torstai 25. heinäkuuta 2019

Kutkan elämäntarina, osa 3

Tässä osassa perehdymme siihen, millaista Kutkalla oli koulussa.

Kutka kävi lapsena Helsingin rottakoulua, jossa oli siihen aikaan 5 eri luokka-astetta. Päivät olivat lyhyitä ensimmäisten kahden vuoden aikana, sillä oppiaineita oli vain 3. Kaikkien luokka-asteiden suorittaminen vei 2,5 vuotta, ja siitä hakeuduttiin ammatillisiin opintoihin.

Millainen on Kutkan tavallinen arkiaamu? Hän herää noin kahdeksalta, kun Severus on jo töissä. Vanessalla alkaa koulu puoli yhdeksältä, joten hän on jo viemässä Mussea päiväkotiin tähän aikaan. Kutka sai siis hoitaa itse itsensä kouluun. Hän söi aamupalan ja lähti kävelemään lähikouluun, jonne matka kesti noin 5 minuuttia (pikku-Kutkan pikkujaloilla kipittäessä). Ja pian olikin aika aloittaa ensimmäinen oppitunti.

Perjantain ensimmäinen tunti käsitteli matematiikkaa. Se oli Kutkan mielestä kovin vaikeaa, sillä hänen hahmotuskykynsä ei oikein meinannut vielä ensimmäisellä luokalla pystyä lukuihin, jotka olivat yli 10. Siksi hän jäikin joka tunnilla hieman jälkeen, ja Severus auttoi häntä kotona kotiläksyissä.
Toinen tunti koski suomen kieltä. Siellä oppilaat opettelivat kirjoittamaan ja lukemaan, sekä käsittelivät paljon kuuluista rottakirjallisuutta. Kuuluisimmat rottakirjailijat asuvat Kanadassa, mutta muutama suomalainen rotta on kääntänyt suomeksi muun muuassa kanadalaisten mestariteokset "Hiiret ja hippiäiset", "Jos kuu onkin juustoa?" ja "Kuun rottapopulaatio ja kurpitsat". Niiden yksinkertaistettuja versioita luetaan paljon koulussa, sillä niiden tietäminen on monen mielestä silkkaa yleissivistystä.
Ja päivän viimeinen oppitunti on aiheesta Suomi. Kouluissa opetellaan Suomen kaupunkeja, luontoa, sekä esimerkiksi hyviä rottien elinpaikkoja Suomi-tunnilla. Tämä on Kutkan lempioppitunti. Hänen mielestään se on hyvin mielenkiintoista, toisin kuin puuduttavan toistava suomen kieli tai vaikeaakin vaikeampi matematiikka.

Kutka pitää Suomesta, ja pääseekin nauttimaan siitä oikein urakalla, kun seuraavassa osassa... mitä tapahtuukaan?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti