Elinan elämäntarina, osa 3

Viime osassa keskityimme Elinan huoneen sisustukseen ja koulunkäyntiin. Nyt aiheenamme on Elinan arkipäivä.

"Huomenta Elina! Koulu alkaa auringon noustessa!" Aila huudahti herätellessään tytärtään.
"Huoooooh! Kyllä, äiti", Elina vastasi arvolleen sopivalla tavalla.
"Muistahan tällä kertaa asetella eväsvoileivän väliin juuston niin, ettei se pilkistä ulos", Aila muistutti.
"Muistan, äiti", Elina huoahti silitellessään lemmikkimuurahaisiaan. Hän kuuli kuitenkin äitinsä tulevan kohti hänen huonettaan, ja laittoi nopeasti maton takaisin muurahaisterraarion päälle. Hienostohiirillä ei saisi nimittäin olla lemmikkejä, että jotka eivät ole harvinaisia, kalliita, taikka kuuluisia. Näin oli Elinan isä sanonut hänelle, kun hän oli pyytänyt akvaariokaloja.

"Kuule nyt, vetelys! Jos herttua Diimahäntä kuulisi tästä, niin meidän perheemme nimet Diimahäntien sukupuussa olisivat historiaa!" Aila sanoi tiukkana.
"Kyllä, äiti", Elina totesi pahoittelevasti. Hänen mielestään oli outoa, että hänen äitinsä käytti kauan sitten kuollutta isoisoisoisoisää perusteluna tiukkuudelleen.
Elina riisui yöpaitansa ja puki päälleen koulupuvun.
Hän käveli arvokkaasti keittiöön, ja aloitti eväidensä kokoamisen. Pieniä omenalohkoja, itse kerätyistä omenoista valmistettua mehua, sekä voileipä. Elina otti terävän veitsen telineestä ja jääkaapista omenansiivun. Hän pilkkoi varmoin ja tasaisin lyönnein omenaa, ja laittoi ne pieneen, puiseen rasiaan. Elinan isä, Juha, oli valmistanut pumpun, jonka avulla omenamehun sai kellarista pienellä vaivalla. Leipää kootessaan Elina varmisti tarkasti, että kinkku ja juusto pysyivät voileivän sisäpuolella. Salaatin hän puolestaan asetteli mahdollisimman näkyvästi, mutta kauniisti. Viime koulupäivänä hän oli joutunut pitkään jälki-istuntoon, kun juusto oli näkynyt. Elina muisteli, miten oli joutunut asettelemaan 38 leivän väliin juuston opettajien katsellessa. Aila ja Juha olivat olleet todella kärttyisiä tämän jälkeen.

Elina nappasi eteisestä käsilaukkunsa, ja varmisti, että siellä oli nenäliina, muistivihko ja penaali, kampa, sekä hänen juuri tekemänsä eväät. Hän otti laukun käteensä, ja huikkasi heipat vanhemmilleen. Sitten hän astui ulos ja sulki oven perässään.

Ensi kerralla keskitymme koulupäivään! Tämä oli muuten sadas teksti blogissani, kiitos kaikille, jotka lukevat tätä!

Elinan elämäntarina, osa 2

Viime osa on tästä tullut 20.8.2017. Et varmastikaan muista siitä enää mitään, joten suosittelen lukemaan sen uudestaan. Pääset tekstiin suoraan blogin oikeasta sarakkeesta, "Blogitekstisuositus"-otsikon alta. 

Elina syntyi aurinkoisena lokakuun päivänä. Hiiritytölle pohdittiin monia nimiä, joka liittyisivät jollain tavalla hänen syntymäkotiinsa metsässä, mutta loppujen lopuksi päädyttiin yksinkertaisesti Juhan isoäidin nimeen Elina. 

Hänen huoneensa oli oikea lukaali: Kaunis perhosmatto oli Ailan omin kätösin kutoma, ja siinä oli käytetty kierrätysmateriaalia (siis roskia, joita me ihmiset olemme heittäeet luontoon).  Elinan sänky oli tehty kaarnanpalasta, joten sillä pystyi keinuttamaan häet uneen. Hänellä oli paljon eri materiaaleista valmistettuja leluja, mutta niistä rakkain oli Nallukka. Pieni, ruskea nalle oli Ailan isoisoisän serkun lapsenlapsen pikkuserkun vanha nalle, mutta nyt se oli Elinan. 

Elina oli nyt pieni ja touhukas taapero. Hän kävi metsähiirien hienostokoulua Pellonkulmassa. Siellä hänestä kasvatettaisiin samanlainen ylpeilevä hiirirouva, kuten Ailastakin. Koulussa harjoiteltiin kovasti ruoanlaittoa, kahvintarjoilua, sivistynyttä keskustelemista, ompelua, maalausta, sekä kaunistautumista (meille kaunistautuminen olisi jotakin hiustenlaiton ja meikkaamisen kaltaista). Elina ei pitänyt Pellonkulman opettajattarista, eikä hän halunnut olla mikään hienostorouva, joka vain pöyhkeilisi päivät pitkät. Sitä se vain oli. Ainoa kouluaine, josta Elina piti, oli maalaus. Elina oli siinä nimittäin erittäin hyvä.