Muistitko nyt kaakaon? Rebianin, Kutkasianin ja Elinadaksen matka päättyi heidän pystyyn nukahtamiseensa.
Aamu alkoi sarastaa Korvatunturilla. Rebian herätteli matkakumppaneitaan. He olivat jo lähellä joulutunnelman saamista. Pikkuhiljaa rotat ja hiiri heräsivät ja lähtivät jatkamaan matkaa.
"Tuo on porotalli", Elinada kertoi. "Ja tuossa on lahjapaja. Se on iso ja upea sisältäpäin."
"Oletko joskus käynyt täällä?" Rebian kysyi.
"Olen", Elinada vastasi.
"Vau!" Kutkasian huudahti heidän astuessaan sisään lahjapajaan. "Tämä on mahtavaa!"
"Kauniita koristeita", Rebian hämmästeli.
"Olette oikeassa. Tuolla on kankaisten lahjojen hihna", Elinada esitteli.
"Onko tässä sitten puulahjahihna?" Kutkasian kysyi Elinadalta.
"On", Elinada vastasi pehmeään sävyyn.
"Kuinka nopeasti tontut pystyvät ompelemaan käsin?" Rebian ihmetteli.
"Aika nopeasti, kuten huomaat", Elinada näytti.
He kävivät linjoja läpi, kunnes päätyivät suurille oville. Elinada kertoi, että nämä ovet johtavat pitkään käytävään ja maanalaiseen kammioon. Rebian ja Kutkasian olivat tästä innoissaan, joten pian rotat ja hiiri ravasivat alas portaita, joita oli yhteensä 324. Portaat olivat pitkät ja väsyttivät jokaisen kulkijan. Se oli kyllä varsinainen helpotus, kun Elinada, Kutkasian ja Rebian pääsivät lopulta maanalaiseen kammioon. Kammiossa oli postinlajittelutoimisto. Pinnalta tuli yksi iso putki, jonne muutama tonttu koko ajan tunki postia. Alhaalla oli sitten kaksi tonttua, jotka keräsivät postit isoihin koreihin ja kuljettivat ne lajittelijatontuille. Nuo puolestaan lajittelivat ne kärryihin sen mukaan, mistä materiaalista pyydetyt lahjat oli valmistettu. Elinada, Rebian ja Kutkasian katselivat tonttujen puuhia.
"Moikka Elinada!" eräs tontuista huikkasi.
"Shhh!" Elinada sihisi takaisin.
"Miten tuo tunsi sinut?" Rebian kysyi.
Elinada kohautti olkiaan. He jatkoivat matkaansa, kunnes saapuivat portaille, joissa oli 324 askelmaa ylöspäin. Taasko? No miten he muuten pääsisivät maan alta pois? Ja he kävelivät,
ja kävelivät,
ja kävely hidastui pikkuhiljaa löntystykseksi,
jolloin he löntystivät,
ja löntystivät
ja lopulta matelivat portaita ylös.
Kun he saapuivat maan pinnalle, hetkessä hurmaava tuoksu oli saavuttanut heidät.
"Mmm... joulupipareita, vastapaistettuja joulupipareita", Kutkasian ja Rebian huudahtivat ja pinkaisivat juoksuun tuoksun suuntaan.
"Ei! Tulkaa takaisin!" Elinada huusi poikien perään.
"PIPAREITA!" Kutkasian ja Rebian jatkoivat, kunnes...
Klang!
...ja ansassa oltiin.
"Rebian ja Kutkasian! Minä sanoin, että ei!" Elinada hätäili katsellessaan matkaseuruettaan häkissä.
"Miten me tänne jouduttiin?" Kutkasian ihmetteli.
"Tämä on ansa. Tunkeilijat hurmaantuvat piparien tuoksusta ja jäävät nalkkiin", Elinada selitti.
"Eikös me olla joulupukin kylässä? Eikö joulupukki ole kiltti?" Rebian mietiskeli.
"On, on. Olemme vain liian lähellä pukin toimistoa. Sinne ei ole ulkopuolisilla asiaa", Elinada jatkoi.
"Jahas", Kutkasian huoahti. "Tässä sitä nyt sitten istutaan ansassa."
"Mitä nuo punaiset valot ovat?" Rebian pohti.
"Tunkeilijahälytys! Tulkaa!" Elinada säikähti ja hyppäsi puuroriisin kuljetuskärryyn.
"Miten?" Kutkasian hätäili.
"Katso ja opi", Rebian sanoi tyynen rauhallisesti sujahtaessaan kaltereiden välistä.
Siinä samassa portaita laskeutui tonttu, joka lähti kuljettamaan kärryä, jossa Elinada oli. Rebian ja Kutkasian tiesivät, etteivät enää ehtisi Elinadan kanssa kärryyn, vaan heidän olisi juostava tontun perässä. He lähtivät juoksemaan, kunnes saavuttivat tontun. Siinä samassa toinen tonttu tuli juttelemaan kärryä kuljettavan tontun kanssa ja huomasi rotat!
"Katso Kuura! Tuolla on kaksi rottaa!"
"Hui! Miksi en huomannut niitä? Vietkö ne muiden seuraan Halla?" Kuuraksi kutsuttu tonttu vastasi.
Rebian ja Kutkasian joutuivat tummahiuksisen tyttötontun käsiin ja heitä lähdettiin viemään yläkertaan, yhä ylemmäs ja ylemmäs...
Siihen jätin tällä kertaa. Jatketaan torstai-iltana!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti