Kesäretki saaristomökillä

Elina on laittanut kaikille aamupalaa.

Jokainen saa vettä mukiinsa, sehän on paras janojuoma!

"Elina! Porkkanoita!" "Sanoit olevasi dieetillä." 

"Se oli vitsi!" "Arvasin, joten tein sinulle jotain muutakin..."
"Yksi nakki!"

Hampaiden pesu!

Hiekkakakkujen tekohetki.

Elina lukee lehteä.

Ompelutauko.

Seuraavana aamuna Elina herää ajoissa tekemään aamupalaa.

Tällä kertaa tarjolla on puuroa.

Kutkan pehmolelu Lohis tuli myös syömään!

Vaikka puuro olikin hyvin kokkareista, Reb ahmi sitä silti kaksin käsin.

Pojat supattavat yllätyksestä. He aikovat istuttaa Elinalle omenapuun!

Omenapuuta istuttamassa.

Oho! Elina huomasi pojat, joten yllätys ei ollut enää yllätys. Hiirityttö jäi kuitenkin
auttamaan puun istuttamisessa.

Lähtösauna.

Aika lähteä kotiin!

Matka taittuu tasaisin väliajoin vaihtuvissa vuoroissa.
Kaksi vetää, ja yksi saa lepuuttaa jalkojaan kärryn kyydissä.

Lauttamatkan maisemat.

Pojat temppuilevat Elinan syödessä karjalanpiirakkaansa.

Nähdään!

Elinan elämäntarina, osa 1

"Okei, nyt on mun vuoro tehdä elämäntarina!" Elina intoili tietokoneen edessä.
"Eli sä kirjoitat nyt, mutta tarviitko meitä silloin apuna?" Kutka kysyi Elinalta.
"Tarvitsen. Reb, jos lukisit mulle muistiinpanojani tuosta vihosta ja Kutka etsisi kuvistani ne, jotka äitini on minulle lähettänyt?" Elina kertoi.
"Joo voin etsiä kuvia", Kutka vastasi.
"Ööö... Missä se vihko on?" Reb kysyi kun oli kääntänyt koko talon ylösalaisin.
"Tuossa, nenäsi edessä", Elina vastasi.
"Aaa", Reb vastasi turhautuneesti mutisten.

Elina ja hänen rakas nallensa Nallukka.

Elinan elämäntarina:

Metsän keskellä oli kauniisti oksista ja muista villin luonnon tarvikkeista rakennettu kartano. Kartanon omistajat olivat herra ja rouva Diimahäntä, sekä heidän tyttärensä Elina. Kartanon sisätilat olivat sielä hulppeammat kuin ulkopuoli. Kauniit lehtiverhot ja hiirirouva Ailan itse heinänkorsista virkkaamat koristehärpäkkeet. Hiiri-isä Juha oli koonnut koko talon omin käsin ja liimannut kattokruunut ja muut sellaiset kiinni toisiinsa pihkalla.

Elina.

Diimahäntien perhe oli oikea hienostoperhe, jossa Elina pääsi opiskelemmaan kaunotaiteita, kuten maalaamista, ompelua ja laulamista. Taaperoikäinen Elina osasi jo maalata yllättävän hienosti. Elinan huoneen seinällä oli kuva hänestä ja hänen nallestaan. Kuvan vieressä oli Elinan itse piirtämä Nallukka.

Rebin elämän tarina, osa 4

Roopertti oli liukastunut rantakallioilla ja viikingit olivat ottaneet hänet huostaansa. Hillevi-emo alkoi olla jo hyvin huolissaan nuorimmasta pojastaan.

Viikinkilaiva rantautui Suomen etelärannikoille ja Reb sanoi haluavansa asettua tähän maahan. Samaan aikaan satamassa kalasteli muuan rottapoika Kutka. Kutka näytti sellaiselta, rennolta tyypiltä, jolle Reb haluaisi puhua.
"Moi!" Reb huudahti. "Mä olen uusi täällä. Osaisitkohan neuvoa minut jonnekin josta saisi ruokaa ja yösijan?"
"Moi! Olen Kutka-Raine Saku Råtta, Mutta voit kutsua ihan Kutkaksi. Meiltä löytyy taatusti kaikki mitä haluat mutta jos haluat "parempaa palvelua" niin suosittelen majatalo Aikataikaa", Kutka kertoi Rebille.
"Oi! Asuukos talossa montakin rottaa?" Reb kysyi.
"Minä ja Elina. Hän on hiiri."
"Uusiin ystäviin tutustuminen on aina nimittäin yhtä mukavaa."

Näin Reb saapui Suomeen ja tapasi Kutkan sekä Elinan. Elinan elämäntarina on tulossa blogiin kuukauden sisällä!

Rebin elämäntarina, osa 3

Kotitöissä kiltisti auttava Roopertti oli kaatunut portaissa ja käsketty lepoon. Tällä pojalla oli vieläkin käpälässä ikävä jälki tuon takia.

"Muistakin tulla takaisin ennen yhdeksää!" Hillevi huusi nuorimman poikansa perään.
"Juu, äiti", Roopertti vastasi.
Oli syksy ja jatkuva sade teki kaiken liukkaaksi. Roopertti oli tahtonut lähteä ulos puoli kahdeksalta illalla. Rantakallioilla kävelevän pojan täytyi varoa villieläimiä. Kauppaviikingit olivat lähtemässä saarelta ja näkivät Roopertin. Yksi kädenheilautus riitti herpaannuttamaan pojan huomion niin, että Roopertti liukastui. Tämän kovan kolauksen takia hän menetti muistinsa. Viikingit huomasivat tapahtuneen ja tulivat hakemaan Roopertin. He eivät tienneet tämän nimeä, asuinpaikaa, eivätkä mitään, miten he olisivat voineet viedä hänet vain sisälle johonkin taloon. Siksi viikingit ottivat Roopertin mukaansa. Viikingit keksivät hänelle uuden nimen ja kouluttivat hänet viikingiksi. Reb oli kuin kotonaan.

Tämä ei loppunut tähän, tarina jatkuu vielä vähän!

Rebin elämäntarina, osa 2

Elina oli löytänyt kirjakasojaan tonkiessaan sukupuun, jossa sattui olemaan Rebin kuva. Reb oli halunnut kirjoittaa blogiin elämäntarinansa ja oli pyytänyt muita mukaan kirjoituspuuhiin. Rebin veli oli kertonut Roopertti Bergensteinin (eli Rebin) elämästä puhelimitse.

Roopertin syntymästä oli jo paljon aikaa ja tämä tarmokas rotanpoikanen opetteli hoitamaan kotitöitä. Kalastuksessa Roopertti auttoi lähinnä veneessä istuen ja huutaen, jos näki kalan. Tottakai myös kalojen syömisessä Roopertti auttoi kovasti. Hänen vanhemmat veljensä pompottelivat pikku Rooperttia mielensä mukaan ja pilkkasivat häntä "väärän" värinsä takia. Hillevi kuitenkin käski tämän huomatessaan aina Roopertin isoveljet kotitöihin, sekä lohdutti ruskeaa Rooperttia. Tässä kylässä ei ollut koulua, vaan kaikki opetettiin kotona. Rafael oli niinsanotusti opettaja. Roopertin lisäksi Rafael opetti vielä Eeverttiä ja Jaakoppiakin. Roopertin ensimmäinen oppitunti sisälsi sen, että hänelle kerrottiin miksi häntä piti opettaa. Lukeminen ja kirjoitustaito olivat myös tärkeitä oppia.

"Isi! Tässä lukee rot- rot- rotanpo- rotanpoikanen!"
"No niinpä taitaa lukeakin. Mitäs rotanpoikanen tekee?"
"Rotanpo- rotanpoi- rotanpoikanen syö kal- kalaa!"
"Vai syö rotanpoikanen kalaa. mitä kalaa?"
"Tässä lukee että rotanpoikanen syö ahve- ahvenkalaa"
"Ahven onkin hyvää eikös niin? Äiti on tainnut laitaa sitä ruoaksi! Täällä tuoksuu kala."
"Pitää mennä portaita."
"Totta."

Alas siirtyessään Roopertti kompastui! Etukäpälä oli murtunut! Apua löytyi yhdestä kylän talosta, jota kutsuttiin hoitolaksi. Kipeään käpälään laitettiin side käskettiin kuukaudeksi lepoon.

Rebin elämäntarina, osa 1

"Kaikki alkoi siitä kun..." Reb aloitti.
"Eräs ruskea rotta tutki sukupuutaan ja pääti että "hei, kirjoitetaanpas elämänkerrat"", Kutka jatkoi turhautuneella äänensävyllä.
"Älä viitsi Kutka. Ei se niin kamalaa ole. Mä voin kirjoittaa sun puolesta ja sä vain sanelet, käykö?" Elina kysyi rauhallisesti.
"Ei Reb olisi saanut tuommoista ideaa, ellet sinä olisi sattunut löytämään sukupuuta jossa oli Rebin kuva!" Kutka huusi Elinalle.
"Shhh..! Kutka. Nyt herra on hyvä ja kuuntelee. Minun mielestä idea on hyvä. Kukaan ei tunne meitä niin hyvin, joten pieni lisäinfo ei olisi pahitteeksi. Ja Rebistä oli varmasti mielenkiintoista perehtyä omaan tarinaansa enemmän, muiden näkökulmasta." Elina selitti.
"Joo joo, Elina. Mä ymmärrän. Jos mun ei tarvitse olla eka joka kertoo, niin sitten se on ihan okei." Kutka sanoi.
"Hyvä! Mä voin olla eka! Juttelin juuri puhelimessa veljeni kanssa. Hämmästyi aika lailla. Luuli jostain syystä, että olisin kuollut! Mulla on Norjassa hautakin!" Reb selitti. "Veljeni saa kertoa tarinani. Lyhyesti sanottuna olin saanut muistinmenetyksen. Ei siis ihme etten tiennyt perheenjäseniäni!"

Rebin veljen Eevertin mukaan:

Oli helmikuu. Räntäsade piiskasi ikkunoita, ja ovet paukkuivat tuulessa. Pieni kylä Vetsteinen-nimisellä saarella oli hiljainen. Yhdessä kylän noin kymmenestä talosta juuri syntynyt Roopertti Bergenstein vikisi kehdossaan. Rooperttia tapitti viisi silmäparia: hänen kaikki veljensä. Tässä perheessä ei ollut tyttölapsia laisinkaan. Kalevi, Esko, Pekka sekä kaksoset Eevertti ja Jaakoppi joutuivat siirtymään rottaemo Hillevin tieltä.
"Pikku Roopertti!" Hillevi huudahti.
Rottaperheen isä Rafael katseli sivusta tilannetta. Kaikki muut perheenjäsenet olivat harmaita. Roopertti oli poikkeus. Hän oli ruskea.