Rebin elämäntarina, osa 1

"Kaikki alkoi siitä kun..." Reb aloitti.
"Eräs ruskea rotta tutki sukupuutaan ja pääti että "hei, kirjoitetaanpas elämänkerrat"", Kutka jatkoi turhautuneella äänensävyllä.
"Älä viitsi Kutka. Ei se niin kamalaa ole. Mä voin kirjoittaa sun puolesta ja sä vain sanelet, käykö?" Elina kysyi rauhallisesti.
"Ei Reb olisi saanut tuommoista ideaa, ellet sinä olisi sattunut löytämään sukupuuta jossa oli Rebin kuva!" Kutka huusi Elinalle.
"Shhh..! Kutka. Nyt herra on hyvä ja kuuntelee. Minun mielestä idea on hyvä. Kukaan ei tunne meitä niin hyvin, joten pieni lisäinfo ei olisi pahitteeksi. Ja Rebistä oli varmasti mielenkiintoista perehtyä omaan tarinaansa enemmän, muiden näkökulmasta." Elina selitti.
"Joo joo, Elina. Mä ymmärrän. Jos mun ei tarvitse olla eka joka kertoo, niin sitten se on ihan okei." Kutka sanoi.
"Hyvä! Mä voin olla eka! Juttelin juuri puhelimessa veljeni kanssa. Hämmästyi aika lailla. Luuli jostain syystä, että olisin kuollut! Mulla on Norjassa hautakin!" Reb selitti. "Veljeni saa kertoa tarinani. Lyhyesti sanottuna olin saanut muistinmenetyksen. Ei siis ihme etten tiennyt perheenjäseniäni!"

Rebin veljen Eevertin mukaan:

Oli helmikuu. Räntäsade piiskasi ikkunoita, ja ovet paukkuivat tuulessa. Pieni kylä Vetsteinen-nimisellä saarella oli hiljainen. Yhdessä kylän noin kymmenestä talosta juuri syntynyt Roopertti Bergenstein vikisi kehdossaan. Rooperttia tapitti viisi silmäparia: hänen kaikki veljensä. Tässä perheessä ei ollut tyttölapsia laisinkaan. Kalevi, Esko, Pekka sekä kaksoset Eevertti ja Jaakoppi joutuivat siirtymään rottaemo Hillevin tieltä.
"Pikku Roopertti!" Hillevi huudahti.
Rottaperheen isä Rafael katseli sivusta tilannetta. Kaikki muut perheenjäsenet olivat harmaita. Roopertti oli poikkeus. Hän oli ruskea.