Osa 2

Lokakuun ensimmäisenä päivänä Elina oli kertonut pojille mahtavasta suunnitelmastaan, jolla he pysyisivät yhdessä jouluaattoon asti. Mitäköhän tänään tapahtuu?

"Huomenta Elina! Missä olet viivytellyt, kun eilen olit todella aikaisin jo aamupalalla?" Kutka kysyi Elinan löntystäessä yläkerrasta ruokailemaan.
"Olen koko aamun ollut tietokoneella..." Elina aloitti.
"Koko aamunko? Miksi ihmeessä?" Reb hämmästeli.
"...etsimässä kauppoja, joista saisi narua, sekä tietysti halvalla", Elina jatkoi.
"Koko aamu mennyt siihen!" Kutka ihmetteli.
"Olemme muuten hieman miettineet sitä kauppareissua. Ehkei sinun kuitenkaan kannattaisi mennä yksin, sillä mitä jos sinulle sattuu jotain! Isot ihmiset tallaavat sinut tai heittävät lelukoriin! Tai joudut vaikkapa jäteastiaan!" Reb hätäili.
"Ota vaikka Aliisa mukaan!" Kutka ehdotti mussuttaen leipäänsä.
"Voisi olla muuten hyvä ajatus. Kysynpäs Aliisalta aamupalan jälkeen", Elina totesi.

Elinan mentyä olohuoneeseen katsomaan uutisia, Reb ja Kutka alkoivat supattamaan keskenään:
"Tuo oli hyvä ajatus. Aliisalla nimittäin kestää aina kaupassa kauan. Meillä on silloin enemmän aikaa järjestellä", Reb kuiskasi Kutkalle.
"Tiesin sen. Toisaalta se olisi kuitenkin turhaa, sillä Elinahan on vielä ensi viikon arkipäivät poissa."
"No niin, mutta vain kahdeksasta kahteen."
"Kyllähän siinäkin ehtii."

Mitäköhän Reb ja Kutka mahtavat suunitella? Ja miksi Elina on arkipäivisin poissa? Se selviää tulevissa osissa, joten pysythän mukana!

Syysjännärin ensimmäinen osa

On lokakuun ensimmäinen päivä. 

"Kutkaaa! Reeeb! Tulkaa tänneee!" Elina huhuili iloisesti aamuseitsemältä.
"Mitä nyt?" hiljainen ääni kyseli..
"Aamupala on pöydässä", Elina kertoi.
"Nyt jo?" Kutka marmatti madellessaan keittiöön.
"Minä olin heräsin yli tunti sitten!" Elina huudahti.
"Joo joo", Kutka totesi.
"Missä Reb on?"
"Pukeutuu vielä."
"Selvä. Olen muuten keksinyt keinon pysyä yhdessä ryhmässä jouluun asti."
"No mitäs olet ajatellut?" Kutka kysyi Rebin talsiessa ruokapöytään.
"Sidomme itsemme kiinni toisiimme narulla", Elina totesi.

"Saisinko teetä?" Reb kysyi välin.
"Tottakai", Elina sanoi ojentaessaan veden ja teepussit Rebille.
"Öh... mistä löydät narua?" Kutka ihmetteli.
"Ajattelin käydä kaupassa", Elina vastasi.
"Mutta Elina, muistatko miten edellinen kauppareissu meni?" Reb säikähti.
"Kun paikalle tuli joku jyrsijöidentorjujaheppu!" Kutka panikoi muistellessaan.
"Muistan, olen kuitenkin valmis koittamaan onneani jossain toisessa kaupassa", Elina rauhoitteli poikia.
"Jos sovitaan, että sinä menet kauppaan, ja me jäämme kotiin?" Kutka ehdotti.
"Sopii", Elina suostui.

Reb ja Kutka nyökkäsivät toisilleen. Mitäköhän he oikein suunnittelevat?Elinalla on kuitenkin jo aivan selkeä suunnitelma, eiköhän jatketa tästä huomenna!
HUOM! Kuvat eivät ole omiani!

Syysjännäri!

Kutkaa taitaa jo valmiiksi hieman jännittää,
sillä menee tuolla tavoin piiloon
sanomalehden taakse!

Pimeiden syysiltojen piristykseksi blogissa alkaa 24-osainen syysjännäri 29.9! Siinä tapahtuu vaikka ja mitä, mutta enempää en voi paljastaakkaan...

Tämän lisäksi tulee myös joulukalenteri, vaikka tämä onkin yhtä pitkä sarja. Älkää siis huoliko, että se jäisi pois (en missään nimessä suostuisi jättämään joulukalenteria)!

Oheinen kuva vuoden 2015 joulukalenterista.

Elinan elämäntarina, osa 6

Tämä osa kertoo Elinan aikuistumisesta ja siitä, miten hän päätyi asumaan kahden rotan kanssa samaan taloon! Samalla tämä on myös viimeinen osa.

Elina asui metsän keskellä ja leikki usein metsässä. Hän piti kirjoittamisesta ja piirtämisestä, erityisesti juuri kotimetsässään. Kun hän eräänä päivänä päätyi taas muun juurelle maalaamaan, kuuli hän askelia ja lehtien kahinaa takataan. Varovasti Elina nousi ja lähti askeltamaan kohti äänen aiheuttajaa. Pian hän kompastui johonkin pieneen ja harmaaseen, josta kuului "au". Elina kääntyi katsoakseen, mikä se oli ja näki edessään pienen harmaan rottapojan:
"Moi! Mun nimi on Kutka ja me ollaan mun perheen kanssa retkellä", rotta kimitti korkealla äänellään.
"Öh... Moi? Minun nimeni on Elina ja asun tässä ihan lähellä. Mistä asti sinä tulet?" Elina kysyi.
"Me tullaan Helsingistä ja ollaan Suomenympärimatkalla. Päädyttiin nyt tänne Kaarinaan vaihteeksi", Kutkaksi itseään kutsunut poika kertoi. "Tästä saat mun puhelinnumeron, jos satut tarvitsemaan. Mun pitää nyt mennä, kun Mussekin on jo kaukana. Moikka!"
Elina jäi hämmentyneenä seisomaan, kun Kutka lähti ryntäämään perheensä mukaan. Hän katsoi kädessään olevaa puhelinnumerolappua ja mietti: "Mikäköhän mahtaa olla puhelin? Monella koululaisella on semmoinen. Kirkas valoruutu? Onkohan se se? Jota monet kutsuvat kännykäksi?"

Hieman isompana, kun Elina oli päättänyt koulunsa, hän oli saanut oman puhelimen ja hänen oli aika lähteä pois kotoa, hän soitti tuohon numeroon.
"Moi, Kutka Råtta täällä", puhelimesta kuului.
"Öh, moi. Nimeni on Elina Diimahäntä ja tapasit minut metsässä muutamia vuosia sitten. Muistatko minut?" Elina kysyi takaisin.
"Muistan, muistan! Onpa kiva kuulla sinusta taas. Miten sinulla menee?" Kutka kysyi.
"Hyvinhän minulla. Koulut on päätetty ja kotoa pitäisi pois muuttaa. Äiti hätistelee jo pois", Elina kertoi.
"Niinhän se minullakin on. Enkä oikein tiedä, mihin, miten ja milloin minun pitäisi muuttaa. On varmaan pakko muutta pois täältä Helsingistä, kun kaikki asunnot ovat niin kalliita", Kutka selitti.
"Täällä ei ole asuntoja, siinäpä se pulma onkin. Voin ihan vapaasti muuttaa mihin tahansa keskelle metsää, mutta talon rakentaminen on kallista ja aikaavievää. Minunkin varmaan täytyy siis muutaa johonkin halvemmalle alueelle", Elina valitteli.
"Sinähän et asu maan alla viemäreissä?" Kutka kysyi.
"En", Elina vastasi nopeasti.
"Minä asun. Mutta  muuttaisin mielelläni täältä löyhkästä raittiiseen ilmaan. Olen tietysti jo tottunut tähän hajuun, muttei se silti kovin ihanaa ole täällä asua", Kutka unelmoi.
"No hei, mitä jos muutetaan yhdessä johonkin?"
"Muutetaan vaan. Saadaanpahan kulut ja muut jaettua aina puoliksi", Kutka myöntyi.

Mutta kun Elina seliti tämän vanhemmilleen, Aila raivostui:
"Ja sinähän et aatelisena minkään rotan kanssa muuta saman katon alle! Et edes lähelle!"
"Mutta kun minä haluan! En halua olla aatelinen!" Elina kiivastui takaisin.
"Mutta kun sinä et saa! Sinä tottelet minua, tai muuten..." Aila huusi.
"Aila älä! Antaa tytön mennä", Juha puuttui tilanteeseen.

"Kiitos, isä. Minä menen, nähdään", Elina sanoi hieman epäilevästi. Hän ei olettanut näkevänsä enää Ailaa. Juhan hän varmaan vielä näkisi. Mutta se oli päätös. Iso ja raskas päätös.

Tunteellinen loppu. surua, iloa, kiittämättömyyttä ja päättäväisyyttä.