sunnuntai 22. heinäkuuta 2018

Elinan elämäntarina, osa 4

Elina on noussut sängystään ja mennyt keittiöön valmistautumaan koulupäiväänsä. Nyt hän käveli metsässä kohti koulurakennusta.

Metsä oli varjoisa ja pimeä ja pikku-Elina tassutteli hitain, mutta varmoin askelin kohti selvää määränpäätä. Kohta, josta hän käveli, oli ajan kuluessa tamppautunut poluksi. Elina huomasi päivän ensimmäisten auringonsäteiden nousevan ja pinkaisi juoksuun. Pian  hänen edessään avautui aukio, jonka keskellä oli hulppea rakennus. Kouluksi se oli suunnaton, ja näytti enemmänkin linnalta. Joka ikkunassa oli pitsiverhot ja kukka-asetelma. Koulua ympäröivää aitaa koristivat lukuisat ruusun terälehdet, sekä kaunis köynnös. Elina hidasti juoksunsa ajoissa kävelyksi, ettei häntä vain nuhdeltaisi koulun alueella juoksemisesta.

Kun Elina astui koulun portista sisään, hän näki upean puutarhan lukuisine penkkeineen ja suihkulähteineen. Nyt hänellä ei kuitenkaan ollut aikaa ihastella sen loistoa, sillä aurinko osuisi pian koulun ikkunoihin, ja silloin oppitunnit alkaisivat.
Elina kipitti oville ja työnsi kahvasta. Hän vilkaisi nopeasti laukkunsa sisäpinnalle kiinnitettyä lukujärjestystään: äh, kahvintarjoilua! Kun Elina vilkuili ympärilleen aulassa ja käytävillä, hän ei nähnyt ketään. Kaikki olivat varmaankin jo luokissa, joten Elinankin oli syytä mennä. Hän nousi portaat ylös ja käveli oikealla olevan oven luo. Oven vieressä luki kahvintarjoilu 2, sekä opettajattaren nimi: Karoliina Kallioinen. Elina koputti kohteliaasti, ja pian oven takaa kuuluikin kysymys:
"Kuka olette? Oppitunti on alkanut hetki sitten."
"Elina Diimahäntä. Pyydän anteeksi myöhästymistäni, rouva Kallioinen", Elina vastasi pahoitellen.
"Tule sisälle ja selitä", kuului oven takaa topakasti.
Elina avasi oven, ja katsahti muita oppilaita, jotka istuivat hyvässä ryhdissä vihot edessään pöydillä. He tietivät, etteivät saisi tehdä elettäkään, ennenkuin tämä piinallinen tilanne olisi ohi ja Elina istuisi kiltisti paikoillaan. Hänen edessään oli pitkä ja laiha hiirirouva, jolla oli punaiset silmälasit ja punainen mekko, hartiahuivia unohtamatta.

"Miksi tulet myöhässä oppitunnille? Eikö eilinen juustorangaistus ollut tarpeeksi?" opettajatar sätti.
"Syvimmät pahoitteluni, rouva Kallionen. Aurinko nousi nopeammin kuin luulin."
"Sinun olisi pitänyt luulla auringonnousun ajankohta paremmin!"
"Pyydän anteek..."
"Sinähän et anteeksi saa! Jo toinen kerta tällä viikolla! Saat jäädä koulun jälkeen."
Elina hieman säikähti rouva Kallioisen puhetta, vaikka tiesi hänet yhdeksi koulun pahimmaksi huutajaksi, joka ei kestä mitään ylimääräistä. Ruoanlaitto 2:n opettaja olikin sitten omaa luokkaansa. Elina asettui paikoilleen istumaan ja otti esille muistivihkonsa ja kynänsä. Tunti saattoi alkaa.

Jätetäänkin siihen tällä kertaa! Käymme tuntia tarkemmin läpi ensi osassa.

perjantai 6. heinäkuuta 2018

Kutka saa rillit!





Kutka on jo pitkän aikaa valitellut näköään, joten nyt Elina, Aliisa ja Reb päättivät viedä hänet silmälääkärille. Eikä mille tahansa, vaan Helsingin viemäriverkostoihin (joissa Kutka nuorena asui) Suomen parhaimmalle rottasilmälääkärille.




Saapa nähdä milloin ja millaiset silmälasit Kutka saa!
(Kutka itse toivoo, että näyttäisi enemmän isältään, Severukselta, joka on vieläkin yksi parhaista rotta-arkkitehdeista. Hänellä on näet silmälasit.)


sunnuntai 1. heinäkuuta 2018

Blogin sadas teksti on julkaistu!

Blogissani on nyt (kuten varmaan otsikostakin huomasit) julkaistu 100 erilaista tekstiä. Löytyy kuvapostausta, joulukalentereita, elämäntarinoita, uutisia ja retkiä. Käydäänpä läpi blogin tärkeimmät päivämäärät:
Reb on jäänyt ikkunan taakse jumiin,
onneksi ystävät auttavat aina!
Kuva kesäkuulta 2016.
Aliisa on löytänyt jättimansikan!
Kuva lokakuulta 2017.

- 31.3.2015 Aliisa aloittaa blogin
- 17.8.2015 Elina ja Kutka esittäytyvät
- 25.6.2016 Koko vuoden 2016 ainoa postaus: "Hyvää juhannusta kaikille!"
- 3-26.1.2017 Elina, Kutka ja Reb muuttavat

Vuodenaikojen Vartijoiden blogi on nyt siis jo huikeat 3 vuotta! Kiitos kaikille lukijoille! (Tämähän oli siis tosiaan jo sadasensimmäinen teksti...)