perjantai 6. heinäkuuta 2018

Kutka saa rillit!





Kutka on jo pitkän aikaa valitellut näköään, joten nyt Elina, Aliisa ja Reb päättivät viedä hänet silmälääkärille. Eikä mille tahansa, vaan Helsingin viemäriverkostoihin (joissa Kutka nuorena asui) Suomen parhaimmalle rottasilmälääkärille.




Saapa nähdä milloin ja millaiset silmälasit Kutka saa!
(Kutka itse toivoo, että näyttäisi enemmän isältään, Severukselta, joka on vieläkin yksi parhaista rotta-arkkitehdeista. Hänellä on näet silmälasit.)


sunnuntai 1. heinäkuuta 2018

Blogin sadas teksti on julkaistu!

Blogissani on nyt (kuten varmaan otsikostakin huomasit) julkaistu 100 erilaista tekstiä. Löytyy kuvapostausta, joulukalentereita, elämäntarinoita, uutisia ja retkiä. Käydäänpä läpi blogin tärkeimmät päivämäärät:
Reb on jäänyt ikkunan taakse jumiin,
onneksi ystävät auttavat aina!
Kuva kesäkuulta 2016.
Aliisa on löytänyt jättimansikan!
Kuva lokakuulta 2017.

- 31.3.2015 Aliisa aloittaa blogin
- 17.8.2015 Elina ja Kutka esittäytyvät
- 25.6.2016 Koko vuoden 2016 ainoa postaus: "Hyvää juhannusta kaikille!"
- 3-26.1.2017 Elina, Kutka ja Reb muuttavat

Vuodenaikojen Vartijoiden blogi on nyt siis jo huikeat 3 vuotta! Kiitos kaikille lukijoille! (Tämähän oli siis tosiaan jo sadasensimmäinen teksti...)



keskiviikko 27. kesäkuuta 2018

Elinan elämäntarina, osa 3

Viime osassa keskityimme Elinan huoneen sisustukseen ja koulunkäyntiin. Nyt aiheenamme on Elinan arkipäivä.

"Huomenta Elina! Koulu alkaa auringon noustessa!" Aila huudahti herätellessään tytärtään.
"Huoooooh! Kyllä, äiti", Elina vastasi arvolleen sopivalla tavalla.
"Muistahan tällä kertaa asetella eväsvoileivän väliin juuston niin, ettei se pilkistä ulos", Aila muistutti.
"Muistan, äiti", Elina huoahti silitellessään lemmikkimuurahaisiaan. Hän kuuli kuitenkin äitinsä tulevan kohti hänen huonettaan, ja laittoi nopeasti maton takaisin muurahaisterraarion päälle. Hienostohiirillä ei saisi nimittäin olla lemmikkejä, että jotka eivät ole harvinaisia, kalliita, taikka kuuluisia. Näin oli Elinan isä sanonut hänelle, kun hän oli pyytänyt akvaariokaloja.

"Kuule nyt, vetelys! Jos herttua Diimahäntä kuulisi tästä, niin meidän perheemme nimet Diimahäntien sukupuussa olisivat historiaa!" Aila sanoi tiukkana.
"Kyllä, äiti", Elina totesi pahoittelevasti. Hänen mielestään oli outoa, että hänen äitinsä käytti kauan sitten kuollutta isoisoisoisoisää perusteluna tiukkuudelleen.
Elina riisui yöpaitansa ja puki päälleen koulupuvun.
Hän käveli arvokkaasti keittiöön, ja aloitti eväidensä kokoamisen. Pieniä omenalohkoja, itse kerätyistä omenoista valmistettua mehua, sekä voileipä. Elina otti terävän veitsen telineestä ja jääkaapista omenansiivun. Hän pilkkoi varmoin ja tasaisin lyönnein omenaa, ja laittoi ne pieneen, puiseen rasiaan. Elinan isä, Juha, oli valmistanut pumpun, jonka avulla omenamehun sai kellarista pienellä vaivalla. Leipää kootessaan Elina varmisti tarkasti, että kinkku ja juusto pysyivät voileivän sisäpuolella. Salaatin hän puolestaan asetteli mahdollisimman näkyvästi, mutta kauniisti. Viime koulupäivänä hän oli joutunut pitkään jälki-istuntoon, kun juusto oli näkynyt. Elina muisteli, miten oli joutunut asettelemaan 38 leivän väliin juuston opettajien katsellessa. Aila ja Juha olivat olleet todella kärttyisiä tämän jälkeen.

Elina nappasi eteisestä käsilaukkunsa, ja varmisti, että siellä oli nenäliina, muistivihko ja penaali, kampa, sekä hänen juuri tekemänsä eväät. Hän otti laukun käteensä, ja huikkasi heipat vanhemmilleen. Sitten hän astui ulos ja sulki oven perässään.

Ensi kerralla keskitymme koulupäivään! Tämä oli muuten sadas teksti blogissani, kiitos kaikille, jotka lukevat tätä!

lauantai 2. kesäkuuta 2018

Elinan elämäntarina, osa 2

Viime osa on tästä tullut 20.8.2017. Et varmastikaan muista siitä enää mitään, joten suosittelen lukemaan sen uudestaan. Pääset tekstiin suoraan blogin oikeasta sarakkeesta, "Blogitekstisuositus"-otsikon alta. 

Elina syntyi aurinkoisena lokakuun päivänä. Hiiritytölle pohdittiin monia nimiä, joka liittyisivät jollain tavalla hänen syntymäkotiinsa metsässä, mutta loppujen lopuksi päädyttiin yksinkertaisesti Juhan isoäidin nimeen Elina. 

Hänen huoneensa oli oikea lukaali: Kaunis perhosmatto oli Ailan omin kätösin kutoma, ja siinä oli käytetty kierrätysmateriaalia (siis roskia, joita me ihmiset olemme heittäeet luontoon).  Elinan sänky oli tehty kaarnanpalasta, joten sillä pystyi keinuttamaan häet uneen. Hänellä oli paljon eri materiaaleista valmistettuja leluja, mutta niistä rakkain oli Nallukka. Pieni, ruskea nalle oli Ailan isoisoisän serkun lapsenlapsen pikkuserkun vanha nalle, mutta nyt se oli Elinan. 

Elina oli nyt pieni ja touhukas taapero. Hän kävi metsähiirien hienostokoulua Pellonkulmassa. Siellä hänestä kasvatettaisiin samanlainen ylpeilevä hiirirouva, kuten Ailastakin. Koulussa harjoiteltiin kovasti ruoanlaittoa, kahvintarjoilua, sivistynyttä keskustelemista, ompelua, maalausta, sekä kaunistautumista (meille kaunistautuminen olisi jotakin hiustenlaiton ja meikkaamisen kaltaista). Elina ei pitänyt Pellonkulman opettajattarista, eikä hän halunnut olla mikään hienostorouva, joka vain pöyhkeilisi päivät pitkät. Sitä se vain oli. Ainoa kouluaine, josta Elina piti, oli maalaus. Elina oli siinä nimittäin erittäin hyvä.



maanantai 21. toukokuuta 2018

Kesäisissä tunnelmissa mökillä

Heräilin aamuauringonsäteiden tullessa
ikkunasta sisään.

Söin aamupalaksi nakkisämpylää.
Ihmettelet nyt varmasti, miksi
minulla on näin hieno mekko päälläni.

 Minäpä kerron: ajattelin viettää
tänään mökillä pientä juhlaa kesän
tulon kunniaksi.

Kirsikkapuukin kukki oikein
kauniisti pihamaalla.

Nakkisämpylän jälkeen aloitin juhlinnan
ottamalla lasillisen mehua.

Tottakai kakkuakin piti olla! Olin
leiponut kakun aivan tätä
päivää ajatellen.


Syömisen jälkeen siirryin pihalle touhuamaan.
Tuuli oli tuonut jostakin saippuakuplia!
Minä se vasta rakastankin niiden
poksauttelua (vadelmahillo toki
menee kaiken edelle)!

Touhuilun jälkeen vatsani alkoi jo kurnia,
joten siirryin kuistille nauttimaan
tonnikala-remouladea ja perunoita.

Tämän kaiken jälkeen aloin lukea
kirjastosta lainaamaani kirjaa, joka
kertoi eri hilloista, niiden valmistuksesta,
taitavista hillonkokkaajista ja sen sellaisista.

Ja tietysti minun alkoi hillokuvia
katsellessani mieli kovasti vadelmahilloa!

Sonnustauduin uima-asuun ja nappasin
mukaani kaiken, mitä saattaisin tarvita
rannalla.

Kyllä kelpasikin ottaa aurinkoa!

Koitin mennä uimaan, mutta vesihän
oli tietysti aivan jääkylmää! Oletko
jo käynyt uimassa? Minähän en
tuonne suostu menemään!

Kävin saunomassakin "uimisen" ja
auringonoton jälkeen.

Sitten grillasin maissia ja makkaroita.

Joogasin päivällisen jälkeen. Tätä asentoa kutsutaan kobraksi.

Tämä on puolestaan kai jokin soturi?

Puu!

Laiturilta oli mukava katsella maisemia.

Myönnetään, myönnetään. Valitsin ehkä
liian isokokoisen sämpylän.

Pitää muistaa pestä hampaat!

Hyvää yötä!


maanantai 12. maaliskuuta 2018

Tanskan matka, päivä 2

Ystävykset ovat päässeet Hotelli Hiltoniin, Helsinkiin. Aamulla herätyskello soi kahdeksalta.

"Briip, briip, briip, bri..."
"Juu ollaan hereillä!" Kutka mutisi puoliunessa lyödessään herätyskellon hiljaiseksi.
"Nipistä minua", Reb sanoi Kutkalle.
"Miksi?" Kutka kysyi.
"En voi uskoa, että olemme lähdössä lomalle!"
"Okei sitten."
"Aauuuuuuuuuuuuuh!"
"Anteeksi, mutta sinä itse käskit."
"Hei, pakataan kamat ja häivytään!" Elina huudahti tokkuraisena.
Hotellilta oli vain kävelymatka lentoasemalle, jossa kaverukset sitten söivät eväät ja tutkiskelivat viimeisiä asioita. Reb hoiti passit, joita ei sitten kyllä koskaan tarvittukaan. Kutka varmisti autoreitin oikein Kööpenhaminan kartasta. Elina luki viimeisiä sanoja Tanska-Suomi ja Englanti-Suomi sanakirjoista.
"Hej, min navn er Elina og jeg ønske vide hvor er toaletten", Elina tavaili. "Jeg er turist og ikke vide hvor er som. Vi kan ikke tale din tunge tak til dig, hej."
"Elikkä siis..." Reb sanoi etsien Elinan sanomia lauseita Google Kääntäjästä. 


"Hei, minun nimeni on Elina ja haluan tietää missä on vessa. Olen turisti ja en tiedä missä se on. Emme voi puhua teidän kiitoksenne teille, hei."Reb luki.

"Kaikki matkustajat terminaaliin A14, kone lähtee hetken kuluttua."
"Oi ei! Juostaan!" Elina huudahti hätäisenä.
"Mutta Elina", Kutka aloitti, mutta Elina ei kuullut. Hän juoksi jo hullun lailla kohti terminaalia.
"Mikä kiire muka nyt oli?" Reb kysyi Elinalta heidän pysähtyessä A14-kyltin kohdalle.
"Tuo kone lähtee Amsterdamiin!" Kutka huudahti.
"Ups. Meidän porttimme olikin A13" Elina sanoi hieman nolostuneena.

Koneen laskeutuessa Kööpenhaminaan rotat ja hiiri liftasivat auton kyytiin. Kun kyseinen auto ajoi väärään suuntaan, he hyppäsivät ulos autosta ja liftasivat seuraavaan. Näin he loppujen lopuksi päätyivät autoon, joka oli ilmeisesti ajamassa suoraan pääkohteeseen, Billundiin. Elina oli valmiina kameran kanssa, Reb katseli maisemia ja Kutka löhöili. Mutta hui! Kutka tipahti kolosta, suoraan kaakaopullon viereen. 
"Katsokaa! Puhelimeni kertoo, että tuo on Store Belt, eli Ison Beltin silta", Elina sanoi osoittaen lähestyvää vankkarakenteista siltaa.
"Vau! Katso miten hienon kuvan löysin siitä", Kutka sanoi läpräten Rebin puhelinta.
"Onpa tosiaan hieno", Elina totesi.

Raskas ajomatka on miltei takana, ehkäpä kohta jatkuu?  






maanantai 5. maaliskuuta 2018

Tanskan matka, päivä 1

"Hei, kiirehtikää!" Elina huudahti pojille.
"Juu, juu", Kutka sanoi.
"Bussi lähtee ihan kohta!" Elina muistutti.
Ystävykset ehtivät bussipysäkille juuri ajoissa. Bussikuskin pysäyttäessä auton Elina hyppäsi ensimmäisenä sisään ja maksoi kuskille. Siinä hämmentyneessä ilmeessä olisi riittänyt vastaantulijoille katseltavaa! Elina raahasi pankkikorttia, jossa heidän matkakassansa kilisi. Eikun...eiväthän kortit kilise? No, mutta kuitenkin, jotain sinne päin. Bussissa oli hiostava tunnelma. Heidän paikkansa oli aivan liian iso ja heidän vieressään istui mies, joka pelkäsi rottia kuollakseen.

Onneksi bussista pääsi pian pois, kun se pysähtyi määränpäähänsä. Juna-asemalla he etsivät Helsinkiin menevän junan, ja nousivat kyytiin. Kaksi ja puoli tuntia tuntuivat kuolettavan tylsiltä. Elina virkkasi kaulahuivia Kutkan odotellessa sietämättömänä ruokakärryä. Reb puolestaan otti rennosti, eli siis suoraan sanottuna nukkui.

"Saisiko olla jotain kär...rottia!" ruokakärryn kuljettaja säikähti.
"Minä olen kyllä hiiri." Elina sanoi.
"Ja puhuvia!" kuljettaja kauhistui.
Samassa Kutka nyki kuljettajaa hihasta ja sanoi: "Saisinko purkillisen Pringles-sipsejä ja kaakaon?"
"Tässä, ole hyvä. Älä turhaan maksa mitään" kuljettaja tokaisi ja ryntäsi edellä istuvien luo.
"Kyllähän ne ilmaisetkin kelpaa", Reb sanoi.

Ruokatauon pitäneet kaverukset huomasivat tullensa Helsinkiin. Opastukset veivät suoraan heidän yöpymispaikkaansa, Hotelli Hiltoniin. Oih! Hotellihuoneeseen pääsyn jälkeen Reb tippui kylpyammeeseen, jossa luuli olevan vettä. Ei ollutkaan. Pelastusoperaatio Reb ja Kylpyamme pyörähti käyntiin! Elina ja Kutka sitoivat häntänsä yhteen. Kutka piti reunoista kiinni Elinan roikkuessa puoliksi ammeessa. Reb hyppäsi ja tarttui elinaa kädestä, jolloin Kutka veti heidät kaikki takaisin maankamaralle. Iltapala toimitettiin huoneeseen.

Tomaattia, porkkanoita, salaatinlehtiä, leipää ja televisio. Mikä voisi mennä pieleen? Lento lähtee aamulla kello 10!