Elinada oli puuroriisikärryssä ja Kutkasian sekä Rebian olivat Halla-nimisen tontun kourissa matkalla "muiden seuraan". Mitäköhän se tarkoitti?
"Onko tämä loppumme?", Kutkasian kysyi.
"On varmaan", Rebian vastasi. Halla-tonttu ei ollut huomaavinaankaan rottien puhetta. Tonttu avasi pienen kalteriluukun ja heidät laskettiin pieneen, pimeään huoneeseen.
"Nähdään, rotat!" Halla-tonttu huudahti sulkiessaan oven.
"Huhuu?" Kutkasian huhuili.
"Mitä sinä teet?" Rebian kysyi Kutkasianilta.
"Kun meidät piti viedä muiden seuraan, minä etsin niitä 'muita'", Kutkasian selitti.
"Moro kamut!" ääni toitotti pimeydestä.
"Öh, moi", Rebian sanoi säikähtäneenä.
"Miten menee?" ääni jatkoi.
"Saako tänne valoa?" Kutkasian kysyi arasti ääneltä.
"Saa toki", ääni vastasi ja samassa pieni ja synkkä häkki muuttui varsinaiseksi bilehuoneeksi. "Mitä pidätte meille asennetuista diskovaloista?"
"Ihan kiva...", Rebian totesi silmät ammollaan.
Huoneessa oli kauniisti koristeltuja pöytiä ja tuoleja, kolme kerrossänkyä, varmasti mahan täyttävät ruokavarastot ja kaiken kukkuraksi: oma kamiina, diskopallo, karaokelaitteet ja stereot!
"Mistä tämä kaikki on saatu?" Kutkasian kysyi.
"Tontut ovat antaneet ne meille", valkoinen rotta kertoi.
"Mitkäs teidän nimenne ovat?" toinen valkoinen rotta kysyi.
"Minä olen Rebian ja hän on Kutkasian", Rebian selitti.
"Moi! Minä olen Giselle ja tuossa ovat Kot ja Pot. He ovat kaksoset, eikä heitä meinaa koskaan erottaa toisistaan", harmaa rottaneiti kertoi.
"Mites tuota, kauanko olette olleet täällä?" Rebian kysyi.
"Minä olen ollut nyt 4 vuotta. Kot ja Pot kaksi vuotta", Giselle selitti.
"Jahas. Eiköhän asettauduta taloksi", Kutkasian luovutti.
Samaan aikaan Elinadaa kuljettanut Kuura-tonttu saapui keittiöön.
"Tuliko taas puuroriisilähetys?" selkäpäin oleva rouva kysyi.
"Kyllä", Kuura vastasi.
"Mahtavaa. Puuro alkaakin loppua", rouva sanoi kääntyessään. Hän oli joulumuori!
"Tämä oli vasta murto-osa koko lastista. Sitä on tulossa paljon", Kuura kertoi.
"Vielä mahtavampaa", joulumuori jatkoi.
Kuuran ja joulumuorin keskustellessa Elinada loikkasi pois kärrystä. Hän juoksi muorin jalkojen juureen ja nykäisi tätä villasukasta.
"Kuka nykii?" muori ihmetteli. "Elinada! Pitkästä aikaa!"
"Terve", Elinada sanoi hieman yksitoikkoisesti.
"Miksi tulit? Onko jotain ongelmia?" muori kysyi Elinadalta.
"Itse asiassa, toin kaksi rottaa, Rebianin ja Kutkasianin etsimään joulutunnelmaa. He halusivat oppaan ja minä suostuin. Mutta he lankesivat piparkakkuansaan ja nyt he ovat varavirtalähdehäkissä!" Elinada selosti.
"Oih! Eiväthän tontut millään heitä voineet tuntea!" muori kauhisteli.
"Voisitkohan vapauttaa heidät?" Elinada kyseli.
"Tottakai minä sinun retkueesi vapautan. Käy vain hakemassa. Tässä avaimet", muori selitti antaen avaimet.
"Nähdään, ----", Elinada huikkasi joulumuorille hänen oikealla nimellään. Tätä en tietenkään voi kertoa. Se on salaisuus!
"Nähdään! Muista kertoa ystävillesi, ettei täältä löydä joulutunnelmaa", muori huikkasi hymyillen.
Elinada ryntäsi kohti varavirtalähdehäkkiä. Häkin nimi tuli siitä, että kun pajalla kaikki muu virta olisi loppu, tuolla olevat rotat ja hiiret laitetaan juoksemaan juoksupyöriin, joista saadaan varaenergiaa.
"Elinada!" Rebian huudahti.
"Ei lähdetä minnekään!" Kutkasian vastusti.
"Miksi?" Rebian ihmetteli.
"Täältä saa ilmaista ruokaa!" Kutkasian selitteli.
"Sinulla on häkin avaimet!" Rebian hämmästeli.
"Tottakai, en minä teitä muuten täältä saisi pois", Elinada tuhahti.
"Me emme lähde", Pot vastusti.
"Niin, emme me lähde", Kot tuki.
"Ei teidän tarvitsekaan. He vaan", Giselle kertoi.
Miten joulumuori tunsi Elinadan? Miksi Gisellen, Kotin ja Potin häkissä oli diskovalot? Ja miten seikkailu päättyy? Lue jouluaattona tarinan viimeinen osa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti