Elinan elämäntarina, osa 1

"Okei, nyt on mun vuoro tehdä elämäntarina!" Elina intoili tietokoneen edessä.
"Eli sä kirjoitat nyt, mutta tarviitko meitä silloin apuna?" Kutka kysyi Elinalta.
"Tarvitsen. Reb, jos lukisit mulle muistiinpanojani tuosta vihosta ja Kutka etsisi kuvistani ne, jotka äitini on minulle lähettänyt?" Elina kertoi.
"Joo voin etsiä kuvia", Kutka vastasi.
"Ööö... Missä se vihko on?" Reb kysyi kun oli kääntänyt koko talon ylösalaisin.
"Tuossa, nenäsi edessä", Elina vastasi.
"Aaa", Reb vastasi turhautuneesti mutisten.

Elina ja hänen rakas nallensa Nallukka.

Elinan elämäntarina:

Metsän keskellä oli kauniisti oksista ja muista villin luonnon tarvikkeista rakennettu kartano. Kartanon omistajat olivat herra ja rouva Diimahäntä, sekä heidän tyttärensä Elina. Kartanon sisätilat olivat sielä hulppeammat kuin ulkopuoli. Kauniit lehtiverhot ja hiirirouva Ailan itse heinänkorsista virkkaamat koristehärpäkkeet. Hiiri-isä Juha oli koonnut koko talon omin käsin ja liimannut kattokruunut ja muut sellaiset kiinni toisiinsa pihkalla.

Elina.

Diimahäntien perhe oli oikea hienostoperhe, jossa Elina pääsi opiskelemmaan kaunotaiteita, kuten maalaamista, ompelua ja laulamista. Taaperoikäinen Elina osasi jo maalata yllättävän hienosti. Elinan huoneen seinällä oli kuva hänestä ja hänen nallestaan. Kuvan vieressä oli Elinan itse piirtämä Nallukka.