keskiviikko 15. huhtikuuta 2015

Kevätpäiväntasauskokko

Meillä juhlittiin kevätpäiväntasausta suurensuurella kokolla. Olin hieman pelästynyt varsinkin kohdassa, jossa meinasi syttyä metsäpalo! Kaunis se kyllä oli ainakin silloin kun se näytti hyasintilta.

torstai 9. huhtikuuta 2015

Triops


Kasvatan kotona triopseja, jotka ovat 250 miljoonaa vuotta vanhoja kolmisilmäisiä äyriäisiä. Ne elävät korkeintaan 9 viikkoiseksi. Triopseilla on kolme silmää ja 50 jalkaparia.

sunnuntai 5. huhtikuuta 2015

Pingviinipolot

Rio de Janeiron eläintarhassa oli muutama pingviini, joilla varmaan oli aikomoinen hiki 30°C:n lämmössä. Niiden uima~altaan vesikin taisi olla aika kuumaa. Toisin sanoen: Kiehuvaa. Palmujakaan ei taida olla pohjoisnavalla...

Maalari

Yksi Merikarvian rannoista oli mökkimme vieressä. Sain idean käyttä kaisloja siveltiminä, ja vettä maalina. Kiipesin kivelle ja aloin auringosta huolimatta maalata. Ensin tuli tehtyä sydän, ja sitten oma nimeni, jonka perässä oli kuumailmapallo. Käytin yhtä kaislaa kynänä, mutta kun kokeilin, että se varmasti toimii, se tietysti katkesi.

lauantai 4. huhtikuuta 2015

Brasilia!

Kävin Brasiliassa! Kolibrit olivat retken kohokohta. Siivet löivät varmaan miljoona kertaa sekunnissa! Kärpäsetkin olivat aikamoisia. Kristus~patsaalla oli aika hyvät näkymät alas, ja papukaijat miljoona kertaa kauniinpia kuin punatulkut tai talitintit! Koko ajan teki mieli laulaa: "Oolee, ole, ole, oleolee, oolee,o~oolee! Oolee, ole, ole, oleolee..."

Puuksylofoni

Rakensin viisikielisen puuksylofonin puiden hakkauksesta jääneistä tikuista. Se piti rakennuksen jälkeen tällaista ääntä: "Plim, plom, plim plim, pauk!" Matalin ääni oli karannut! Se oli kaukana, joten jouduin konttaamaan sen luo. Korjauksen jälkeen ääni eli seuraavanlainen: "Plim, plom plim plim, poooom..."

Kun ei voi liukua liukurilla, niin sitten soudetaan

Yritin liukua liukurilla mutta kun se ei onnistunut, niin sitten hain kaksi keppiä ja aloin soutaa. Liukuri lähti liikkeelle paremmin soutaen, kuin liukuen. Kepit olivat niin isoja, että niitä oli hankala pitää käsissä. Soudin nurmikolla, koska meidän pihalla ei ollut vettä.

Lepoa se tiikerikin tarvitsee!

Olin aivan poikki. Menin kuuseen nukkumaan. Se vähän pisteli, mutta onneksi oli paksu haalari. Nukahdin muutamaksi minuutiksi. Sen jälkeen aloin vain loikoilemaan puussa. Kellahdin naamalleni ja kiljaisin. Nousin äkkiä istumaan, ja hyppäsin puusta.

Kukot, kanat, munat, ja tiput

Merikarvialla kuului myös kukon laulua ja kanojen kotkotusta. Seurasin ääntä ja löysin 2 kanaa, kukon, 4 munaa, ja tipun.
Menin silittelemään kukon höyheniä, mutta kukko vain vahti jälkikasvuaan. Tipu tuli luokseni sa hyppäsi pikkusormelleni.
Pikkusormeni vääntyi ja tipu tippui. Se ei ehtinyt maahan asti, sillä kana pelasti sen.

Pupupuku puutuu

Merikarvian vanhainkodissa pajunkissojen takana oli kiva piileskellä.Kaikki oli jonkunmoista pääsiäiteemaa, mutta minulta puuttui pupupuku. Eikä ollut edes pääsiäismunia! Oli siellä rairuohoakin mutta ei se kiinnostanut. Oli ennemmin pajunkissojen ja narsissien luona. Ensin äiti ei meinannut huomata minua, sitten hän hiipi taakseni ja vei takaisin autoon.

Pimeän pöllöt

Merikarvian vanhainkodin edessä oli suuren suuri pöllö. Se istui yhden tolpan päällä. Menin sen viereen, ja sanoin: "Huu?" En kylläkään tiennyt mitä sanoin, mutta pöllö nyökkäsi, ja lennätti minut tolpan päälle. Pöllö sanoi jotain sen tapaista kuin: "Olen Huu~Huu~Huu."Äiti hämästyi kun näki minut pöllön vieressä. Hän otti kuvan ja kijoitti siihen tabletilla jotain. En tiedä mitä, koska en osaa lukea. Olen vielä niin nuori. Tältä se kuva näytti:

Tiikeri Merikarvialla

"Roarr!" Olin kiivennyt kalliolle, ja luulen että kaikki luulivat minua tiikeriksi. Tai ainaki jotkut. Olin saanut äitiltä ihanan tiikerihaalarin. Asuni ainut huono puoli olivat kirkkaan keltaiset saappaat, jotka äiti pakotti minut laittamaan... Se oli kyllä aika harmitus kun Alma ei päässyt mukaan. Ei edes Annabella! Vain minä, vain minä.