keskiviikko 16. elokuuta 2017

Rebin elämän tarina, osa 4

Roopertti oli liukastunut rantakallioilla ja viikingit olivat ottaneet hänet huostaansa. Hillevi-emo alkoi olla jo hyvin huolissaan nuorimmasta pojastaan.

Viikinkilaiva rantautui Suomen etelärannikoille ja Reb sanoi haluavansa asettua tähän maahan. Samaan aikaan satamassa kalasteli muuan rottapoika Kutka. Kutka näytti sellaiselta, rennolta tyypiltä, jolle Reb haluaisi puhua.
"Moi!" Reb huudahti. "Mä olen uusi täällä. Osaisitkohan neuvoa minut jonnekin josta saisi ruokaa ja yösijan?"
"Moi! Olen Kutka-Raine Saku Järvenpää, Mutta voit kutsua ihan Kutkaksi. Meiltä löytyy taatusti kaikki mitä haluat mutta jos haluat "parempaa palvelua" niin suosittelen majatalo Aikataikaa", Kutka kertoi Rebille.
"Oi! Asuukos talossa montakin rottaa?" Reb kysyi.
"Minä ja Elina. Hän on hiiri."
"Uusiin ystäviin tutustuminen on aina nimittäin yhtä mukavaa."

Näin Reb saapui Suomeen ja tapasi Kutkan sekä Elinan. Elinan elämäntarina on tulossa blogiin kuukauden sisällä!

sunnuntai 13. elokuuta 2017

Rebin elämäntarina, osa 3

Kotitöissä kiltisti auttava Roopertti oli kaatunut portaissa ja käsketty lepoon. Tällä pojalla oli vieläkin käpälässä ikävä jälki tuon takia.

"Muistakin tulla takaisin ennen yhdeksää!" Hillevi huusi nuorimman poikansa perään.
"Juu, äiti", Roopertti vastasi.
Oli syksy ja jatkuva sade teki kaiken liukkaaksi. Roopertti oli tahtonut lähteä ulos puoli kahdeksalta illalla. Rantakallioilla kävelevän pojan täytyi varoa villieläimiä. Kauppaviikingit olivat lähtemässä saarelta ja näkivät Roopertin. Yksi kädenheilautus riitti herpaannuttamaan pojan huomion niin, että Roopertti liukastui. Tämän kovan kolauksen takia hän menetti muistinsa. Viikingit huomasivat tapahtuneen ja tulivat hakemaan Roopertin. He eivät tienneet tämän nimeä, asuinpaikaa, eivätkä mitään, miten he olisivat voineet viedä hänet vain sisälle johonkin taloon. Siksi viikingit ottivat Roopertin mukaansa. Viikingit keksivät hänelle uuden nimen ja kouluttivat hänet viikingiksi. Reb oli kuin kotonaan.

Tämä ei loppunut tähän, tarina jatkuu vielä vähän!

perjantai 11. elokuuta 2017

Rebin elämäntarina, osa 2

Elina oli löytänyt kirjakasojaan tonkiessaan sukupuun, jossa sattui olemaan Rebin kuva. Reb oli halunnut kirjoittaa blogiin elämäntarinansa ja oli pyytänyt muita mukaan kirjoituspuuhiin. Rebin veli oli kertonut Roopertti Bergensteinin (eli Rebin) elämästä puhelimitse.

Roopertin syntymästä oli jo paljon aikaa ja tämä tarmokas rotanpoikanen opetteli hoitamaan kotitöitä. Kalastuksessa Roopertti auttoi lähinnä veneessä istuen ja huutaen, jos näki kalan. Tottakai myös kalojen syömisessä Roopertti auttoi kovasti. Hänen vanhemmat veljensä pompottelivat pikku Rooperttia mielensä mukaan ja pilkkasivat häntä "väärän" värinsä takia. Hillevi kuitenkin käski tämän huomatessaan aina Roopertin isoveljet kotitöihin, sekä lohdutti ruskeaa Rooperttia. Tässä kylässä ei ollut koulua, vaan kaikki opetettiin kotona. Rafael oli niinsanotusti opettaja. Roopertin lisäksi Rafael opetti vielä Eeverttiä ja Jaakoppiakin. Roopertin ensimmäinen oppitunti sisälsi sen, että hänelle kerrottiin miksi häntä piti opettaa. Lukeminen ja kirjoitustaito olivat myös tärkeitä oppia.

"Isi! Tässä lukee rot- rot- rotanpo- rotanpoikanen!"
"No niinpä taitaa lukeakin. Mitäs rotanpoikanen tekee?"
"Rotanpo- rotanpoi- rotanpoikanen syö kal- kalaa!"
"Vai syö rotanpoikanen kalaa. mitä kalaa?"
"Tässä lukee että rotanpoikanen syö ahve- ahvenkalaa"
"Ahven onkin hyvää eikös niin? Äiti on tainnut laitaa sitä ruoaksi! Täällä tuoksuu kala."
"Pitää mennä portaita."
"Totta."

Alas siirtyessään Roopertti kompastui! Etukäpälä oli murtunut! Apua löytyi yhdestä kylän talosta, jota kutsuttiin hoitolaksi. Kipeään käpälään laitettiin side käskettiin kuukaudeksi lepoon.

maanantai 7. elokuuta 2017

Rebin elämäntarina, osa 1

"Kaikki alkoi siitä kun..." Reb aloitti.
"Eräs ruskea rotta tutki sukupuutaan ja pääti että "hei, kirjoitetaanpas elämänkerrat"", Kutka jatkoi turhautuneella äänensävyllä.
"Älä viitsi Kutka. Ei se niin kamalaa ole. Mä voin kirjoittaa sun puolesta ja sä vain sanelet, käykö?" Elina kysyi rauhallisesti.
"Ei Reb olisi saanut tuommoista ideaa, ellet sinä olisi sattunut löytämään sukupuuta jossa oli Rebin kuva!" Kutka huusi Elinalle.
"Shhh..! Kutka. Nyt herra on hyvä ja kuuntelee. Minun mielestä idea on hyvä. Kukaan ei tunne meitä niin hyvin, joten pieni lisäinfo ei olisi pahitteeksi. Ja Rebistä oli varmasti mielenkiintoista perehtyä omaan tarinaansa enemmän, muiden näkökulmasta." Elina selitti.
"Joo joo, Elina. Mä ymmärrän. Jos mun ei tarvitse olla eka joka kertoo, niin sitten se on ihan okei." Kutka sanoi.
"Hyvä! Mä voin olla eka! Juttelin juuri puhelimessa veljeni kanssa. Hämmästyi aika lailla. Luuli jostain syystä, että olisin kuollut! Mulla on Norjassa hautakin!" Reb selitti. "Veljeni saa kertoa tarinani. Lyhyesti sanottuna olin saanut muistinmenetyksen. Ei siis ihme etten tiennyt perheenjäseniäni!"

Rebin veljen Eevertin mukaan:

Oli helmikuu. Räntäsade piiskasi ikkunoita, ja ovet paukkuivat tuulessa. Pieni kylä Vetsteinen-nimisellä saarella oli hiljainen. Yhdessä kylän noin kymmenestä talosta juuri syntynyt Roopertti Bergenstein vikisi kehdossaan. Rooperttia tapitti viisi silmäparia: hänen kaikki veljensä. Tässä perheessä ei ollut tyttölapsia laisinkaan. Kalevi, Esko, Pekka sekä kaksoset Eevertti ja Jaakoppi joutuivat siirtymään rottaemo Hillevin tieltä.
"Pikku Roopertti!" Hillevi huudahti.
Rottaperheen isä Rafael katseli sivusta tilannetta. Kaikki muut perheenjäsenet olivat harmaita. Roopertti oli poikkeus. Hän oli ruskea.

keskiviikko 15. helmikuuta 2017

Aliisa bloggailee Ruotsin maalta

Terveisiä Ruotsista!

Täällä sitä sitten ollaan. Ensin Rio de Janeiron lentokentältä hyppäsin suoraan Suomeen menevään koneeseen, ja siitä bussilla matkustin kohti satamaa. Satamasta Viking Gracella Ruotsiin. Nyt sitten mökissä ollaan, joten taidanpa kertoa puuhistani.


Kun saavuimme mökille, päätin mennä nukkumaan. Mutta ei. Ajattelin, että olisi kuitenkin järkevämpi ensin kertoa ystävilleni mitä minulle kuuluu, ja tutkia taloa. Kuten aina: tutkia taloa. Ensin kuitenkin lähetin viestin Kutkalle. Hänelle sen takia, että Elina ja Reb olivat kuulemma kaupassa, ja Kutka piti huolta uudesta talosta! Mistäköhän ne sellaisenkin ovat hankkineet. Kuitenkin pistin viestiä Kutkalle, että olin turvallisesti perillä, ja kaikki kunnossa. Vaikka vastausta ei ole vieläkään tullut, niin oletan kaiken silti olevan hyvin.



Riisuin ulkovaatteet. Löysin repustani banaanin, ja söin sen. Alkaessani käveleskellä talossa, löysin kasan kyniä, ja värityskirjan. Päätin väritellä hieman myöhemmin. Tutkin joka kolon tarkkaan, ja olohuoneeseen tullessani kuulin sohvan suunnasta pienoista vikinää. Niinkuin joku olisi sanonut "Lissu... olet? Pois...ollut...pitkään!". Kurkistin sohvan alle, mutta en nähnyt mitään. "Minä...olen!". Kuullessani sanoja lisää, pomppasin sohvalle. Nyt huomasin äänen tulevan  selvästi sohvatyynyn takaa: "Sinä? Täällä! Tahdon...ymmärrätkö?" Tungin itseni sohvan ja sohvatyynyn väliin. Löysin kuin löysinkin äänen lähteen. Pieni lammaspehmolelu oli sohvatyynyn takana.

"Minä...lammas. Lissu. Siis...minua?"
"Moikka!Kukas sinä olet?" kysyin vaaleanpunamekkoiselta lampaalta.
"Lissu...kutsua...lampaaksi", lammas kertoi.
"Oletko siis Lissu-lammas? Minä olen Aliisa-Sofia", jatkoin kyselemällä.

"Ymmärsit...hyvin...kiitos!"
"Minä olen Aliisa-Sofia, ymmärsitkö? Mikset osaa puhua kunnolla?"

"Minä...matkia...opin...puhut...uusia!"
"Sinä siis matkit, ja opit uusia sanoja sen avulla?"
"Ymmärsit...sinähän...Aliisa-Sofia?"
"Olen, nimeni on Aliisa-Sofia!"

Katsahdin sohvan väliin jäänyttä pientä värikästä paperilappua.Se oli värityskirja! Näytin sitä Lissu-lampaalle, joka nyökkäsi, ja otti värikynät esiin. Värityskirjassa oli hienoja kuvia. Lissu oli käynyt läpi koko talon kaapit, ja löytänyt värikyniä ison kasan. Väritimme monta tuntia. Sitten Lissu ilmoitti kellonajan. Se oli kahdeksan. Hain hamasharjan ja 
tahnan, ja pesin Lissun hampaat. Pesin samalla omatkin, sitten 
eikun nukkumaan!

Aamulla herätessäni söin nopeasti aamupalan. Herätin Lissun, ja osoitin matkalaukussani olevaa Monopoli-peliä. Pelasimme Monopolia vain vähän, sillä Lissu sai murskavoiton: Hän osti yli puolet laudasta, ja sai hotellin yhteen tummansiniseen alueeseen. Se maksoi minulle Monopolirahaa 4000! Olin ottanut mukaani monta matkapeliä, mukaanlukien vanhan (melkein antiikkisen) Heitä Sikaa-pelin. Siinä piti nimensä mukaisesti heittää sikoja. Minä ja Lissu heittelimme vuorotellen, ja Lissu laski pisteet. Keskustelimme pelin lomassa Lissun kanssa päivän suunnitelmista. Kävisimme kaupassa, ja sitten menisimme hiihtolenkille. Minä vuokraisin pienimmät sukset, mitkä löytäisin.



Tätä tarinaa on tulossa lisää! Vanha tarina bouldataan uuden pätkän tullessa, jotta uusi on helppo huomata, ja halutessaan voi lukea vain uuden pätkän. Mutta vanha säilyy silti! Moikka! nähdään seuraavana bloggailupäivänä!


Nähdään!
















torstai 26. tammikuuta 2017

Muuttopuuhia, osa 4

Rotat ja hiiiri olivat tonkineet varastoja, ja löytäneet monia kiinnostavia tavaroita. Kutka oli löytänyt puutarhan avaimen, ja nukahtanut lopulta tyhjään "puutarhahuoneeseen". Sitten Elina oli muistanut, että piti pistää kuvia blogiin, ja selitteli asiaa nyt Kutkalle ja Rebille talon sisällä.

"Mistä saamme kameran tähän hätään?" Elina kyseli.
"Sinulla on huippuluokan Iphone seiska. Hopeanvärinen Iphone 7!" Reb huudahti.
"Mitä siitä?" Elina kysyi, ja katseli puhelintaan. "Teillä on kummallakin samanlaiset!"
"Mutta siinä on kamera", Kutka sanoi hämmästyneenä.
"Eikös oikea kamera olisi kuitenkin parempi?" Elina änkytti vastaan.
"No mutta tuolla voit pärjäillä, kunnes saat hankittua kunnon kameran", Reb yritti ehdottaa.
"No olkoon menneeksi, minä käytän tätä", Elina sanoi, ja lähti puhelin kädessä pihamaalle. "Mutta pelataan Pokémon Go:ta nyt edes hetki!" Elina sanoi, ja houkutteli heidät kävelylle.

Heidän näyttöruutuihinsa ilmestyi kolme pokémonia. Elina etsi pokémonien tiedot netistä:

"Vihreä on Bulbasaur, oranssi Charmander, ja sininen on Squirtle. Minä haluan tuon liekkilisko Charkun."
 "Minä otan Squirtlen", Kutka sanoi.
"Ja minä Bulbasaurin", Reb kertoi.

Kun pokémonit oli napattu, ilmestyi pihalle joku muukin pokemon: sillä oli isot korvat, ja erittäin ihana naama. Pokémonin häntä oli kiehkuralla, ja koko pokémon oli vaaleanpunainen. Kyseessä oli Clefairy.

Pokemonien nappaamisten jälkeen Elina alkoi ottaa kiihkeästi kuvia kännykällään. Hän kuvasi kaiken mikä oli valmista.

Nyt kun Elina sai tietoon miten hän pystyy kuvaamaan, hän kuvasi paljon. Paljon. Paaljooooooooon... Kun rotat saivat laudat ikkunoista, ja olisivat katselleet kaunista talvimaisemaa, ikunnasta näkyi vain mustaa. Reb kurkkasi puhelimensa kelloa: 00.00.



torstai 19. tammikuuta 2017

Muuttopuuhia, osa 3

Aliisa oli soittanut Elinalle harvinaisesta pokémonista jonka oli löytänyt. Pokémon oli ollut Snorlax. Rotat ja hiiri olivat päättäneet kokeilla Pokémon Go:ta. Mutta ensin he katselivat taloaan.

"Olisikohan parempi ensin katsella vähän tätä taloa?" Kutka kysyi Elinalta, joka oli yhä tohkeissaan Pokémon Go:sta.
"No vaikka, jos kerran haluat", Elina vastasi, ja he ryhtyivät tonkimaan tavarakasaa talon nurkassa.

Sieltä löytyi lisää kasveja ja kukkaruukkuja, mutta myös kolme sänkyä sekä pöytä. Elina onnistui kaivamaan esiin pussillisen omenoita, ja Kutka löysi pieniä pyykkipoikia.

"Hei! Tulkaa katsomaan!" Reb huudahti varastosta.

Reb oli löytänyt rikkinäiset kottikärryt, pölyisen maton, sekä erittäin pienen mutta hyväkuntoisen kolmipyöräisen jossa oli kori. Kutka katselii hieman ympärilleen, ja näki nurkassa jotain hopeista. Hän kumartui ottamaan esiin pienen pussukan, joka oli yltä päältä pölyssä. Kutka avasi sen, ja nosti sen sisältä pienen, siron, ja kauniin hopea-avaimen, jossa luki Puutarha. Kutka hipsi ulos ovesta Elinan ja Rebin katsellessa tavaroita. Hän juoksi suoraan pienen läpinäkyvän "talon" luo, ja tunki avaimen lukkoon. Ovi kolahti, ja Kutka astui sisään kauniisti auringon loisteessa kylpevään "puutarhahuoneeseen". Lattia oli lämmin, ja ikkunat hohtivat kuin kuumalla pannulla olisi.

Ja niin kävi, että  siellä oli liian lämmin Kutkalle. Mutta hän ei jaksanut poistua siitä ihanaisen lämpimästä huoneesta. Elinan ja Rebin äkättyä Kutkan olinpaikka, he menivät levittämän hänen päälleen aurinkorasvaa. Mutta Pokémon Go oli edelleen Elinan mielessä. Sitten hän muisti: "Kuvia blogiin! Pitää ostaa uusi kamera!"