Elina oli nyt päässyt kouluun ja kahvintarjoilun tunnille. Hän oli kuitenkin tullut hieman myöhässä, joten opettajatar rouva Kallioinen oli häntä siitä nuhdellut.
"Ensin pääasiat. Kuka muistaa, mikä on tärkeää tarjoillessa?" rouva Kallioinen kysyi alkajaisiksi. Monen hiiritytön käsi nousi terhakasti ryhdin horjumatta. "Neiti Kaarikallio, ole hyvä."
"On ehdottoman tärkeää muistaa teititellä", hiirulainen sanoi rauhalliseen sävyyn nousten samalla nopeasti seisomaan.
"Aivan niin. Muistakaa myös tarjota tee-, mehu- tai kaakaovaihtoehtoa heille, ketkä eivät kahvia juo. Entäpä millaisia pikkupurtavien täytyy olla?" rouva Kallioinen jatkoi. Jälleen moni tassu nousi ilmaan, mutta Elina ei nostanut kättään. "Neiti Mäntyniemi, ole hyvä."
"Siistejä, puhtaita, sekä huoneeseen sopivan värisiä, kokoisia ja muotoisia", tyttö selitti.
"Juuri niin. Nyt teemme hieman muistiinpanoja. Kirjoitan taululle tekstin, jonka kauniilla käsialalla kopioitte vihkoonne", rouva Kallioinen sanoi, otti palan liitua, ja alkoi kirjoittamaan kaunokirjoituksella mustaan liitutauluun.
Elina avasi muisitkirjansa ja otti sulkakynän, sekä musteen esille. Kynään oli käytetty oikeita metsästä löytyneitä sulanhaituvia ja vihon kannet oli päällystetty vaahteranlehdillä. Elina katsahti taululle ja alkoi kirjoittamaan: "Kahvintarjoilun peruskurssi, osa 13: Kupista juominen ja sivistynyt istuminen..."
Pian tunti olikin ohi, ja Elinan ranne särki pitkän kirjoittamisen vuoksi. Hän kurkisti käsilaukkuunsa ja kipitti pienin askelin seuraavaan luokkaan, jossa oli ainoa opettaja, joka ei räyhännyt joka tunti oppilailleen. Kun Elina avasi oven Sivistyneen Keskustelemisen luokkaan numero 3, häntä tervehti iloisesti iäkäs, ruskea ja hieman pulska, mutta lempeä rouva, joka oli opettanut Pellonkulmassa jo ennen kuin Elinan isä Juha oli edes syntynyt. Juha ei kylläkään ollut käynyt tätä koulua, sillä hiiripojille oli aivan eri koulu Metsänreunan Maatilan lähellä.
"Huomenta, lapsoset!" rouva Pellonkulma tervehti. Kyllä vain, hän oli koulun perustajien jälkeläinen!
"Huomenta rouva Pellonkulma", Elina ja muut luokkalaiset vastasivat seisten.
"Jaan teidät pian ryhmiin, mutta ensin vastaatte kysymyksiini", rouva Pellonkulma sanoi hymyillen. "Neiti Kultavirta, vanha hiirirouva tulee teitä vastaan raskaiden ostoskassien kanssa. Mitä vastaatte?"
"Kysyn, voinko kantaa ostokset hänen puolestaan", sanoi luokan pisin tyttö.
"Aivan! Entäs neiti Jokela, mitä kysytte ensimmäisenä vierailtanne?" rouva Pellonkulma jatkoi.
"Hmm...", tyttö mietti. "Ottaisitteko jotakin juotavaa, tietenkin!"
"Mainiota! Kun olet työhaastattelussa, mitä asioita korostat, neiti Diimahäntä?" rouva Pellonkulma kysyi Elinalta, joka mietti pitkään vastausta:
"Öh.., aatelisuuttani, siistejä käytöstapoja ja ripeää toimintaa?"
"Kyllä! Neiti Valomaa, teiltä kysynkin, että miten..."
Ja näin jatkettiin koko luokka läpi. Sen jälkeen rouva jakoi heidät viiteen neljän hengen ryhmään. Elina sai ryhmätovereikseen Emilian, joka oli luokan pisin, ruskea hiiri, ja Annelin, joka oli sen sijaan lyhyt, mutta rouva Pellonkulman lellikki, sekä Marja-Ellinooran, joka oli luokan hiljaisin ja yksinäisin nörtti, joka ei kyllä myöskään Elinan tavoin pitänyt Pellonkulman koulussa olemisesta, vaan halusi olla ihan tavallinen hiirineiti.
"Saatte aloittaa keskustelemisen, kun olen jakanut teille roolit", rouva Pellonkulma selitti ja alkoi jakaa pieniä, siististi taiteltuja lappuja oppilaiden syliin.
Elinasta tuli rikas ja hieno aatelisnainen, Emiliasta katuhiiri (joka oli hyvin paheksuttua aatelishiirien keskuudessa), Annelista tavallinen neiti, joka kestitsi muita luonaan ja Marja Ellinoora sai olla muuten oma itsensä, mutta Annelin tytär.
Tämä osa jääkin nyt hyvin keskeneräisesti tähän. Viimeinen (eli kuudes) osa kertoo Elinan aikuistumisesta ja siitä, kuinka hän päätyi asumaan kahden rotan kanssa samaan taloon!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti