikäli sinulla on muuten jotakin kommentoitavaa blogiin, voit käydä kurkkaamassa otsikon alla olevasta napista 'Kommentoitavaa?'. Sinne voi kirjoitella postausehdotuksia, kysymyksiä taikka ihan vain iloista viestiä! Kommentin voi osoittaa kirjoittajalle tai jollekin hahmolle, tai sitten ihan vain Vuodenaikojen Vartijoille, jolloin kommenttiin saatetaan vastata monesta näkökulmasta. Käy ihmeessä kurkkaamassa lisätietoja napista, jos kiinnostaa!
Elina oli juuri saapunut koululle ja joi opettajainhuoneessa kahvia. Opettajat puhuivat vielä viime hetken juttuja keskenään tämän päivän joulujuhlista (aivan oikein, hiirien ja rottien maailmassa koulua on vähemmän ja näin ollen joulujuhla on jo nyt). Elina tiesi, että hänen luokkansa esittäisi joululaulun Joulu nyt tulla saa.
Kun kellot soittivat oppilaat sisälle, oli Elina jo omassa luokassaan. Oppilaat virtasivat luokkiin hetkessä pihan kylmyydestä, ja pian Elinankin oppilaat olivat paikalla tutussa ja turvallisessa 1b-luokassa. Kyseisessä koulussa on noin 560 oppilasta, joka lähellä normaaleinta rotta- ja hiirikoulujen kokoa. Ensimmäisellä luokalla on yhteensä 77 oppilasta ja Elinalla niistä on 19. Hän komensi luokkansa jonoon, jotta he voisivat siirtyä liikuntasaliin joulujuhliin. Hän joutui muutaman kerran sanomaan osalle oppilaista, mutta pian he kulkivat jo kohti liikuntasalia.
Salissa Elina johdatti oppilaansa eturiviin penkeille. He kaikki istuivat (paitsi Elina) ja koulun rehtori Vilpertti Hipsu hiljensi koko koulun. Hän kertoi hieman menneestä lukuvuodesta ja mitä muutakaan tässä vaiheessa kuuluu nyt höpöttää. Tämän jälkeen oli Elinan luokan esiintymisvuoro. Elina johdatti pienet hiiret ja rotat kauniisti kahteen riviin ja käynnisti cd-soittimen. Sieltä alkoi välittömästi kuulua rock-kitaran reipasta sointia ja melodista alkusoittoa. Säkeistön alkaessa 1b:n oppilaat puhkesivat lauluun:
Kauniita nietoksia katsotko,
lumella leikkiä tahdotko?
Mikset sitten ulkona ole jo nyt,
jouluna leikkiä saa!
Piparit, kinkkukin pöydässä,
kuusen ympärillä ollaan yhdessä!
Haluatko avata lahjat nuo,
jouluna tehdä niin saa!
Joulu nyt tulla saa!
Tonttuja, luntakin, piparkakkuja!
Joulu nyt tulla saa!
Kauniita valoja, riemuisia sanoja ja suunnatonta iloa!
Joulu tulla saa!
Elinan tultua kotiin Aliisa soitti hänelle:
"Elina! Nyt on hätätilanne!"
"Aliisa? Mitä on tapahtunut?"
"Joulu on kadonnut."
"Mitä? Joulu - sanoitko joulu? Miten se voi kadota?"
"Korvatunturilla majaileva - tai oikeastaan majaillut - joulun sielu on kadonnut. Kaikki Korvatunturilla asuvat ovat sairastuneet joulukatoflunssaan."
"Mikä se on?"
"Se on sairaus, jonka saa, kun on ollut liian kauan joulun sielun vaikutusalueella ja sitten lähtee siitä.""Onko koko Korvatunturi nyt sairaana?"
"Lähes koko, juu. Joulu on majaillut joulupukin toimistossa, lasipurkissa työpöydän laatikossa. Pukki on ottanut siltä päivittäin ohjeita."
"Eli pukki on nyt todella kipeä?"
"On. Vain muutama poro ja sanomalehtitoimiston työntekijä on säästynyt flunssalta."
"Kauheaa! Miten heidät voi saada terveiksi?"
"Joko palauttamalla sielun, tai odottamalla viikkoja. Jouluaaton ollessa jo näin lähellä, kaikki pitää saada nopeasti terveiksi. Osa lahjoistakin on vielä tekemättä."
"Voimmeko me jotenkin auttaa?"
 |
| Kuvassa Kutka muutama vuosi sitten säveltämässä Joulu nyt tulla saa-kappaletta. |
"Selvä. Moikka!"
"Moi!"
Joulu nyt tulla saa! Sehän oli Elinan luokan esityksen nimi, ja sen kertosäe oli myös Aliisan tämän päivän jouluruno. Tiesitkö, että tämä kappale on Kutkan säveltämä? Mutta mitä ihmettä? Koko Korvatunturiko kipeänä? Mahtaakohan joulu kuitenkaan tullakaan tänä vuonna?
Mikäli sinulla on muuten jotakin kommentoitavaa blogiin, voit käydä kurkkaamassa otsikon alla olevasta napista 'Kommentoitavaa?'. Sinne voi kirjoitella postausehdotuksia, kysymyksiä taikka ihan vain iloista viestiä! Kommentin voi osoittaa kirjoittajalle tai jollekin hahmolle, tai sitten ihan vain Vuodenaikojen Vartijoille, jolloin kommenttiin saatetaan vastata monesta näkökulmasta. Käy ihmeessä kurkkaamassa lisätietoja napista, jos kiinnostaa!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)