torstai 14. maaliskuuta 2019

Elina ja Ossi Teijossa

Elina sai 21.2. kirjeen, jossa hänen serkkunsa Ossi pyysi tätä tulemaan kanssaaan laskettelemaan Teijoon. Elina sai Aliisan tutuilta kyydin, sillä kyllähän heillekin nyt laskettelureissu käy! Aliisa itse ei päässyt.
 Elina tassutteli lumisella pihatiellä kohti pientä mökkiä, kun Aliisan tutut ajoivat poispäin. Osoite ainakin oli oikea, sen Elina tiesi. Hän käveli pikkiriikkisillä askeleillaan mökin luo, kunne pomppasi säikähdyksestä ilmaan:

"Pöö auauauauauauau!" kuului portaiden suunnalta, ja Ossi lautaili näkyviin.
"Ossi! Sinäkös se siinä?" Elina kysyi, vaikka tiesi tuon lumenvalkoisen lautailevan karvapalleron olevan Ossi, eikä kukaan muu.
"Minäpä minä", Ossi naurahti ja otti häntänsä pois laudan alta. "Löysit perille! Kenen kyydillä tulit?"
"Aliisan tuttujen kanssa. Pääsemme muuten heidän kanssaan myös laskettelupaikalle, sillä he käyvät vain ensin syömässä. Eli meillä ei ole paljoa aikaa. Onko häntäsi kunnossa?"
"On, ihan okei. Mutta että Aliisan? Siis sen vadelmahilloa rakastavan ihmisen?"
"Juuri sen. Milloin mennään laskettelemaan? Toin omat sukset, kun sain ne lainaan Musselta."
"Kuka on Musse?"
"Musse oli mukana pelastamassa ILMASTOa syksyllä, muistatko? Kutkan pikkuveli, samanlainen harmaa, mutta pienempi."
"Ai niin! Nyt muistankin. Tule sisään, niin esittelen mökkiä", Ossi viittoili Elinalle.

"Hieno", Elina sanoi kun koko mökki oli käyty läpi.
"Niin onkin. Onko sinulla nyt nälkä? Onkohan meillä edes aikaa syömiseen?" Ossi kyseli.
"On, ainakin puoli tuntia, ellei enemmänkin. Ja juu, nälkähän tässä alkaa kohta olemaan. Viimeksi taisin syödä mämmiä aamupalana", Elina selosti.
"Syödäänpäs nyt sitten! Haluatko keitellä jotakin vai otetaanko ihan vain leipää?"
"Onko keitto OK? Voidaan tulla vaikka sitten laskettelun välissä välipalle, jos tarvitsee.


Ruoan jälkeen
he olivatkin jo valmistautumassa lasketteluun. Kello tikitti ja pian Aliisan kaverit tulisivat hakemaan heitä.
"Kelpaavatko nämä lasit lasketteluun?" Elina kysyi toiveikkaasti. "En löytänyt muita."
"Tota noin... Voit varmaan lainata minun varalasejani, noista tulee lumi herkästi läpi", Ossi irvisteli.
"Okei, mutta sopivatkohan ne minulle?" Elina vielä pohti.
"Tule, sovitetaan. Nuo ovat sinulle ainakin aivan liian isot."
"Eivätkä, sain ne Kutkalta! Varmasti sopivat!"
"Niin niin, juu juu."

Aliisan tuttavat saapuivat täsmälleen sovittuun aikaan, ja silloin Elina ja Ossi olivatkin jo valmiita. Lauta, punainen takki ja kunnon lasit Ossilla, Elinalla villapaita, Mussen sukset ja sauvat, sekä Ossin varalaskettelulasit. Elina ei ollut koskaan ennen lasketellut, mutta nyt hän saisi kokea senkin! Elina ja Ossi istuivat koko matkan juomapullotelineessä, mutta se ei haitannut iloista tunnelmaa eikä intkaan latistunut.

Laskettelurinteet kohottivat Elinan iloista oloa vielä ylemmäs, kun hän näki pienten lumihiutaleiden tipahtelevan rinteiden päälle, ja ihmislaskettelijoiden kiitävän nuolen lailla mäkiä alas. Osa tuli alas hitaammin, mutta moni kurvaili täyttä vauhtia. Kun hiirulaiset käppäilivät kohti ensimmäistä mäkeä, he saivat hurjan lumipesun, kun laskettelukoululaiset meinasivat tulla heidän päälleen! Eihän tuommoisia valkoisia hiiriä voi lumesta erottaa, vai voiko?
Joka tapauksessa mäet veivät Ossia ja Elinaa eteenpäin tunteja, ainakin kolme!


"Olen ihan poikki!" Elina voivotteli monen tunnin jälkeen.
"Mennäänkö mökille syömään ja lepäämään ja tullaan vaikka huomenna uudelleen?" Ossi ehdotti.
"Käy, mennään vain!" Elina huudahti ja he lähtivät kohti mökkiä.


Mökissä Ossi etsi kaapeista leipää ja juotavaa, sekä radion. Pitihän sitä nyt uutiset kuunnella! Tämän välipalan jälkeen Ossi siirtyi television ääreen seuraamaan hiihtoa, ja Elina meni jo iltatoimille.


Hyvää yötä!
Tässä vielä muutama kuva seuraavan päivän laskettelu-urakasta:

Elina halusi koettaa kykyjään lautaillen,
muttei oikein tainnut osata. Ei se mitään,
rohkeasti yritetty!

Mikä tuolla on?

Se on jonkinlainen helmi! Tai timantti!
Joka tapauksessa se on nyt Elinan,
sillä löytäjä saa pitää ja se sopii täydellisesti
hänen puutarhahuoneeseensa (riittävän
hyvä perustelu).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti