Joululahjojen avausta

Kolme tuntia ystävykset viettivät jouluaattona syöden, jutellen ja pelejä pelaillen. Nyt on joululahjojen vuoro!

He tekivät joulutorttuja. "Ei tästä tule mitään!"
 Kutka huudahti raivoisasti rypistäessään taikinansa.

"Minä autan. Taitat nämä tästä tuohon keskelle..."
Elina neuvoi Kutkaa.

Joululahjaksi Elina oli leiponut Kutkalle kakun!

Reb oli saanut joulupukilta paketin!

Paketista paljastui kaksi sahaa, mitenköhän joulupukki
oli saanut tietää Rebian salaisesta puutyöverstaasta?

Elina sai paljon meikkejä Aliisalta.

Elina sai  toisenkin paketin, eikä sen antajia
ollut vaikea arvata, ainakaan mikäli katsoi paketointitapaa!

Kutkan ja Rebin antamahan se oli, ja
he yllättättivät Elinan toden teolla,
nimittäin paketissa oli huippuluokan kamera!
Miten se oli säilynyt ehjänä noin heik...
tarkoitan hienossa paketissa?

Kutkalle ja Rebille oli yhteinen paketti.
Se oli Aliisalta ja Elinalta.

Lahjakääreet avattiin ja paketista
pilkotti kauko-ohjattava
helikopteri!

Reb antoi Kutkalle ja Elinalle itse tekemänsä taulun,
jossa oli heidän kaikkien päät.

Aliisalle oli vain yksi, pieni paketti, mutta se oli
arvokas...

...sillä paketissa oli kultainen kaulakoru
joulupukilta!

Ulko-ovelle oli ilmestynyt puinen arkku. He nostivat sen yhdessä sisälle.

Arkku sisältöineen oli joulupukilta. Arkussa oli
jokaiselle joulukalenteriin osallistuneelle rotalle,
hiirelle, jääkarhulle, sekä muille eläimille kaksi Kinder-
suklaamunaa, sekä kaunis lamppu.

Tälläista tänä jouluna. Nähdään! Aliisa sai muuten vielä yllätyslahjan pukilta: matkan Tallinnaan! Hänen retkestään kuulemme vielä. Matka alkaa 2.1.2018!

Joulupöydässä

Rottien, Aliisan, Elinan, Lumin ja Sonjan joulu menee Elinan perheen jouluperinteiden mukaan. Kun Elina oli pienempi, hänen kodissaan kolmelta kokoonnuttiin ruokapöydän ääreen. Elinan äidin vastuulla olivat ruoat, joten nyt Elina haluaa toimia äitinsä tavalla. Hän tekee,sekä hankkii ruoat ja juomat. Muiden syödessä hän vaihtaa suolaiset ruoat jälkiruokiin, ennen kuin käy itse pöytään. Lahjat avataan kuudelta. Siihen asti aikaa kulutetaan syöden, jutellen ja pelejä pelaten.

Kutka, Aliisa, Reb, Sonja ja Lumi istuivat pöydän ääressä odottaen Elinan palaavan yläkerrasta, kertoen ruoan olevan valmista. Oli jouluaatto (vaikka teksti tuleekin nyt myöhemmin), ja he odottivat pääsyä hakemaan ruokaa. Kinkku oli jo leikattu (ks. Luukku 24). Se jökötti sivupöydällä. Jokaisen edessä oli lautanen.
"Saa tulla hakemaan! Kaksi kerrallaan, jotta ei tule tungosta", Elina ilmoitti yläkerrasta.
"Minä menen ensin!" kaikki muut huudahtivat innoissaan.
"Ei tungeksita, kaikille riittää ruokaa. Täällä on myös jälkiruokaa. Jos sitä halajatte, olkaa nätisti", Elina rauhoitteli porukkaa.
"Okei. Lähti ehkä vähän lapasesta", Kutka myönsi. Muut nyökyttivät.
"Tehdään sellainen sovinto, että Aliisa ja Lumi ottavat ensin", Elina selitti.
"Miksi aina Aliisa!" Kutka valitti.
"Hän ja Lumi olivat siististi äsken", Elina totesi.
"Jahas", Kutka tuhahti.

Aliisa ja Lumi ravasivat portaita pitkin yläkertaan ja näkivät edessään ruoan painosta notkuvia pöytiä. Elina oli ylittänyt itsensä jälleen kerran.
"Miten sait nuo kaikki ruoat aikaiseksi?" Lumi ihmetteli.
"Sanotaankos nyt vaikka, että sain hieman apua serkultani, Ossilta", Elina kertoi.
"Kuka on Ossi?" Aliisa kysyi.
"Johan sanoin, serkkuni", Elina jatkoi. "Voin joskus esitellä hänet teille. Mutta nyt syödään!"
"Mistäs tässä aloittaisi...", Aliisa mietiskeli.
"Tuolta oranssilta pöydältä löytyy juustoa ja perunalaatikka. Tästä pöydästä saa juomia, talouspaperia, mikäli sattuu tarvitsemaan, lihaa, sekä kurpitsaa, sillä tiedän, että Kutka ja Reb pitävät siitä", Elina selitti.

Kun vihdoin Elinakin oli päässyt pöytään, hän ilmoitti jälkiruoan olevan valmiina yläkerrassa.Se syötiin rauhallisesti, minkä jälkeen koko porukka siirtyi marraskuussa valmistuneeseen olohuoneeseen juttelemaan ja pelailemaan korttia.

Kuudelta kuvapostaus joululahjoista!

Aliisan joulutarina, osa 5

Ja tänään tuleekin viimeinen osa joulutarinaani! Elinada oli pelastanut Kutkasianin ja Rebianin varavirtalähdehäkistä. 

"Nyt on jo jouluaatto, eikä joulumieli ole vieläkään löytynyt!" Kutkasian voihki.
"Niinpä. Sitähän me tulimme tänne hakemaan", Rebian huokaisi.
"Hei, kaverit. Ei joulumieltä näin olisi koskaan löytänytkään. Mennään joulupukin toimistoon", Elinada selitti.

He kävelivät sokkeloisissa käytävissä, kunnes näkivät oven, jossa luki "Joulupukki".
"Tuolla!", Elinada huudahti.
"Miten tiesit missä joulupukin toimisto on?" Kutkasian ihmetteli.
"Joulupukki osaa kertoa, jos haluaa", Elinada totesi.
"Mitäköhän tuo oli tarkoittavinaan", Rebian kuiskasi Kutkasianille.
"Kuka koputtaa?" joulupukin ääni kysyi oven takaa.
"Elinada", Elinada vastasi.
"Sisään vain!" joulupukki jatkoi. "Ketäs sinulla on mukanasi?"

"Tässä on Kutkasian ja hän on Rebian", Elinada kertoi.
"Muori onkin vähän kertonut heistä", pukki selitti. "No, rottaset. Joko tiedätte, mikä Elinada on?"
"Hiiri?", Kutkasian vastasi epäröivästi.
"Ei. Elinada on lähettilästontunvaravaratonttu", pukki kertoi.
"Tonttu!" Kutkasian ja Rebian hämmästelivät yhteen ääneen.
"Lähettiläistontun tehtävä on etsiä uusia tontuiksi sopivia henkilöitä ja välittää viestejä", pukki jatkoi.
"Pitää paikkansa", Elinada vahvisti.
"Joten Elinada on etsinyt ja löysi teidät. Hän huomasi heti, että vaikka niin kovasti etsittekin sitä joulumieltä, se on teillä sydämmessä", pukki selosti.
"Ollaanko me siis ihan oikeita tonttuja?" Rebian ihmetteli.
"Pian olette", pukki jatkoi. "Elinada, ottaisitko sinä heidät koulutettaviksi?"
"Tottakai", Elinada vastasi.
"Rebian, olet nyt lähettiläistontunvaravaratontun apulaistonttu", pukki toivotti laskiessaan punaisen lähettiläistonttukuviollisen tonttulakin Rebianin päähän.
"Entä minä?" Kutkasian kysyi.
"Kutkasian, olet nyt lähettiläistontunvaravaratontun apulaistonttu numero 2", pukki jatkoi asettaessaan myös Kutkasianin päähän tonttulakin.
"Vienkö heidät toimipisteilleen?" Elinada kysyi pukilta.
"Vie vaan. Ja muista tarjota pipareita!"pukki huudahti Elinadan sulkiessa oven.

Loppu hyvin, kaikki hyvin! Kutkasian ja Rebian löysivät itsestään joulumielen ja heistä tuli tonttuja! Jouluaatto on pelastettu! Nähdään joskus vielä tarinatuokioiden parissa!
T:Aliisa-Sofia

Luukku 24

Tällä kertaa luukku on hitusen pidempi, onhan jouluaatto! Lumi, Sonja, Aliisa, Kutka ja Reb ovat rottien talon kuistilla, odottelemassa sisäänpääsylupaa, nimittäin Elina oli kieltänyt heiltä sen. 

"Elina? Saammeko jo tulla sisälle?", Aliisa kysyi Elinalta.
"Odottakaa ihan pieni hetki", Elinan ääni kuului sisältä.
"Okei, vaikka olemme kyllä odottaneet jo aika kauan...", Kutka valitti.
"Näin! Nyt voitte tulla, yksi kerrallaan. Sonja ensin", Elina kertoi.
"Miksi yksi kerrallaan?" Aliisa ihmetteli.
"Näet, kun on oma vuorosi", Elina selitti salamyhkäisesti.
Sonja astui ovesta sisään. Seuraavaksi Lumi, sitten Kutka.
"Seuraavaksi Reb", Elina kailotti. "Ja sitten Aliisa, viimeisimpänä, muttei vähäisimpänä."
Aliisa käveli sisälle taloon ja näki Elinan joulukuusen edessä ojentamassa hänelle joululahjaa. Aliisa kiitti kohteliaasti ja meni sitten istumaan ruokapöydän ääreen, jossa kaikki muut jo istuivat.
"Elina, missä olet ollut nämä kaksi, neljä, kuusi... kaksikymmentä päivää?" Reb kysyi Elinalta.
"Haluatteko, että kerron koko tarinan?" Elina esitti vastakysymyksen.
"Tottakai", Sonja vastasi.
"Juu", Aliisa tuki.
"Kerro jo", Kutka jännitti.
"Kun olimme siellä talossa, lähdin kolmannen päivän aamuna osan tavaroideni kanssa tutkimaan talon yläkertaa. Kun tulin takaisin, te olitte kadonneet! Etsin teitä sen päivän joka paikasta. Yöllä lähdin taapertamaan kohti kotia, mutta eksyin. Meni kauan, ennen kuin sain puhelimeni sijainninpaikantimen toimimaan. Olin perillä viidentenä päivänä. Mutta te ette olleet siellä!" Elina aloitti.
"Tuo selittää jo paljon", Sonja totesi.

"Odottakaa nyt! En päässyt tarinan loppuun vielä! Viidentenä päivänä sitten harhailin kotonamme ja yritin kehintää jonkinnäköistä toimintasuunnitelmaa. Katsoin blogia, ja huomasin teidän olevan etsimässä minua! Silloin päätin palata talolle, jossa sinä ja Lumi", Elina jatkoi osoittaen Aliisaa. "lukemani mukaan olitte. Matka kesti pitkään ja minun piti yöpyä kesken kaiken, sillä oli tullut pimeä. Kun heräsin Suomen itsenäisyyspäivänä, minä jatkoin määränpäähäni: takaisin taloon. Mutta en löytänyt teitä."
"Me olimme silloin tulleet jo takaisin tähän taloon odottamaan Rebiä ja Sonjaa", Lumi kertoi.
"Antakaa minun kertoa!" Elina huudahti. "Luin blogia uudestaan ja päätin mennä Ikeaan, jossa Reb ja Sonja olivat. Pääsin sinne, mutten löytänyt muuta kuin toistasataa sukulaistani."
"Mekin löysimme sieltä vain heidät. Heitä oli paljon", Sonja tokaisi.

"Hei, nyt ihan oikeasti. Olkaa hetki hiljaa", Elina turhautui. "Sinne oli piiiiitkä matka, jonka seurauksena kulutin kävelemiseen kaksi päivää. Oli siis kahdeksas päivä. Tajusin, että voisin ostaa Ikeasta jotain lahjaksi Rebille ja Kutkalle. Mutten tiennyt mitä, joten kysyin. Salaviesti selvitettiin nopeasti, ainakin blogista lukemani perusteella. Kukaan ei kuitenkaan vastannut, joten se joululahjaostoyritys tyssäsi siihen. Yövyin Ikeassa sukulaisteni seurassa. Te teitte muistilistaa! Mutta olitte sentään kotona. Lähdin kävelemään, ja koska matka kesti yhtä pitkään, olin yhdestoista päivä perillä. En päässyt sisälle, sillä ovi oli lukossa, ettekä kuulleet koputustani ikkunaan. Yövyin sen yön puutarhahuoneessa.
Heräsin, kun olitte blogin mukaan lähteneet. Tajusin, että käsilaukuni etutaskussa oli kotiavaimet! Mietin, miksen ollut huomannut niitä eilen. Avasin oven ja keksin täydelliset joululahjat Kutkalle ja Rebille. Te olitte Skanssissa. Sytytin valot. Etsin tarvikkeita, joita tarvitsisin lahjojen pakkaamiseen, sekä kirjan, josta saisin ohjeet lahjanauhojen laittamiseen. Siis lahjanauhojen laittamiseen hienosti. Sotkin aika lailla. Olen pahoillani. Ja Reb, olit hienosti pakannut lahjasi. Laitoin sen Kutkan sängyn alle, sillä se häiritsi hommiani. Nukuin yön omassa sängyssäni. Oi, kuinka olin sitä kaivannut! Aamulla, neljästoista päivä, lähdin pois, mutta tiputin muistilappuni. Onneksi siinä ei ollut mitään tärkeää. Unohdin myös avaimeni kotiin. Lähdin ystäväni Laventelin luokse tekemään joululahjoja. Matka sinne kesti kolme päivää."
"Unohdimme etsiä sieltä!" Aliisa hätäili.
"Ei se mitään, olenhan minä tässä nyt. Haluatteko kuulla lisää?" Elina kysyi.
"Haluamme!" muut huudahtivat yhteen ääneen.

"Viivyin siellä kaksi päivää ja odottelin, että blogissa tapahtuisi jotakin. Kun oli 18 päivä, te koristelitte taloa ja haitte kuusen. Sanoin Laventelille heipat ja lähdin lumisateeseen rämpimään. Kahdeskymmenes päivä näin teidän menevän hirveää vauhtia ohitseni alamäessä. Olitte juuri saaneet pulkan valmiiksi. Minulla ei ollut toivoakaan seurata teitä Korvatunturille ilman kunnollista kulkuvälinettä, joten jäin tänne. Touhusin kaikenlaista. Paketoin lahjoja ja ties mitä, ja nyt olen tässä", Elina lopetti.
"Aikamoinen tarina", Lumi henkäisi.
"Eiköhän leikata joulukinkku!", Elina huudahti pirteänä. "Ottakaa kokkiveitsestä kiinni."
"Kolmosella", Sonja neuvoi.
"Yksi, kaksi, kolme..." kaikki huudahtivat yhteen ääneen.

"Hyvää joulua!" kaikki jatkoivat ensimmäisen kinkunsiivun lysähtäessä pöydälle.

Sellaiset jouluperinteet Vuodenaikojen Vartijoilla! Kinkkua leikatessa yksi, kaksi, ja kolmosella hyvän joulun toivotus. Tänään illalla 18.30 viimeinen osa Aliisan joulutarinaa. Nähdään!

Luukku 23

Aliisa, Sonja, Kutka ja Reb ovat käyneet Korvatunturilla etsimässä Elinaa. Eivätkä löytäneet, mikä on todella harmi kun ajattelee, että jouluaattoon on enää yksi yö! Lumi on parantunut ja tulee moikkaamaan kaveruksia rottien talon kuistille.

"Aliisa, sinulle tuli taas viesti", Kutka sanoi Aliisan puhelimen kilahtaessa.
"Kuka nyt kirjoittaa?" Aliisa ihmetteli. Hän avasi puhelimen ja katsoi hämmästyneenä näyttöä.
"Kuka se on?" Reb kysyi.
"Odottakaa hetki", Aliisa vastasi selvästi lukien tekstiviestiä.
"Keneltä se on?" Sonja mietiskeli.
"Odottakaa nyt", Aliisa jatkoi.
"Kerro!", Lumikin huudahti.
"Se oli Elinalta", Aliisa kertoi.

Näkymä rottien taloon ovenraosta.

"Elinalta!", muut hämmästyivät.
"Mitä hän kirjoitti?", Sonja kysyi.
"Hän kysyi missä me olemme", Aliisa selitti.
"Vastaa, että olemme kotona", Reb totesi.
"Vastasin jo, mihin Elina vastasi, että emme ole", Aliisa ihmetteli.
"Laita, että olemme kuistilla", Kutka neuvoi.
"O-lem-me kuis-til-la", Aliisa tavasi kirjoittaessaan.
"Mitä hän vastasi?" Sonja kysyi.
"Tulen sinne", Aliisa kertoi.

Hetken päästä ovi avautui, ja sen takana seisoi - ei ketään.
"Elina? Oletko siellä?" Reb huhuili.
"Älkää tulko vielä", Elinan ääni kuului nurkan takaa.
"Miksi?" Lumi kyseli.

Niin, miksiköhän? Selittääkö Elina kaiken huomenna? Miten tarina päättyy? Lue huominen luukku.

Luukku 22

Aliisa, Sonja, Reb sekä Kutka ovat päässeet määränpäähänsä Korvatunturille. Sieltä heidän taavoitteensa olisi löytää Elina. Löytyyköhän?

"Aliisa, tiedätkö oikeasti miltä paja näyttää sisältäpäin, niinkuin siinä tarinassasi?" Sonja kysyi.
"Tottakai tiedän! Enhän minä siitä muuten voisi kirjoittaa", Aliisa vastasi.
"Minne mennään?" Kutka kyseli heidän kävellessään kohti valtavaa hirsitaloa.
"Tuonne", Aliisa sanoi osoittaen taloa.
"Miten pääsemme pipariansan ohi?" Reb kysyi.
"Helposti. Mennään eri reittiä!" Aliisa huudahti.

Kaverukset kävelivät sokkeloisia käytäviä sinne tänne, ja vaikka muiden suuntavaisto oli pettänyt jo ajat sitten, Aliisa suunnisti päättäväisesti kohti joulupukin toimistoa.
"Tuolla se on", Aliisa tokaisi osoittaen ovea, jossa luki "Joulupukki".
"Kuka koputtaa?" möreä ääni kysyi oven takaa Sonjan koputellessa ovenkolkutinta.'
"Minä", Sonja vastasi.
"Kertoisitko nimesi?" ääni jatkoi.
"Sonja Jäinen", Sonja totesi.
"Sonja Jäinen? Sinä et ole tonttu", ääni ihmetteli.
"En olekaan, mutta minulla ja ystävilläni on teille kiireellistä asiaa", Sonja teititteli.
"Astukaa sisälle, Sonja Jäinen ja kumppanukset", joulupukki neuvoi.
"Mitä ihmettelet?" Kutka kysyi joulupukilta nähdessään tämän hämmästyneet kasvot.
"En odottanut tapaavani pikkutyttöä, jääkarhua ja kahta rottaa", joulupukki hämmästeli.
"Meillä on kiireellistä asiaa", Reb toitotti.
"Kertokaa pois", pukki nyökytteli.
"Eräs ystävämme on kadonnut ja tulimme kysymään, olisiko hän kenties täällä", Aliisa selitti.
"Minkä niminen hän on?" pukki kysyi.
"Elina Diimahäntä", Sonja kertoi.
"Hmm... Eipä ole näkynyt", pukki mietiskeli.
"Ei kun marssimaan kotia kohti sitten vaan", Kutka masentui.
"Ette kai te tuonne lähde talsimaan! Tehän asutte pitkän matkan takana!" pukki säikähti.
"Mistä tiedät missä asumme?" Reb ihmetteli.
"Joulupukin tehtävä on tietää minne toimittaa lahjat!" joulupukki totesi.
"Tuossa on kyllä itua", Sonja sanoi.
"Menkää varareelläni. Tällä hissillä pääsette suoraan sen luo", pukki sanoi osoittaen huoneen nurkkaa, jossa oli hissi.
"Okei, kiitos", Aliisa kiitti pukkia.

Reen kyydissä:
"Missä Elina sitten on?" Reb hätäili.
"Ota rauhallisesti. Elinan on pakko tulla jostain esiin ennen joulua", Aliisa rauhoitteli.
"Entä jos ei tulekaan?" Kutka panikoi.
"Me etsimme!" Sonja kannusti. Samassa Aliisan puhelimeen tuli tekstiviesti.
"Keneltä se on?" muut kysyivät malttamattomina.
"Lumilta. Hän on parantunut juuri parahiksi ennen joulua", Aliisa luki.
"Luulin jo, että se olisi Elinalta!" Kutka harmitteli.
"Niin minäkin", Reb toivoi.
"Mutta ei sitten", Kutka huusi.
"Hiljaa siellä kyydissä!" rekeä ajava tonttu ärhenteli.

He matkustivat ja matkustivat, kunnes olivat rottien kotona. Lumikin oli tullut heitä moikkaamaan. Aliisalle tuli taas tekstiviesti. Kuka hänelle nyt kirjoitti? Saadaanko joulukuusi koristeltua jouluaattoon mennessä? Miten tarina päättyy? Jos haluat tietää, muistathan lukea kaksi viimeistä luukkua!

Aliisan joulutarina, osa 4

Elinada oli puuroriisikärryssä ja Kutkasian sekä Rebian olivat Halla-nimisen tontun kourissa matkalla "muiden seuraan". Mitäköhän se tarkoitti?

"Onko tämä loppumme?", Kutkasian kysyi.
"On varmaan", Rebian vastasi. Halla-tonttu ei ollut huomaavinaankaan rottien puhetta. Tonttu avasi pienen kalteriluukun ja heidät laskettiin pieneen, pimeään huoneeseen.
"Nähdään, rotat!" Halla-tonttu huudahti sulkiessaan oven.

"Huhuu?" Kutkasian huhuili.
"Mitä sinä teet?" Rebian kysyi Kutkasianilta.
"Kun meidät piti viedä muiden seuraan, minä etsin niitä 'muita'", Kutkasian selitti.
"Moro kamut!" ääni toitotti pimeydestä.
"Öh, moi", Rebian sanoi säikähtäneenä.
"Miten menee?" ääni jatkoi.
"Saako tänne valoa?" Kutkasian kysyi arasti ääneltä.
"Saa toki", ääni vastasi ja samassa pieni ja synkkä häkki muuttui varsinaiseksi bilehuoneeksi. "Mitä pidätte meille asennetuista diskovaloista?"
"Ihan kiva...", Rebian totesi silmät ammollaan.
Huoneessa oli kauniisti koristeltuja pöytiä ja tuoleja, kolme kerrossänkyä, varmasti mahan täyttävät ruokavarastot ja kaiken kukkuraksi: oma kamiina, diskopallo, karaokelaitteet ja stereot!
"Mistä tämä kaikki on saatu?" Kutkasian kysyi.
"Tontut ovat antaneet ne meille", valkoinen rotta kertoi.
"Mitkäs teidän nimenne ovat?" toinen valkoinen rotta kysyi.
"Minä olen Rebian ja hän on Kutkasian", Rebian selitti.
"Moi! Minä olen Giselle ja tuossa ovat Kot ja Pot. He ovat kaksoset, eikä heitä meinaa koskaan erottaa toisistaan", harmaa rottaneiti kertoi.
"Mites tuota, kauanko olette olleet täällä?" Rebian kysyi.
"Minä olen ollut nyt 4 vuotta. Kot ja Pot kaksi vuotta", Giselle selitti.
"Jahas. Eiköhän asettauduta taloksi", Kutkasian luovutti.

Samaan aikaan Elinadaa kuljettanut Kuura-tonttu saapui keittiöön.
"Tuliko taas puuroriisilähetys?" selkäpäin oleva rouva kysyi.
"Kyllä", Kuura vastasi.
"Mahtavaa. Puuro alkaakin loppua", rouva sanoi kääntyessään. Hän oli joulumuori!
"Tämä oli vasta murto-osa koko lastista. Sitä on tulossa paljon", Kuura kertoi.
"Vielä mahtavampaa", joulumuori jatkoi.
Kuuran ja joulumuorin keskustellessa Elinada loikkasi pois kärrystä. Hän juoksi muorin jalkojen juureen ja nykäisi tätä villasukasta.
"Kuka nykii?" muori ihmetteli. "Elinada! Pitkästä aikaa!"
"Terve", Elinada sanoi hieman yksitoikkoisesti.
"Miksi tulit? Onko jotain ongelmia?" muori kysyi Elinadalta.
"Itse asiassa, toin kaksi rottaa, Rebianin ja Kutkasianin etsimään joulutunnelmaa. He halusivat oppaan ja minä suostuin. Mutta he lankesivat piparkakkuansaan ja nyt he ovat varavirtalähdehäkissä!" Elinada selosti.
"Oih! Eiväthän tontut millään heitä voineet tuntea!" muori kauhisteli.
"Voisitkohan vapauttaa heidät?" Elinada kyseli.
"Tottakai minä sinun retkueesi vapautan. Käy vain hakemassa. Tässä avaimet", muori selitti antaen avaimet.
"Nähdään, ----", Elinada huikkasi joulumuorille hänen oikealla nimellään. Tätä en tietenkään voi kertoa. Se on salaisuus!
"Nähdään! Muista kertoa ystävillesi, ettei täältä löydä joulutunnelmaa", muori huikkasi hymyillen.

Elinada ryntäsi kohti varavirtalähdehäkkiä. Häkin nimi tuli siitä, että kun pajalla kaikki muu virta olisi loppu, tuolla olevat rotat ja hiiret laitetaan juoksemaan juoksupyöriin, joista saadaan varaenergiaa.
"Elinada!" Rebian huudahti.
"Ei lähdetä minnekään!" Kutkasian vastusti.
"Miksi?" Rebian ihmetteli.
"Täältä saa ilmaista ruokaa!" Kutkasian selitteli.
"Sinulla on häkin avaimet!" Rebian hämmästeli.
"Tottakai, en minä teitä muuten täältä saisi pois", Elinada tuhahti.
"Me emme lähde", Pot vastusti.
"Niin, emme me lähde", Kot tuki.
"Ei teidän tarvitsekaan. He vaan", Giselle kertoi.

Miten joulumuori tunsi Elinadan? Miksi Gisellen, Kotin ja Potin häkissä oli diskovalot? Ja miten seikkailu päättyy? Lue jouluaattona tarinan viimeinen osa! 

Luukku 21

Elinaa lähdettiin etsimään Korvatunturilta. Etsimässä ovat Aliisa, Kutka, Reb sekä Sonja. Mites on joululahjojen ja -korttien laita?

"... ja onnellista uutta vuotta, toivottaa Kutka, Elina ja Reb", Kutka tavasi kirjoittaessaan joulukortteja.
"Eikös se ole vähän tyhjän näköinen?"Sonja mietiskeli.
"Ehkä vähän", Kutka totesi.
"Kirjoita siihen runo!", Sonja huudahti hänen ja Kutkan istuessa pulkassa.
"En minä osaa runoilla!" Kutka hätäili.
"Ei se mitään. Minä kerron sinulle yhden runon", Sonja sanoi.

"Joulupuu jo tupaa koristaa,

se tarkoittaa,

että joulu on tulossa.

Pian puu havut varistaa,

kertokaa,

mikä joulu on.

Joulu on piparinmurusia,

lahjakääreiden rapinaa,

loppumatonta jännitystä.

Odotusta,

toivoa,

antamisen aikaa.

Mutta ennen kaikkea,

joulu on ilon juhla."

"Kirjoitettu!" Kutka huudahti.

"Hei, miksi pysähdyimme?", Sonja ihmetteli.

"Ei ole lunta!" Aliisa säikähti.

"Pulkka ei liiku enää", Reb lannistui.

"Jatketaan matkaa jalan", Aliisa selitti.

"Ei tarvitse. Katsokaa mitä tuolla on!" Kutka hämmästyi.

"Joulupukin paja", kaverukset huudahtivat yhteen ääneen.

No niin, lähellä määränpäätä ollaan! Mutta miten jouluvalmistelut etenevät nyt rottien kotona? Onko Lumi jo toipunut flunssastaan? Tuleeko tänä vuonna joulua ollenkaan? Lue huominen luukku, jos haluat tietää.

Luukku 20

Apua! Joulu lähenee ja aika käy vähiin! Mites on joululahjojen laita?

"Moi!" Aliisa huudahti astuessaan ovesta sisään.
"Moi", Sonja toisti.
"Tervetuloa kamut! Me ollaan hankittu kenkälaatikko", Kutka kertoi.
"Mitä matkatavaroita teillä on?" Reb kysyi.
"Minulla on kaikille ruokaa ja juomaa", Sonja sanoi.
"Ja minulta löytyy rakennustarpeita, sekä ensiapupakkaus", Aliisa selitti.
"Okei, eiköhän aleta rakentamaan!" Reb huudahti.

Kun pulkkaa rakennettiin:
"Kenellä oli teippiä?" Aliisa kysyi.
"Minulla. Mihin tarvitset?" Kutka vastasi.
"Teippaan vahvistukseksi nämä kulmat", Aliisa selitti.
"Ole hyvä", Kutka totesi heittäessään teipin Aliisalle.
"En saanut sitä kiinni!" Aliisa säikähti kun teippirulla vieri portaita alas.
"Perään!" Reb toitotti.
He juoksivat nopeasti rappuset alas, eivätkä enää tämän näyn jälkeen uskoneet kovinkaan jouluista tunnelmaa luomaan, nimittäin joulukuusi oli kaatunut.
"Oi ei", Sonja harmitteli.
"Turha itkeä kun maito on maassa", Kutka huoahti.
"Meillä on kaksi vaihtoehtoa: koristella kuusi uudelleen ja luoda joulutunnelmaa, tai etsiä Elina", Aliisa totesi.
"Joulu on perhejuhla, emme voi jättää Elinaa etsimättä!" Sonja vastusti.
"Totta", Reb kannusti.
"Mennään jo!" Kutka hoputti tovereita.

He maalasivat pulkkaa, kunnes se lopulta oli valmis. Silloin he laittoivat tavarat kyytiin ja sopivat ensimmäiset vetäjät. Kaksi saisivat levätä kyydissä, kun taas kahdella muulla olisi raskas homma, nimittäin vetää pulkkaa eteenpäin. Alamäessä hekin saisivat tulla kyytiin. Sonja kirjoitti kaikkien nimet paperilapuille ja laittoi ne tonttulakkiin.
"Ja ensimmäinen vetäjä on...", Sonja aloitti.
"Toivottavasti minä en joudu vetämään", Kutka kuiskasi Rebille.
"...Reb!" Sonja luki lapusta, jonka oli nostanut.

"Minä arvasin", Reb sanoi.
"Ja hänelle kaveriksi menee... Aliisa", Sonja kertoi.
"Matkaan!" Kutka huudahti työntäessään kenkälaatikkoa ulos ovesta.

Näin alkoi kaverusten matka kohti Korvatunturia! Huomenna jatketaan, heti seitsemältä. Nyt Sonja, Aliisa, Kutka sekä Reb aloittavat matkansa .

Luukku 19

Sonja ja Reb kävivät hakemassa eilen joulukuusen. Tänään se pitäisi sitten koristella!

"Missä joulukoristeet ovat?" Aliisa kysyi.
"Reb tuo niitä juuri rakenteilla olevasta saunasta. Ne ovat olleet siellä säilössä", Kutka selitti, kun Reb astui ovesta sisään.
"Siellä satoi", Reb valitti.
"Mutta nyt koristelemaan!" Sonja piristi.

He koristelivat kuusta pitkään. Tämän jälkeen he pitivät hetken ajattelutauon:
"Minulla on nälkä", Sonja sanoi.
"Ota purilainen", Reb totesi antaessaan Sonjalle hampurilaista.
"Kiitos", Sonja kiitti.
"Kenelläkään ideoita Elinan etsintään?" Aliisa kysyi.
"Ei", Kutka vastasi.
"Minulla ei ole", Sonjakin sanoi.
"Minä sen sijaan sain idean!" Reb huudahti.
"Anna kuulua", Sonja kannusti.
"Ehkä Elina onkin..." Reb aloitti.
"Joulukortit! Ne ovat vielä tekemättä!" Kutka keskeytti.
"Me autetaan kyllä, mutta kuunnellaan ensin Rebin idea", Sonja vastusti.
"Niin, että ehkä Elina onkin Korvatunturilla tapaamassa joulupukkia", Reb keksi.
"Tekemässä mitä?" Aliisa ihmetteli.
"Toivomassa lahjoja tai ihan vain etsimässä joulumieltä niinkuin siinä sinun joulutarinassasi", Reb kertoi.
"Miten pääsemme Korvatunturille?" Sonja mietiskeli.
"Rakennetaan pulkka!" Kutka ideoi.
"Mistä?" Sonja jatkoi mietiskelyään.
"Kenkälaatikosta! Sinne mahdumme kaikki, plus tietenkin tavarat", Aliisa jatkoi.
"Hyvä idea! Tehdään se huomenna. Nyt pitää mennä nukkumaan. On jo ilta", Sonja suunnitteli.
"Tavataan täällä huomenna aamuseitsemältä", Reb sanoi.
"Sovittu", muut vastasivat.
"Otan sitten joulukortit mukaan, niin voin kirjoitella niitä matkalla", Kutka totesi.

Kaikki lähtivät koteihinsa, mutta eivät saaneet heti unta. Huominen seikkailu tulisi olemaan jännittävä!

Aliisan joulutarina, osa 3

Muistitko nyt kaakaon? Rebianin, Kutkasianin ja Elinadaksen matka päättyi heidän pystyyn nukahtamiseensa. 

Aamu alkoi sarastaa Korvatunturilla. Rebian herätteli matkakumppaneitaan. He olivat jo lähellä joulutunnelman saamista. Pikkuhiljaa rotat ja hiiri heräsivät ja lähtivät jatkamaan matkaa.
"Tuo on porotalli", Elinada kertoi. "Ja tuossa on lahjapaja. Se on iso ja upea sisältäpäin."
"Oletko joskus käynyt täällä?" Rebian kysyi.
"Olen", Elinada vastasi.
"Vau!" Kutkasian huudahti heidän astuessaan sisään lahjapajaan. "Tämä on mahtavaa!"
"Kauniita koristeita", Rebian hämmästeli.
"Olette oikeassa. Tuolla on kankaisten lahjojen hihna", Elinada esitteli.
"Onko tässä sitten puulahjahihna?" Kutkasian kysyi Elinadalta.
"On", Elinada vastasi pehmeään sävyyn.
"Kuinka nopeasti tontut pystyvät ompelemaan käsin?" Rebian ihmetteli.
"Aika nopeasti, kuten huomaat", Elinada näytti.

He kävivät linjoja läpi, kunnes päätyivät suurille oville. Elinada kertoi, että nämä ovet johtavat pitkään käytävään ja maanalaiseen kammioon. Rebian ja Kutkasian olivat tästä innoissaan, joten pian rotat ja hiiri ravasivat alas portaita, joita oli yhteensä 324. Portaat olivat pitkät ja väsyttivät jokaisen kulkijan. Se oli kyllä varsinainen helpotus, kun Elinada, Kutkasian ja Rebian pääsivät lopulta maanalaiseen kammioon. Kammiossa oli postinlajittelutoimisto. Pinnalta tuli yksi iso putki, jonne muutama tonttu koko ajan tunki postia. Alhaalla oli sitten kaksi tonttua, jotka keräsivät postit isoihin koreihin ja kuljettivat ne lajittelijatontuille. Nuo puolestaan lajittelivat ne kärryihin sen mukaan, mistä materiaalista pyydetyt lahjat oli valmistettu. Elinada, Rebian ja Kutkasian katselivat tonttujen puuhia.
"Moikka Elinada!" eräs tontuista huikkasi.
"Shhh!" Elinada sihisi takaisin.
"Miten tuo tunsi sinut?" Rebian kysyi.
Elinada kohautti olkiaan. He jatkoivat matkaansa, kunnes saapuivat portaille, joissa oli 324 askelmaa ylöspäin. Taasko? No miten he muuten pääsisivät maan alta pois? Ja he kävelivät,
ja kävelivät,
ja kävely hidastui pikkuhiljaa löntystykseksi,
jolloin he löntystivät,
ja löntystivät
ja lopulta matelivat portaita ylös.
Kun he saapuivat maan pinnalle, hetkessä hurmaava tuoksu oli saavuttanut heidät.
"Mmm... joulupipareita, vastapaistettuja joulupipareita", Kutkasian ja Rebian huudahtivat ja pinkaisivat juoksuun tuoksun suuntaan.
"Ei! Tulkaa takaisin!" Elinada huusi poikien perään.
"PIPAREITA!" Kutkasian ja Rebian jatkoivat, kunnes...

Klang!

...ja ansassa oltiin.
"Rebian ja Kutkasian! Minä sanoin, että ei!" Elinada hätäili katsellessaan matkaseuruettaan häkissä.
"Miten me tänne jouduttiin?" Kutkasian ihmetteli.
"Tämä on ansa. Tunkeilijat hurmaantuvat piparien tuoksusta ja jäävät nalkkiin", Elinada selitti.
"Eikös me olla joulupukin kylässä? Eikö joulupukki ole kiltti?" Rebian mietiskeli.
"On, on. Olemme vain liian lähellä pukin toimistoa. Sinne ei ole ulkopuolisilla asiaa", Elinada jatkoi.
"Jahas", Kutkasian huoahti. "Tässä sitä nyt sitten istutaan ansassa."
"Mitä nuo punaiset valot ovat?" Rebian pohti.
"Tunkeilijahälytys! Tulkaa!" Elinada säikähti ja hyppäsi puuroriisin kuljetuskärryyn.
"Miten?" Kutkasian hätäili.
"Katso ja opi", Rebian sanoi tyynen rauhallisesti sujahtaessaan kaltereiden välistä.
Siinä samassa portaita laskeutui tonttu, joka lähti kuljettamaan kärryä, jossa Elinada oli. Rebian ja Kutkasian tiesivät, etteivät enää ehtisi Elinadan kanssa kärryyn, vaan heidän olisi juostava tontun perässä. He lähtivät juoksemaan, kunnes saavuttivat tontun. Siinä samassa toinen tonttu tuli juttelemaan kärryä kuljettavan tontun kanssa ja huomasi rotat!
"Katso Kuura! Tuolla on kaksi rottaa!"
"Hui! Miksi en huomannut niitä? Vietkö ne muiden seuraan Halla?" Kuuraksi kutsuttu tonttu vastasi.

Rebian ja Kutkasian joutuivat tummahiuksisen tyttötontun käsiin ja heitä lähdettiin viemään yläkertaan, yhä ylemmäs ja ylemmäs...

Siihen jätin tällä kertaa. Jatketaan torstai-iltana!

Luukku 18

Kutka, Aliisa, Sonja ja Reb ovat rottien talossa ja toivovat Elinan tulevan sinne itsestään. Tänään pidetään lepopäivä etsinnöistä!

"Mitä jo koristeltaisiin taloa?" Reb kysyi muulta porukalta.

"Se täytyy kyllä siivota ensin", Aliisa totesi.

"Jep", Sonja jatkoi.

"Mitä me vielä odottelemme? Aloitetaan!" Kutka huudahti.

Aliisa keräili tavaroita hyllyyn, Sonja suoristi lakanoita, Kutka nosti ruokapurkkeja ja Reb etsi kuumeisesti joululahjaansa (ks. Luukku 16).
"Kutka ja Reb, miksi teillä on talossanne kurpitsa?" Aliisa ihmetteli.
"Se saatui jäämään halloweenista", Kutka kertoi.
"Miksi kysyit?" Reb esitti vastakysymyksen.
"No kun ihmiset eivät yleensä pidä kurpitsoja sisätiloissa", Aliisa vastasi.
"Olen ehkä sanonut tämän ennekin, mutta sinähän olet ihminen!" Sonja huudahti.
"Minä olen poikkeuksellisen pieni sellainen", Aliisa totesi perään.
"Jatketaan siivoamista", Kutka kailotti.
Hetken päästä:
"Kuka lähtee mukaan hakemaan joulukuusta? Muut jäävät koristelemaan taloa", Reb kysyi.
"Minä!" Sonja sanoi reippaasti.
"Minä haluan jäädä koristelemaan", Aliisa vastasi.
"Minä en tule. Hain kuusen kaksi vuotta sitten ja ihan yksin", Kutka mutisi.
"Hei sitten!" Reb huudahti ovensuusta.
"Heippa", Aliisa sanoi perään.
"Otatko sinä koristeita tuosta muovilaatikosta niin minä tyhjennän sinistä laatikkoa", Kutka selosti.
"Okei", Aliisa nyökytti.

He koristelivat ja koristelivat. Pian koko talo näytti jouluiselta.
"Siirretään Elinan huonekalut pois keittiöstä", Kutka sanoi Aliisalle.
"Miksi?" Aliisa kysyi.
"Saimme juuri valmiiksi remontin Elinan tulevassa huoneessa", Kutka kertoi.
"Kuinka monta huonetta teille tulee yhteensä?" Aliisa kysyi kun he nostivat Elinan sänkyä.
"Hetkonen, yksi, kaksi, kolme... kahdeksan, jos puutarhahuonekin lasketaan mukaan", Kutka laski.
"Selvä", Aliisa totesi yksitoikkoisesti.
"Täältä tulee joulukuusi!" Reb julisti.
"Koristellaan se huomenna. Sen voi laittaa tuohon", Kutka neuvoi.
"Onpas sillä iso kukkaruukku. Mistä tuon saitte?" Aliisa kysyi.
"Elinan puutarhahuoneessa on tyhjiä ruukkuja", Sonja selitti.
"Katsokaapas muuten mitä löysin siivotesssa", Aliisa sanoi.
"Elinan avaimet!" Reb huudahti.
"Eli Elina on siis kadonnut ilman kotiavaimia!" Kutka säikähti.
Jes, kaksi vuotta sitten samana päivänä Elina kirjoitteli tarinaa, eikä jouluvalmisteluista ollut tietoakaan! Nyt on sentään kuusi, koristelu tapahtuu huomenna. Saimme siis selville, että salaperäinen murtovaras ei voinut olla Elina, sillä hänellä ei ole kotiavaimia. Mutta kuka se sitten oli?

Luukku 17

Reb on kipeä, Elina on kadoksissa ja rottien talo on yksi sekasorto! Mitäs nyt tehdään? Kutka lähtee Aliisan kanssa sovittun paikkaan keskustelemaan jatkosuunnitelmista.

"Moi Aliisa!" Kutka huudahti nähdessään Aliisan Turussa, Runeberginpuistossa.

"Moikka. Onko tilanne tosiaan niin paha kuin kuvailit?" Aliisa kysyi.
"Ei...", Kutka vastasi.
"Huh!" Aliisa huoahti.
"...vaan kaksin verroin pahempi!" Kutka hätäili.
"Miten niin?"Aliisa kyseli.
"Joulukortteja ei ole postitettu, ei ole joulukuusta, ei koristeita, ruokia, mitään!" Kutka panikoi.
"Ihan rauhassa. Miksei mentäisi esimerkiksi hankkimaan joululahjoja, jos tulisi parempi mieli?"
"Eihän se onnistu, kun en voi ostaa sinulle lahjaa, etkä sinä minulle!"
"Se oli vain ehdotus. Mitä sitten tehdään?"
"Mennään kotiin."
"Okei, lähdetään."

Kun Aliisa ja Kutka olivat perillä rottien talossa:
"Sonjako se siinä? Moi!" Kutka huudahti.
"Moikka, Reb kutsui minut koska sai idean", Sonja selitti.
"No mitäs sinä olet keksinyt?" Aliisa kysyi.
"Että Elinahan voisi vain olla joululahjaostoksilla ja tulisi sitten kotiin itsestään", Reb kertoi.
"Miten sitten selität sen, että hän on ollut kadoksissa nyt 15 päivää?" Aliisa halusi täsmennystä.
"En minä tiedä", Reb masentui.
"Jos pari päivää odotellaan ja sitten kehitetään suunnitelma B", Sonja suunnitteli.
"Okei", Kutka sanoi.
"Sovittu", Aliisa sanoi antaessaan kättä päälle.
"Samat sanat", Reb ja Sonja julistivat yhteen ääneen.

Näin! Hienoa toimintaa. Kutka, Aliisa, Sonja ja Reb sentään saavat olla keskenään. Vaikka Lumi nyt onkin edelleen kipeä ja Elina on... niin, missäköhän Elina onkaan?

Luukku 16

Reb ja Kutka ovat ostaneet Tokmannilta joulukortteja ja saapuneet kotiinsa, jonne on murtauduttu! He kauhistelevat asiaa, mutta mitä tänään käykään?

"Reb, nyt vasta joulu meneekin pilalle!" Kutka huudahti.
"Elina on kadonnut ja kotiimme on murtauduttu", Reb huoahti.
"Mutta ei kai mitään ole viety?" Kutka mietiskeli.
"Tarkistetaan", Reb ehdotti.

Pojat etsivät melkein tunnin:
"En löytänyt lahjapaperivarastoamme ja saksetkin ovat kadonneet!" Kutka säikähti.
"No se nyt ei ole vielä mikään iso menetys verrattuani kolmanteen kadonneeseen asiaan", Reb sanoi.
"Mitä et sitten löytänyt?" Kutka kysyi.
"En minä sitä nyt sinulle voi kertoa!" Reb ärähti.
"Anteeksi. Miksi et?" Kutka uteli.
"Se on joululahja", Reb mutisi.
"Aa", Kutka sanoi.
"Tuota... minulla on hieman hutera olo", Reb valitti.
"Kannattaisikohan mennä lepäämään?" Kutka arveli.
"Ehkä joo", Reb vastasi Kutkan kysymykseen.
"Lepäät nyt tämän päivän. Jos olo ei kohennu, niin myös huomisen. Mittaappa kuume", Kutka selitti Rebille.
"Joo", Reb totesi.

"Moi Aliisa", Kutka sanoi puhelimeen. "Rebillä on hutera olo, kotimme on sekaisin ja Elina on edelleen kadoksissa. Miten edetään? Kun joulukoristeetkin ovat vielä laittamatta! Okei. Jätän Rebin tänne ja tulen. Muuten, missä Sonja on? Selvä, nähdään!"
"Minne menet?" Reb kysyi.
"Menen sopimaan Aliisan kanssa, miten jatkamme tästä. Jää sinä vain nukkumaan", Kutka kertoi.
"Okei, hyvää yötä", Reb sanoi.
"Öitä. Yöpöydällä on hampurilaisia, jos sattuu tulemaan nälkä", Kutka näytti.
"Krooh..."

Kutka lähti lumihankeen taapertamaan kohti Aliisan sopimaa paikkaa. Entäs jouluvalmisetlut? Enää kahdeksan yötä!

Aliisan joulutarina, osa 2

Olin kertonut teille, mitä tapahtui joulunodotuksen aikaan iltaisin kotonamme, kun olin pieni. Nyt kerron teille tarinaa rotista (eikä unohdeta hiirtä), jotka etsivät joulua.

Olipa kerran rotta nimeltä Rebetus. Rebetuksella oli ystävä, nimeltä Kutkimus. No okei, ei ehkä kuitenkaan. Aloitetaanpas alusta.
Olipa kerran rotta nimeltä... Rebel? Rebian? Rebes? Rebesian? Ehkäpä aloitetaan vielä kerran alusta.
Olipa kerran rotta nimeltä Rebian. Hänellä oli hyvä ystävä, nimeltä Kutkasian. Rebian ja Kutkasian asuivat Urho Kekkosen kansallispuistossa, Korvatunturin lähellä. Oli joulukuun 15 päivä, mutta he olivat kadottaneet joulutunnelman! Ilman sitä, ei joulua heille tulisi. He päättivät lähteä kohti joulupukin pajaa, mutta he eivät tietäneet, missä se oli. Rebian ja Kutkasian lähtivät matkaan, kohti Suomen ja Venäjän rajaa. Taipaleellaan he kohtasivat hiirineiti Elinadaksen. Elinada näytti heille kartasta oikean suunnan ja suostui lähtemään mukaan oppaaksi. He matkustivat ja matkustivat, lopulta näkivät korkealla mökin, jonka päällä oli hirsirakennuksia.
"Mennään tuohon suuntaan", Elinada sanoi.
"Matkaan!" Rebian ja Kutkasian huudahtivat.
He taapersivat,
ja taapersivat,
eivätkä tuntuneet tulevan koskaan perille.
Mäki oli luminen,
ja jyrkkä,
sekä liukas.
Mutta kuitenkin, Rebian, Kutkasian ja Elinada päätyivät lopulta miltei määränpäähänsä. Aivan viime metreillä kuitenkin he yksitellen nukahtivat. Seisaalleen, tottakai, mites muutenkaan?

Tämän pikku tarinanalun jälkeen voin lupailla hieman pidempiä pätkiä, jouluaattona tulee viimeinen osa!

Luukku 15

Sonja, Kutka, Reb ja Aliisa ovat rottien vanhassa talossa, Elinan ompeluhuoneessa. Joku tai jokin on lähtenyt rottien nykyisestä talosta mukanaan kirja, lahjapaperia ja tietysti sakset. Matkalla siltä tippuu jotain. Mikä se on?

"Tajusin juuri erään asian, nimittäin joulukortit!" Reb kauhisteli.
"Eih! Mistä me ne saamme tähän hätään?" Kutka hätäili.
"Elina on aina tehnyt niin kauniita joulukortteja", Reb huokaili.
"Mutta eihän me osata", Kutka lannistui.
"Hei, mitä jos tänä vuonna lampsisittekin Tokmanniin ja ostaisitte läjän valmiita kortteja?" Aliisa kehotti.
"Joka vuosi on kuitenkin meiltä lähtenyt itse tehtyjä!" Reb huudahti.
"Ei aina voi tulla samanlaista. Poikkeus vahvistaa säännön", Sonja selitti.
"Okei, okei. Tokmanni, täältä tullaan!" Kutka toitotti.

Kun kortit oli ostettu:
"Entäs nyt, menemmekö Kutkan kanssa kahdestaan tekemään kortteja...", Reb aloitti.
"Niin, vai tuletteko te mukaan?" Kutka jatkoi kysymällä.
"Te voitte päättää", Sonja sanoi.
"Kyllä me varmaan sitten mennään keskenämme, niin ette tiedä minkä kortin saatte", Kutka päätti.
"Käy!" Aliisa sopi.
"Samat sanat", Sonjakin ilmoitti.
"Tule Reb, lähdetään", Kutka kehotti.

Mutta rottien ollessa kotonaan:
"Mitä täällä on tapahtunut!?" Reb hämmästyi.
"Hei, minäkin haluan nähdä!" Kutka sanoi yrittäen päästä Rebin ohi.
"Missä on kaunis kotimme?" Reb säikähti.
"Kuka on käynyt talossamme?" Kutka mietti ääneen.
"Minä kyllä annan sen kuulla kunniansa!" Reb huudahti.
"Mutta ikkunat ovat ehjät, samoin kuin ovikin, joten tuholaisella on täytynyt olla avaimet!" Kutka hämmästeli.
"Niinpä, kuka olisi saanut avaimet ja miten?" Reb päivitteli.
"Vain minulla, sinulla ja Elinalla on avaimet", Kutka pohti.

"Joten jonkun on täytynyt siepata ne Elinalta!" Reb ja Kutka päättelivät katsoen toisiaan.

Apua! Nythän vasta sekasorto onkin ja joulukin tulee pikavauhtia! Mitä köhän rottien talossa on tapahtunut?

Luukku 14

Rottien talossa oli joku, mutta kuka? Skanssissa olevat Reb, Kutka, Aliisa taikka Sonja eivät olleet yhtään tietoisia tästä.

"Kutka, kuinka kauan meidän pitää olla tässä?" Reb kysyi kärsimättömänä.
"Niinpä, olemme olleet tässä jo noin 12 tuntia", Aliisa jatkoi.
"Olette ehkä oikeassa. Elina ei taida tarttua syöttiin", Kutka masentui.
"Mutta hei, mitä Elina tykkää tehdä?" Sonja kysyi piristävästi.
"Ommella!" Aliisa, Kutka ja Reb sanoivat yhteen ääneen.
"Ehkä hän on jossain ompelemassa", Sonja huudahti iloisesti.
"Nerokasta", Aliisa vastasi.
"Totta vie", Kutka todisti.
"Missä voisi olla paikka, jossa Elina ompelisi?" Sonja kysyi Elinan paremmin tuntevilta.
"Hän tykkää ommella ompeluhuoneessaan vanhassa talossamme", Kutka sanoi.
"Ja kaverinsa Laventelin luona", Reb kertoi.
"Okei, mitä me odottelemme? Matkaan, kohti teidän vanhaa taloanne!" Sonja julisti.
"Odottakaa, katsokaa kuinka hienoja lumihiutalekoristeita!" Aliisa huudahti pysähtyessään.
"Jep, mutta nyt mennään!" Kutka innostui.

"Öh, eihän täällä ole ketään", Reb mietiskeli ääneen heidän ollessaan perillä Elinan ompeluhuoneessa.
"Mutta kaaviosssani kysytään, löytyikö johtolankoja", Aliisa aloitti. (ks. Luukku 11)
"Joten mitä?" Reb kysyi Aliisalta.

"Meidän täytyy etsiä niitä", Aliisa jatkoi selitystään.
"Selvähän se", Kutka vastasi.

Samaan aikaan rottien nykyisessä talossa valot sammuivat. Joku tai jokin astui ulos talosta, mukanaan kirja ja lahjapaperia. Saksia unohtamatta. Se liikkui varovaisesti, ja eteni lumessa hitaasti. Sillä oli selvästi naamio, sekä pienet saappaat. Tuolta olennolta tippui jotain. Mikä se oli? Jos haluat tietää, sinun pitää lukea huominen joulukalenterin luukku.

Luukku 13

Kaverusten lädettyä matkaan, joku tai jokin liikkui rottien talossa. Kuka hän oli, ja miten hän oli saanut talon avaimet?

"Hetkonen, minne olemme matkalla?" Kutka kysyi Rebiltä, jolla oli lista paikoista.
"Riippuu kuinka paljon te kävitte Alman kanssa Skanssia läpi", Reb vastasi.
"Me käytiin oikeastaan vain ruokaosastot. Kaikista sai kyllä maittavaa sapuskaa", Kutka kertoi arasti.
"Oi ei. Kutka, olitteko koko ajan vain syömässä?" Sonja turhautui.
"Voihan sen niinkin kai sanoa..." Kutka jatkoi.
"No, sitten eikun kuono kohti Skanssia vaan!" Aliisa huudahti.

Skanssissa:
"Mistä aloitamme?" Kutka kysyi Aliisalta, joka johti joukkoa.
"Vaikkapa tuosta K-Citymarketista", Aliisa vastasi Kutkan kysymykseen.
"Miksi tässä on portit, kun niistähän mahtuu ali?" Kutka kysyi porukalta.
"No, ihmiset eivät mahdu", Aliisa vastasi.
"Mutta Aliisa, sinähän olet ihminen!" Sonja ihmetteli.
"Niin, mutta olen poikkeuksellisen pieni sellainen", Aliisa vastasi.
"Hetkonen, mihin Kutka hävisi?" Reb mietti ääneen katsellessaan ympärilleen.
"Tuolla hän on", Aliisa sanoi osoittaen pinoa Fazerin karkkilaatikoita.
"Vihreitä kuulia! Sain idean", Kutka ilmoitti.
"Se ei aina tiedä hyvää", Aliisa varoitti Sonjaa.
"Ostetaan kaksi laatikollista", Kutka alkoi selittämään. "Kenellä on rahaa?"
"Minulla on kymmenen euron seteli", Sonja sanoi.
"Mutta tarvitaan vielä euro ja 50 senttiä", Reb katsoi hintalapusta.
"Minulta löytyy kaksi euroa", Aliisa näytti kolikoitaan.
"Hienoa! Kassalle!" Kutka huudahti.
"Mutta Kutka, luuletko, että myyjä hyväksyy rottien ja jääkarhun rahat?" Sonja kysyi.
"Aliisa on ihminen", Reb keksi.

"Moi!" myyjä sanoi.
"Öh, moi", Aliisa sanoi.
"Se tekee 11 euroa ja 50 senttiä."
"Tässä."
"Ja viisikymmentä senttiä takaisin", myyjä sanoi pitäen itsensä tyynen rauhallisena pikkutytön ostaessa häneltä karkkia minikokoisissa laatikoissa.
"Tässä, Kutka", Aliisa sanoi ojentaessaan Kutkalle laatikot.
"Sitten Reb, tarvitsen repustani sen kultaisen kulhon", Kutka kertoi.
"Näin. Mitä teet näillä?" Reb kysyi.
"Houkuttimen. Asetan sen tähän. Sitten vain odotamme", Kutka selitti kaveruksille.

Sinne jäivät odottelemaan Aliisa, Kutka Reb sekä Sonja. Rottien talosta syttyivät valot. Kuka talossa mahtaa olla? Lue huominen luukku.

Aliisan joulutarina, osa 1

"Kun olin pienempi, perheellämme oli tapana istua joka joulukuun päivä aina joulupäivään asti iltaisin takkatulen ääressä juomassa kaakaota", Aliisa aloitti kertomuksensa.

"Silloin vaarini, Olavi, kertoi aina pienen pätkän jostain joulutarinasta", hän jatkoi.

"Minä ja sisarukseni, Petteri ja Hannele, kuuntelimme tarkasti. Äitini Emilia sai olla koko ajan juoksuttamassa meille lisää kaakaota. Useimmiten Olavi-vaari kertoi tarinoita tontuista tai joulupukin pajan hyörinästä. Kuitenkin muistan sen kerran, jolloin toivoin vaarin kertovan tarinan jostain aivan muusta, nimittäin rottien elämästä. Vaari oli tästä aika hämmentynyt, eivätkä sisaruksenikaan halunneet kuunnella mitään rottatarinaa! Olin silloin kiinnostunut kaikenlaisista eläimistä ja nukkumaan mennessäni isäni Petri tuli sanomaan hyvät yöt, sekä muistutti, ettei pikku vastoinkäymisistä pidä lannistua. Nyt olen sitten kahden rotan ja yhden hiiren kaveri. Pidin aina isäni sanoista kiinni. Mutta, ei tämä ollut se joulutarina, jota minun piti kertoa, vaan pelkkä johdanto siitä, miksi haluan kertoa teille tarinaani", Aliisa kertoi.

Tämä oli lyhyt, mutta perjantaina jatkan puoli seitsemältä. Muistakaa silloin hankkia illaksi kuumaa kaakaota!

Luukku 12

Aliisa ja Reb ovat suunnitelman mukaan jo valmiudessa. Kutka ei ole kuitenkaan vielä hereillä. 

"Kutka, herätys!" Aliisa huudahti yrittäessään herättää Kutkaa. 

"Meillä on valmis suunnitelma", Reb kertoi.

"No sepä hienoa. Kuuluuko siihen vaihe, jossa Kutka nukkuu?" Kutka kysyi vitsikkäästi.

"No ei tietenkään! Sinun tehtäväsi on pitää kirjaa havainnoistamme", Aliisa selitti.

"Jahas", Kutka huoahti. "Jos pidän sitä täältä pedistä käsin?"

"Ei, kun sinä tulet meidän mukaamme", Reb sanoi.

"Meillä on runsaat eväät pakattuna Rebin kantamaan reppuun. Sinä saat kantaa tuossa laukussa osaa", Aliisa kertoi osoittaen pientä harmaata pussukkaa nurkassa.

"Ja minä kannan eväitä ja luen listaa tutkittavista paikoista", Reb sanoi.

"Aivan oikein!" Aliisa hihkaisi.

"Entä mitä sitten itse teet?" Kutka kysyi Aliisalta.

"Minä johdan joukkoa", Aliisa vastasi.

"Milloin lähdemme?" Kutka kysyi. 

Samassa ovelta kuului koputusta ja ystävykset ryntäsivät eteiseen.

"Elina!" Aliisa huudahti avatessaan oven, jonka takana seisoi Sonja.

"Moi! Joko Elina on löytynyt?" Sonja kysyi. "Täällä on muuten aika kylmä."

"Tule sisälle, turhaan sinä siellä lumisateessa palelet!" Reb sanoi.

"No, miten etsinnät sujuvat?" Sonja uteli.

"Juuri oltiin lähdössä koluamaan läpi kaikkia mahdollisia paikkoja, joissa Elina voisi olla", Aliisa selitti Sonjalle.

"Saanko liittyä joukkoon?" Sonja toivoi.

"Saat toki", Reb kertoi.
"Eikös sinun muuten pitänyt tulla jo 11 päivä?" Kutka kysyi Sonjalta.
"Ei sieltä ihan kovin nopeasti tänne etelään pääse..." Sonja mutisi.

Parinkymmenen minuutin jälkeen kaverusten lähdöstä ovet kääntyivät rottien talon lukossa. Kenellä oli avaimet ja mistä hän oli ne saanut? Lue huominen luukku!

Luukku 11

Kutka oli kömpinyt nukkumaan ja herättänyt Aliisan pitämään blogia. He olivat kaikki aivan rättiväsyneitä.

"Okei, voisinkin pitää teille piparinleivontapikakurssin!" Aliisa huudahti.
"Hei, minä pidin sellaisen jo!" Kutka kuiskasi Aliisalle yläkerrasta.
"Ai, no sitten minä... minä... hmm... kerron niistä joulukuun suunnitelmista, joihin en laskenut mukaan Elinan etsintää. Hetkonen, miksi emme etsi Elinaa? Taidankin käydä herättämässä Rebin. Kutka saa vielä nukkua."
Aliisa hiippaili yläkertaan.
"Psst, Reb, tule alas", Aliisa kuiskasi Rebin korvaan.
"Mmitäh?" Reb mumisi unissaan.
"Sanoin että tule alas!" Aliisa huudahti hiljaa.
"Ai joo", Reb sanoi kaverusten saapuessa pöydän ääreen.
"Tässä on toimintasuunnitelmamme", Aliisa totesi näyttäen sekaista lappua.
"Öhh... okei. Oletko tehnyt tuon itse?", Reb kysyi Aliisalta.
"Olen, mistä tiesit?" Aliisa esitti vastakysymyksen.
"Arvasin vaan", Reb sanoi katsoen paperia silmät suurina.
"Elikkäs, mehän tiedämme Elinan olleen nyt kadoksissa viikon. Joten, mitä sitten kannattaisi tehdä?" Aliisa kysyi Rebiltä.
"No, ehkä etsiä Elina?" Reb sanoi.
"Tottakai, mutta pitää sulkea pois kaikki ne vaihtoehdot, jotka ollaan jo käytetty", Aliisa jatkoi selitystään.
"Eli siis?" Reb mietti ääneen.
"Ikea, Skanssi ja se talo!" Aliisa kertoi hieman turhautuneena.
"Meidän pitää noudattaa suunitelmaa..."

Nyt jäivät Reb ja Aliisa keskustelemaan suunitelmasta. Mitäköhän he juttelevat?

Luukku 10

Aliisa, Kutka sekä Reb ovat koko yön tehneet muistilistaa.

"Hoaah, kuinka minua väsyttääkään", Reb haukotteli lattialla istuen.
"Minä en nukkunut silmänräpäystäkään koko yönä", Aliisa sanoi väsyneenä.
"Enkä minä", Kutka totesi perään.
"Mutta jotain on tehtävä, jotta blogin joulukalenterista ei jää yhtä luukkua väliin!" Aliisa huudahti.
"Totta", Kutka muisti.
"Mutta mitä?" Reb kysyi väliin.
"Jos jokainen keksii vuorollaan jotain viihdykettä ja muut saavat nukkua. Kuka aloittaa? En minä ainakaan", Aliisa huoahti.
"Enkä minä", Reb sanoi.
"Olkoon menneeksi. Tervetuloa Kutkan... Kutkan... mihin?" Kutka mietti ääneen.
"Keksi jotain nyt vaan. Me mennään nukkumaan", Aliisa kuiskasi Kutkalle.
"Okei, siis tervetuloa Kutkan radionkuunteluhetkeen! Ei, Kutkan kitaransoittohetkeen, ei kun Kutkan piparinleivontapikakurssille tottakai!"

"Vaihe yksi: pistä kaupan valmistaikina hetkeksi jääkaappiin. Mikäli et omista jääkaappia, pistä se kuvun alle lumeen.
Vaihe kaksi: kauli osa taikinasta noin 2mm-3mm paksuiseksi levyksi.
Vaihe kolme: paina piparimuotilla taikinasta pipareita.
Oleellinen vaihe numero neljä: syö ylimääräistaikina.
Vaihe viisi: pistä piparkakut uuniin.
Vaihe kuusi: syö!"

Hiljaa hipsi Kutka tuon jälkeen pehkuihin. Mutta ennen nukahtamistaan hän herätti Aliisan sanoen: "Sinun vuorosi." Jatketaan tästä huomenna, Aliisan vuorolla!