Olin kertonut teille, mitä tapahtui joulunodotuksen aikaan iltaisin kotonamme, kun olin pieni. Nyt kerron teille tarinaa rotista (eikä unohdeta hiirtä), jotka etsivät joulua.
Olipa kerran rotta nimeltä Rebetus. Rebetuksella oli ystävä, nimeltä Kutkimus. No okei, ei ehkä kuitenkaan. Aloitetaanpas alusta.
Olipa kerran rotta nimeltä... Rebel? Rebian? Rebes? Rebesian? Ehkäpä aloitetaan vielä kerran alusta.
Olipa kerran rotta nimeltä Rebian. Hänellä oli hyvä ystävä, nimeltä Kutkasian. Rebian ja Kutkasian asuivat Urho Kekkosen kansallispuistossa, Korvatunturin lähellä. Oli joulukuun 15 päivä, mutta he olivat kadottaneet joulutunnelman! Ilman sitä, ei joulua heille tulisi. He päättivät lähteä kohti joulupukin pajaa, mutta he eivät tietäneet, missä se oli. Rebian ja Kutkasian lähtivät matkaan, kohti Suomen ja Venäjän rajaa. Taipaleellaan he kohtasivat hiirineiti Elinadaksen. Elinada näytti heille kartasta oikean suunnan ja suostui lähtemään mukaan oppaaksi. He matkustivat ja matkustivat, lopulta näkivät korkealla mökin, jonka päällä oli hirsirakennuksia.
"Mennään tuohon suuntaan", Elinada sanoi.
"Matkaan!" Rebian ja Kutkasian huudahtivat.
He taapersivat,
ja taapersivat,
eivätkä tuntuneet tulevan koskaan perille.
Mäki oli luminen,
ja jyrkkä,
sekä liukas.
Mutta kuitenkin, Rebian, Kutkasian ja Elinada päätyivät lopulta miltei määränpäähänsä. Aivan viime metreillä kuitenkin he yksitellen nukahtivat. Seisaalleen, tottakai, mites muutenkaan?
Tämän pikku tarinanalun jälkeen voin lupailla hieman pidempiä pätkiä, jouluaattona tulee viimeinen osa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti