Luukku 5

Joulukuun viides päivä, ja Elina töissä (yllätys, yllätys). Reb on suostutellut Kutkan mukaansa metsään. Miksiköhän?

"Mihin me ollaan edes menossa? En minä haluaisi täällä kauaa hytistä!" Kutka valitti.
"Älä nyt. Ollaan kohta jo perillä", Reb yritti tyynnytellä.
"Perillä missä? Minulla on kylmä ja telkkaristakin alkaa pian uutiset!" Kutka jatkoi.
"Jätäs nyt se televisionkatselu vähän vähemmälle ja laske äänentasoasi. Olemmehan me sentään metsässä."
"Ja jäädytään pian kuoliaaksi!"
"No ei kai sentään. Mennään tuonne odottelemaan", Reb osoitti kiveä.
"Mitä me oikein odottelemme?"
"Tonttuja tietysti!"
"Tonttuja? Oletko ihan kajahtanut! Eiväthän ne nyt meille tulisi näyttäytymään, sillä ties mitä salaisia tehtäviä heille onkaan!"
"Voivatpa hyvinkin tulla. Ties kuinka uteliaita mahtavat ollakaan!"
"Ties sitä ja ties tätä, mutta jos kohta ei ala tapahtua, niin minä kyllä lampsin takaisin sisälle."

Pojat odottelivat hetken ja Kutka oli koko ajan menossa takaisin kotiin. Hän kuitenkin tiesi, ettei se ole kovinkaan kohteliasta, eikä hän haluaisi myöskään jättää Rebiä yksin (varsinkaan joulun alla). Tontuthan voisivat nähdä ja jättää hänet ilman Bluetooth-kuulokkeita ja uutta kännykkää!

Puolen tunnin istuskelun jälkeen poikien ympärillä alkoi parveilla lintuja. Ne meinasivat kerta toisensa jälkeen napata pienet rotat kynsiinsä, mutteivät jostain syystä hipaisseetkaan heitä. Reb hämmästeli lintujen toimintaa, kunnes siirsi katseensa vanhaan kuuseen.
"Katso, Kutka! Tuolla puussa", hän kuiskasi innoissaan.
"Mitä?"
"Tonttu! Se puhuu linnuille. Tämän takia ne eivät käy kimppuumme."
"Mitä?"
"Katso nyt! Siellä on tonttu!"
"Ai, moi tonttu", Kutka huudahti kovaan ääneen, jolloin tonttu sujahti äkkiä pois kuusenoksalta. Samassa linnut alkoivat käydä Kutkan ja Rebin päälle uhkaavammin, valmiina iskemään kyntensä heidän villapaitoihinsa.
"Varo, Kutka! Nyt ne hyökkäävät!" Reb huusi, jolloin he molemmat lähtivät pakoon. Pojat juoksivat kohti kotiaan, mutta linnut saavuttivat heitä jo. Vähän väliä siiveniskut kuuluivat aivan pään yläpuolelta, jolloin Kutkan ja Rebin oli pakko heittäytyä lumeen. Vauhti kiihtyi sekä pojilla että linnuilla, kun alamäki koitti. Erään suuren kuusen kohdalla pojat kiskaistiin tiukasti takeista syrjään. Nappaaja oli tonttu.

"Mitä te oikein teette?" tonttu kysyi jämäkästi.
"Me ajattelimme käydä metsässä kävelyllä", Reb sanoi hieman vältellen todellista tarkoitusta löytää tonttuja.
"Kävelyllä? Miksette lähteneet pois, kun linnut tulivat?" tonttu jatkoi jäykästi.
"Me huomasimme, etteivät linnut käy kimppuumme. Ajattelimme jäädä."
"Nyt sitten lampsitte kotiinne, tai teidän käy huonosti!"
Tontun lopettaessa puheensa, hän aloitti laulamisen ja lintukielellä puhumisen. Silloin Kutka ja Reb poistuivat vähin äänin paikalta.

Reb kirjoittamassa päiväkirjaansa.

"Retki oli uskomaton. Ajattelin, että näkisimme tonttuja jossakin kaukaa, ja vain vilaukselta, mutta juttelimmekin kasvotusten. Olen todella iloinen tästä tapahtuneesta ja se auttaa minua kirjani Joulun taikaa-teossa hurjasti", Reb selitti päiväkirjalleen. "Joulussa parasta taitaa olla kaikki, sillä toinen sanoo että paras hetki on yhteinen joululeikki. Yksi pitää erityisesti ruoasta, joku haluaa vain nauttia lumesta. Tietysti ankeaa on päivä valoton, mutta varmaa on, että joulussa taikaa on."

Siinä tulikin Aliisan jouluruno tältä päivältä. Reb näemmä suunnittelee kirjaa? Hienoa Reb, unelmasi saattaa toteutua! Mukavaa joulunodotuksen jatkoa itse kullekin!